Avainsana: bujo

Ylpeä kalenterimaanikko

Suhteellisen uusi maniaperheen (kokelas?)jäsen tässä kirjoittelee, moi! Olen siis Anna, 32-vuotias tietoalan työtä tekevä naisimmeinen ja kalenterimaanikko. Myönnän tämän riippuvuuden ylpeänä, sillä toisin kuin vaikkapa päihde-, huume- ja peliriippuvuudet, tällä manialla ja riippuvuudella on pelkästään myönteisiä vaikutuksia mielenterveyteen.

Oikeastaan jo ennen Kalenterimanian ryhmään päätymistäni aloitin bujoilun. Myönnän tämän tapahtuneen hetken mielijohteesta kirjakaupassa samoillessani. Toki olin kuullut termin Bullet Journal aikaisemminkin, mutta sinä syyskuun lopun päivänä vuonna 2017 päädyin ostamaan Putingin kovakantisen muistikirjan ja innostuin. Tuhersin ensimmäistä bujoani tuntikausien ajan keittiönpöydän äärellä ja vasta sen jälkeen aloin lukea ohjeita ja bujoilun oikeaa metodia.

Kehityin bujoilussa, ja vähitellen vuoden 2017 aikana olen löytänyt tyylini, mutta olen löytänyt paljon muutakin. Aloitin oman blogin bujoilusta ja vähän muustakin elämänhallintaan liittyvästä, päädyin Vihkokaupan kanta-asiakkaaksi ja olen tilannut paljon muutakin kuin vain bujoilutarviketta. Kuvassa näkeekin kokoelmani suhteellisen laajuuden: muistikirjoja on kertynyt, ja olen keksinyt niille käyttötarkoitustakin. Lisäksi hurahdin totta kai Tombow’n sivellintusseihin, washiteippeihin, tarroihin ja die cutseihin. Viimeksi mainittuja en ole tosin käyttänyt kuin vasta tammikuun 2018 alusta lähtien, jolloin tutustuin myös Kalenterimanian ihmeelliseen maailmaan, ja tovin ihania plannereita tutkailtuani päädyin ostamaan Carpe Diemin Floral Dot A5-kokoisen plannerin, sekä hymiöteemaisia sivuja. Voitte vain kuvitella, kuinka revin paketin sen saavuttua auki kuin pikkulapsi joululahjapakettinsa.

Lisäksi kunnon maanikon tavoin minulta löytyy hyvinvointijournal, opintobujo, Fuck You-journal sekä pari kappaletta Filofaxin muistikirjoja. Ne ovat käteviä, koska sivujen paikkoja voi vaihdella – tämä on tärkeää juuri nyt siitä syystä, että olen lukemassa yliopiston pääsykokeisiin, ja muistiinpanojen jäsentely loogisiksi jälkeenpäin on erittäin suotavaa. Pääpainotus tässä maailman parhaassa harrastuksessa painottuu planneriin, S-kokoiseen Nuunaan (pikkusiskobujo), sekä L-koon Nuunaan (isosiskobujo) Masterplan-kansilla. Kalenterimanian jäseneksi liityttyäni olen saanut hurjasti inspiraatiota omiin projekteihini, sekä uskaltautunut keskustelemaan aktiivisesti. Erityisen iloinen olen ryhmän sääntöjen selkeydestä ja ylläpidon nopeasta toiminnasta sekä hellästä opastuksesta. Yhteisön yhteishenki on mahtava, ja hieman arkakin ihminen voi tempautua helposti mukaan keskusteluihin.

Uskon bujoilu- ja plannerointiharrastuksen, sekä totta kai maniaperheen jäsenyyden olevan pitkäkestoinen. Inspiraatiota, hyvää keskustelua sekä ihania ihmisiä sisältävä ryhmä kannustaa pysymään mukana. Jos et ole vielä uskaltautunut kokeilemaan plannerointia, kalenterituunausta, bujoilua tai mikä ikinä tuntuukaan omalta jutulta, suosittelen maniaperheeseen liittymistä, sillä sieltä löytyy myös vasta-alkajille neuvoa, sekä totta kai aiheeseen liittyvää sanastoa.

