Haluan kaiken olevan lähestulkoon täydellistä, mutta ongelmana on usein se, että en kuitenkaan loppupeleissä osaa itse sanoa, mikä on täydellistä ja mikä ei. Varsinkaan kun puhutaan kalentereista. En varmasti ole ainut tämän ongelman kanssa. Tämän takia ajatusleikki siitä, millainen olisi minun mielestäni täydellinen kalenteri, onkin hyvin kutkuttava. Toisaalta olen tällä hetkellä kyllä jo saavuttanut jonkinasteisen planner peacen (siitä kuulette lisää hyvinkin pian), mutta ainahan ajatuksella on hauska leikkiä!

Olen ihastunut kalentereihin, joihin voin itse lisätä sivuja ja ottaa niitä myös pois tarvittaessa. Tykkään lisäillä itsetehtyjä sivuja erilaisilla tarkotuksilla; unelmien reissukohteet, maailmankartta, to-do listoja, tulevaisuuden suunnitelmia ja ihan vaan brain dump- sivuja. Rengas-mekanismi on siis aivan ehdoton minulle, sillä en ole vielä päässyt oikein sinuiksi Travellers Notebookien tai Bujoilun maailmoihin, joten näillä mennään. Haluan myös että minulla on tarpeen tullessa mahdollisuus vaihtaa kansia – en halua sitoutua pakolla mihinkään esimerkiksi vuoden ajaksi.

Kalenterin pitäisi myös ehdottomasti olla personal- kokoinen. Yhtään isompaa en jaksaisi kantaa päivittäin mukana, ja ajatus useammasta kalenterista tuntuu niin raskaalta pelkästään ajatuksentasolla, että todellisuudessa se ei varmasti toimisi minulla ollenkaan. Personal-koko on täydellinen: se kulkee helposti mukana, ei paina kilotolkulla, mutta mahdollistaa kuitenkin kunnolla menojen ja muistojen ylöskirjoittamisen.

Menoihin ja muistoihin liittyen haluan paljon tilaa kirjoittamiselle ja muistoille. Vähimmäisvaatimuksena on viikko kahdella aukeamalla, mutta joskus olisi hauska kokeilla päivä per sivu-tyyliä. Olisikohan siinä jo liikaa tilaa kaikelle, vai saisikohan sivut täytettyä mutkattomasti? En nimittäin tosiaankaan halua kehittää itselleni minkäänlaista stressiä kalenterin ylläpidosta. Viikkonäkymän pitää olla ulkonäöltään myös todella simppeli. Haluan että sivut ovat ihan tyhjiä, sivulla saa olla maksimissaan perustiedot, eli päivämäärä, kuukausi & vuosi, sillä haluan itse pystyä muokkaamaan sisältöä omien mieltymyksien mukaan.

Listatessani näitä vaatimuksia tätä postausta varten, tajusin tosiaan että olen tällä hetkellä jo aikalailla harmoniassa nykyisen kalenterini kanssa, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Tietenkin pieniä muutoksia olisi hauska välillä kokea. Ehkä rohkaistunkin ja tilaan jossain vaiheessa ensi vuotta päivä per sivu – tyyliset insertit itselleni!

tiia