Avainsana: emerald

Käsityö- ja blogibujoni

Olen aina pitänyt käsitöistäni päiväkirjaa, koska tykkään seurata tekemisiäni ja kirjata uusia ideoita/ohjeita muistiin. Kirjoittaminen yksiin kansiin on minulle kätevin tapa ohjeiden tallettamiseen, koska a) netin kirjanmerkkeihin tallennetut ohjeet jää usein käyttämättä b) tulostettuja ohjeita on kansiollinen ja pelkkä kansiossa oleminen tarkoittaa sitä, että ohjeet jää unholaan ja c) kun ohjeet tai linkit ohjeeseen on tuolla bujossa, ne on helposti löydettävissä.

Innostuttuani viime vuoden lopulla bujoilusta, ajattelin ottaa käyttöön oman bujon myös käsitöille. Aiemmin kaikki ohjeet oli kirjoitettu peräkkäin ruutuvihkoihin ja valmistuneet työt merkkasin käytössä olevaan kalenteriin. Tulostettuja ohjeita oli iso kansiollinen ja omat ruutupiirrokset olivat repäisytaskukansiossa sikin sokin. Sekava soppa, joka ei hirveästi silmiä hivellyt. Kaipasin selkeyttä ja helppoutta.

Sopivaa bujoa etsimään siis. Omaa silmääni miellytti eniten Leuchtturm1917 värissä Emerald. Klik vaan ostoskoriin Vihkokaupan sivuilla (kertaa kaksi ja kolme eri väreissä). Kun kirja on kaunis, sitä on kiva täyttää ja käyttää. Bujon alussa on sisällysluettelo, jotta löydän helposti etsimäni ja lopussa ideapankki, jossa on linkit minua kiinnostaviin ohjeisiin (olkoon tämä ohje sitten omassa kansiossani tulostettuna tai tallennettuna tietokoneelle/kirjanmerkkeihin netissä).

Käytössäni on kuukausiaukeama, jonka koristelen maltillisesti, koska haluan sen miellyttävän omaa silmääni. Kuukausiaukeamalle merkitsen tekemäni käsityöt ja ideoita, mitä haluan kyseisessä kuussa saada aikaan. Kuukausiaukeaman jälkeen onkin ohjeiden vuoro. Ohjeet ovat peräkkäin ilman sen suurempia koristeluita. Tosin kuvat valmiista töistä ajattelin lisätä aina ohjeen loppuun.

Käytössä oleva kynä on ZIG Millenium 005, joka osoittautui parhaaksi omaan käyttöön. Letun sivut on ihanan ohutta, pinnoitettua paperia, jossa kynä liukuu kuin itsestään. Jälki kuultaa hieman sivujen läpi, muttei kuitenkaan häiritsevästi. Tässä bujossa saa elämänjälki näkyä – onhan käsityöt suuri osa elämääni.

Ja koska tästä kirjoittamisesta on tullut pitkän tauon jälkeen minulle tärkeää, on blogijututkin nykyään yksien kansien välissä. Blogibujon virkaa toimittaa Leuchtturm1917 värissä Berry. Letussa ei ole valmiina kynälenkkiä, joten viritin vihkon omasta kuminauhasta sellaisen. No joo – vedin vaan tuon vihkon oman kuminauhan kulmittain vihkon yli. Normaalistihan se menisi pitkittäin. Mutta niin on edukas idea, kun ei maksana mittään! 😉 Lettuihin on saatavilla erikseen kynäpidike, niitäkin minulla on pari valmiina.

Tässä bujossa on enemmän suunnitelmallisuutta kuin käsityöbujossa. Sisällysluettelon jälkeen on tulevaisuusloki, johon kirjoitan tärkeät päivät muistiin sekä kirjoitus-/askarteluideoita kuukausittain/vuodenajan mukaan ja lisäksi on kuukausinäkymä, johon merkkaan mitä olen milloinkin kirjoittanut. Nämä kuukausiboksit on peräkanaa ja välissä pientä tilastoseurantaa. Ihan vain mielenkiinnosta omasta aktiivisuudesta ja esim. sivuilla vierailijoista sekä Instagramin tykkäyksistä.