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille lukijoille toivottelee

tuore kalenterimaanikko Anna

Vuosi Kalenterimaniaa á la AJ

Juhlistin viime viikolla Kalenterimaniaan hurahtamisen ensimmäistä vuosipäivää! Sitä ryhmässä tuuletellessani sain kommentin, että olisi mukavaa nähdä mitä ensimmäiseen vuoteeni on kuulunut. Tämän päivän blogipostaus olisi muutenkin ollut minun kirjoittamani, mutta aihe oli eri. Päätin kuitenkin viime tipassa, että kyhään kokoon parhaat palat Kalenterimania-vuodestani. Kuvat ovat kutakuinkin aikajärjestyksessä, koska minusta on mukava hahmottaa mihin mistäkin plannerista tai ideasta on siirrytty. Tältä näyttää ensimmäinen vuosi AJ’n maniassa!

Helmikuun alussa 2017 olin kotona kuusiviikkoisen vauvan kanssa. Ensimmäistä kertaa eläessäni pois koulu- ja työelämästä. Kaipasin uutta, kivaa harrastusta. Kalenterimania tuli vahingossa feediini ja klikkasin saman tien sisään – se kuulosti heti siltä, että minulla voisi olla intoa tällaiseen! Ensimmäinen tilaus lähti Chic Companylle vielä sen illan aikana – se oli menoa! Ensimmäinen plannerini oli Heidi Swapp Memory Planner Large!

Tuunaaminen oli ihanaa, mutta tuntui vaativan aina tarkan idean tai teeman. Materiaalia kului ja kului kun innostuin aukeama aukeamalta lisää. Maaliskuun alussa ajattelin, että Traveler’s Notebookia voisi olla kiva kokeilla! Askarrella, piirtää ja tehdä muutenkin vähän itse enemmän. Tarrat saivat jäädä hieman taka-alalle kun otin esiin skräppipaperit, vesivärit ja puuvärit – ompelin ja kuvitin itse vihkoni! Myös kalenterikoruni tein ensimmäistä kertaa itse.

Pääsiäiseen asti päästiin ja sain yhteistyön Ajaston kanssa! Postiluukusta pukkasi itsensä läpi ihana Kamu, joka tulikin kiertämään kanssani Suomalaisia kirjakauppoja ja parit messutkin kun olin esittelemässä Kalenterimaniaa! Narsissit jäivät kotiin reissujen ajaksi, mutta eivätkö ne olekin kuvassa söpöt yhdessä?

Ryhmässä pukkasi vinkkejä ja ideoita toisensa perään jatkuvasti ja kaikkea olisi ollut kiva kokeilla! Lähdin kuitenkin tarve edellä tilanteeseen: käytin käsiäni ja tein itse minikokoisen nahkaisen Traveler’s Notebookin washisamplejen kuljettamiseen!

Kesä tuli ja lumet suli – ainakin melkein kaikki! Oli aika hypätä The Reset Girlin Camp Resetin matkaan tutkimaan vähän minuuttani ja panostamaan niihin asioihin, jotka tuovat minulle hyvää mieltä ja parempaa oloa. Tulihan siihenkin nyt oma pikkuplanneri hankittua, kuinkas muutenkaan? Heidin Korttipaja ja Klemmarikellari avittivat ihaltavan kattavasti tarvikkeiden hankinnassa, kuten kuvasta näkyy – halusin, että teema näkyy ja kunnolla. Maailman parasta kesätekemistä, oma terassi ja vauvan päiväuniajat olivat pop!

Kun kuulin, että poistuvien tuotteiden joukossa oli yksisarviseni, Carpe Diem Ballerina The Reset Girl Kit, oli pakko niin ikään toimia ja onnistuin kuin onnistuinkin nappaamaan Se Hämeenpuiston vihkokaupan viimeisen kappaleen! Sehän ansaitsi noudon ihan korkeimman omakätisesti ja käynnistäni Sandyn luona luet lisää Vierailulla-postauksestani!

Kesällä muisteltiin myös menneitä: päiväkirjat, muistikirjat ja kaikenmaailman muistelot… Tällainen pino niistä tuli. Kansien väliinkin päästiin kurkkaamaan – vilkaise aiheesta täältä!

Ajasto lähti jälleen kanssani yhteistyöhön ja pääsin testaamaan käytössä Arkia! Rakkauteni Traveler’s Notebookeihin vain vahvistui.

