Avainsana: avomies

Inspiraationa itselle tärkeä henkilö – Inka

Kuten jo ennen minua AJ, Milja ja Piia ovat tehneet, inspiroiduin minäkin tätä haastepostausta varten itselleni tärkeästä henkilöstä. Ensin mieleen tupsahteli ideoita inspiroiduttavista henkilöistä kuin sieniä sateella. Lopullisen päätöksen tekeminen oli kuitenkin vaikeaa. Päässä pyöri drag queeneja, muusikoita joiden musiikki on merkinnyt itselleni paljon, perheenjäseniä, ystäviä.. Lopulta mietin pitkään että kuka on se henkilö, joka vaikuttaa elämääni konkreettisesti aikalailla joka päivä. Tuo oma avomieshän se on. Tämä valinta toi mukavasti myös haastetta, sillä vaaleanpunaiset washini ja yksisarvistarra-varastoni eivät tämän valinnan tehtyäni kovin auttaisi minua aukeamantuunauksessa eteenpäin.

Tein alkuun päästäkseni itselleni listaa ranskalaisin viivoin siitä, mitä asioita miehestäni tuli mieleen. Mitkä ovat hänen harrastuksiaan, mielenkiinnon kohteitaan (itseni lisäksi siis tietenkin), mitä me olemme yhdessä tehneet ja niin edelleen. Sellaisia asioita joista keksin tapoja jolla ne voisi tuoda kalenteriaukeamalle. Sitten alkoi hillitön Googlen kuvahaun laulattaminen ja Pinterestistä kuvien talteen tallentelu. Toki myös omien tuunaustarvikekätköjen läpikäyminen sillä silmällä tuli tehtyä.

Kun kaikki kuvat oli printattu ja leikelty irtonaisiksi, oli hauskaa katsella kasaa pieniä miehestäni muistuttavia kuvia. Aivan erilaista tuunausta kuin koskaan olin ennen tehnyt! Jo värimaailma kuvissa oli puolihuomaamatta aivan erilainen kuin mihin normaalisti olen tottunut. Mikä on tässä tapauksessa vain hyvä asia – eihän tästä pitänytkään tulla minun näköistäni aukeamaa vaan inspiroivan ihmisen!

Aukeama syntyi lopulta kuin itsestään, ja tarrajemmoistakin löytyi selaillessa useampiakin tarroja jotka löysivät tiensä tähän aukeamaan. Tuntuu melko henkilökohtaiselta jakaa tämä postaus kuvineen muiden kanssa, vaikka eipä tästä kaikki merkitykset varmasti välitykkään kuin allerkirjoittaneelle ja muusalleen. Paljon muistoja ja rakkautta tiivistyi tähän tuunaukseen, ja niin paljon olisi vielä voinut laittaa lisääkin asioita ylös.

Poikkeuksellisen tästä aukeamasta teki muiden seikkojen lisäksi se, että kun näytin tätä miehelle valmiina – sain normaalin ”mmm” vastauksen sijaan hymyn!

♥, Inka

Vanhat kalenterit esillä

Takaisinheitto torstai! Vanhojen kalenterien selailua siis. En millään löytänyt kuin nämä kolme, vaikka olen varma että ainakin kaksi muuta menneiden vuosien päivyriäkin pitäisi olla jossain tallella. Ja tietenkin hukassa olevat on juuri ne vanhimmat, joita olisi ollut kaikkein mielenkiintoisinta katsella! Mutta näitä nyt selailin ja muisteloin tällä kertaa; A5-kokoinen Time/system 2016, sekä Ajaston pienet pingviini-kalenterit 2011-2012 & 2012-2013.

20160712_135406 20160712_143307

A5 kalenteri ehti olla vain muutaman kuukauden käytössä ennen kalenterimanian-aikakuden alkua. Siihen merkkailin harvakseen olevia menoja, sekä kirjoitin päiväkirjamaisia merkintöjä sisältörikkaammista päivistä, satunnaisesti piirrellen koristelemalla. Lisäksi tämä kalenteri toimi harjoittelupohjana koristeluissa ennen nykyistä. Harjoitellessa käytin koristeluun pääasiassa lehdistä leikeltyä silppua sekä kyniä, joitakin tarrojakin. Pitäisikin varmaan kokeilla tehdä nykyiseenkin joku viikko lehtileikkelyä hyödyntäen!

20160712_135859

20160712_135808

Ensimmäisen pingu-kalenterin muistan valinneeni pitkälti hinnan mukaan – opiskelijabudjetilla. Muistaakseni pinkki söpöys maksoi alle kympin, ja ihastuin sen simppeliin ulkoasuun ja kynäpidikkeeseen! Pieni kokokin oli silloin plussaa, kun laukussa joutui joka tapauksessa kantamaan jo vaihtelevaa määrää koulukirjoja. Ja kun ensimmäinen palveli hyvin, oli helppoa napata seuraavana syksynä samanlainen kalenterivalikoimasta sen enempää miettimättä. Harmi, että kyseisiä kalentereita ei ole enää, ainakaan omaan silmääni ei ole missään osunut. Saattaisin ostaakkin sellaisen pikkulaukussa kulkevaksi, vaikka nyt kaipaankin enemmän kokoa, ja viikkonäkymää näissä olevien päiväkohtaisten sijaan.

20160712_140109

Vastaan tuli nykyisen avomiehen kanssa seurustelun alkuajoilta sydämmiä, autokoulun teoriatuntien muistiinpanoja ja tatuointi-aikoja. Työharjoittelun näyttötyöhön kuulunut inventaariolaskelma, ylös kirjoitettuja hauskoja heittoja ja kavereiden omia muistutuksia tyyliin ”Osta Katjalle kalj..KAHVIA”. Ja yllärinä kaikkien aikojen lemppari porkkanakakku resepti löytyi myös sotkuisella käsialalla rustattuna! Täytyy varmaankin siirtää se johonkin talteen ja joku päivä leipoa.

20160712_140035

Sivujen selaamiseen uppoutuessa tuli hiukan nostalginen olo – miten paljon voikaan tulvahtaa mieleen muistoja muutaman sanan mittaisista merkinnöistä. Toivottavasti nykyinen ja tulevat kalenterit tulevat ilahduttamaan ja tuomaan hauskoja hetkiä mieleen samalla lailla sitten joskus vuosien päästä..

♥, inka