Heidin Korttipaja sai rajoitetun erän Recollectionsin vetskariplannereita ja kannen Shine bright- teksti ja timanttikuvio saivat sydämeni jättämään lyönnin välistä. Tämä on oikeen viimeisen päälle pinkki kokonaisuus ja sen oli tarkoitus tulla käyttöön vuoden alusta. Yllättäen ei tuntunutkaan siltä, että raaskin sitä vielä käyttää. Sama tarina kuin Carpe Diemin ballerinan kanssa – niin ihania, etten hennonnut aloittaa! Onneksi molemmat ovat päiväämättömiä ja hyvin paketoitu – ne odottavat siihen asti kun tulee täydellinen hetki uppoutua niihin. Ja aina voi käydä vähän silittelemässä.

Yksi erittäin ihana ja odotettu yhteistyö oli myös Varalusikka! Ikuisena hempeilijänä ja vintage-fanina olin aivan innoissani tuotteista mitä sain käyttää – tässäpä yksi niistä. Yhdestä paketista tuli kaikenkaikkiaan kolme vai jopa neljä eri luomusta Traveler’s Notebookin sivuille.

Ensimmäinen vuosi Kalenterimaniassa vei minut edustamaan kirjakauppoihin, messuille ja kerran jopa Brysseliin asti! Lokakuussa 2017 oli nimittäin Plannercon Europe – ehkä ensimmäinen muttei varmasti viimeinen! Joko saa aloittaa säästämisen? Matkakertomukseni löydät täältä!

Tämä ihana hempeys on puolestaan Ajaston Kompagnon, jonka esittely on tulossa blogiin aivan pian! Pääsette siis kurkkaamaan sisään aivan piakkoin…

Kalenterimanian Kirppiksellä näkee myynnissä kaikenlaista ihanaa. Silmiin oli muutaman kerran jo osunutkin tämä The Planner Societyn Traveler’s Notebook, mutta koska en ollut tilaaja, niin ajattelin, että toivo oli menetetty. Rohkaistuin tekemään ostoilmoituksen kansista ja se tuotti tulosta! Huusin kitin osia huutokaupasta, kaivoin omia teemaan sopivia materiaaleja laatikoistani ja yhden ihanan planneroijan matkassa loppuosa kitistä matkusti ensin Dubaista Luxemburgiin ja sieltä minulle Suomeen. Tämä on ollut varmasti yksi minunnäköisimpiäni plannereita, joita olen omistanut!

Mitä olisi pyhä ilman omaa planneria? Kaivoin 10 vuotta vanhan, kesken jääneen joulukansion kaapista ja päätin, että nyt se otetaan käyttöön. Nyt on minullakin jouluplanneri!

Vuosi 2018 talletetaan tähän: Webster’s Pagesin Color Crush Personal White. Väriteemana kokonaisuuteen halusin valkoisen, mustan ja kullan. Olen niin tyytyväinen ja tähän asti on tuntunut oikein toimivalta! Tällä hetkellä elän sellaisia aikoja, että tarvitsen käyttööni kuitenkin myös bujomaisesti toimivan ratkaisun ja sen on L-kokoinen Nuuna. Olen aivan rakastunut tähän komboon ja kahta on ollut yllättävan helppo käyttää. Päivittäiset, juoksevat asiat ja menot kirjaan CC:hen…

…ja Nuuna on bujo, päiväkirja, listat, art journal ja niin edelleen. Jos ihmettelette Nuunan ulkoasua, niin sen  päällä on ihanat, kankaiset paikallisella ompelijalla teetetyt kannet!

Tässä on kuvina minun ensimmäinen vuoteni Kalenterimaniassa! Ensin jäsenenä ja sen jälkeen myös ylläpitäjänä. Tämä on minulle maailman paras harrastus ja viime vuoden jälkeen voin sanoa, että tuskin olisin näinkään selväjärkinen ilman tätä. Tätä ryhmää. TEITÄ. Tämä on huippuporukka ja meillä on huikea harrastus, joka ruokkii jokaisen sisäistä luovaa puolta näyttämään ja kokeilemaan!

Tällaista kokeilua mahtui minun vuoteeni 2017! Tämä vuosi jää nähtäväksi, mutta eväät on hyvät ja pääkoppa täynnä ideoita. Jatketaan samaan malliin!

 

-Anna-Johanna