Teen myös varsinaiset kuukausisivut, joihin kirjoitan itselle muistiinpanoja ja esim. aikatauluja. Tämänkin bujon lopusta löytyy ideapankki, johon olen kerännyt ideoita blogikirjoituksia varten. Tämä bujo kulkee aika usein mukanani, sillä jos en kirjoita ideaani heti ylös, tämä vatipää sen unohtaa – jos ei kokonaan niin ainakin joksikin aikaa. Ja kun ideat on paperilla ylhäällä, on helpompi varastaa itselle aikaa blogitekstien kirjoittamiseen. Tai näin ainakin luulen. Inspiroivia kuvia olen myös tulostellut bujoani koristamaan. Onhan kauniita kuvia kiva katsella :).

Joku päivä haluan vielä hankkia puhelimeen sopivan tulostimen. Olisi niin kätevää tulostaa omat valokuvat suoraan luurista tarrapaperille missä ja milloin vain. HP Sprocket vois olla aika jees. Ehkä joskus. Aina pitää olla pieniä haaveita.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Ihanaa alkanutta viikkoa just sulle!

<3:llä Pirre

 

 

 

 

Käsityö-bujo

Hyppäsin bujoilun matkaan jo melkein kaksi vuotta sitten, mutta vasta elokuun puolessa välissä lähdin pitämään kahta eri tyyppistä bullet journalia vierekkäin. Tämä uusi bujo-kokeilu on osoittautunut itselle mieluisaksi ja hyväksi havaituksi tavaksi käyttää bullet journalia. Vaikka bujoilussa on ihanaa juuri se, että kaikki asiat ovat yksissä kansissa, on joskus vain selkeämpää pitää jotkin asiat erillään. Näin keväällä valmistuneena artesaanina ja muutenkin käsityö-ihmisenä kehitän, suunnittelen ja opettelen uusia käsityömenetelmiä ja jotkin asiat haluan laittaa muistiin. Sen takia tämä ”bujo2” on minulla olemassa!

Vihkoksi tähän bujoon on valikoitunut Leuchtturm1917 värissä Emerald, joka on piste-sivuinen. Olen yrittänyt pitää vihkon mahdollisimman yksinkertaisena, jotta sitä on helppo lukea myös vuosien päästä. Toistaiseksi käytössäni on siis vain kaksi kynää: turkoosi ja musta.

Tässä vihkossa korostuu erityisesti sisällysluettelo, joka ei vielä ole kovin pitkä, sillä montaa kymmentä sivua en ole tästä vihkosta vielä kerennyt käyttää. Kirjoitan turkoosilla kynällä aina kuukauden, jotta sisällysluettelo olisi hieman selkeämpi. Merkkaan tänne kaikki olennaisimmat asiat, kuten ohjeet sekä tärkeimmät muistiinpanot.

Vihkon tärkeimmät sivut ovat kuvassa vasemmalla näkyvät ohje-sivut. Nämä tulevat olemaan sellaisia sivuja, joihin tulen palaamaan todennäköisesti eniten jatkossa. Ohje-sivuille kirjoitan tiivistetysti hyväksi havaittuja tekniikoita ja tapoja tuottaa asioita. Merkkaan sivun yläreunaan myös sen, milloin olen kyseisen käsityön tehnyt, sillä lisään itselleni blogiini muistiin kuvia ja mietteitä työstä.

Saatan aina silloin tällöin myös piirtää ohjeen mallin sivulle. Esimerkiksi kuvassa olevan villasukan raidoitus selkenee piirroksesta helpommin kuin kirjoitetusta tekstistä. Yritän kuitenkin myös piirrokset pitämään mahdollisimman minimalistisina, jotta kuva olisi selkeä ja nopea ymmärtää.

Jokaisen kuukauden loppuun aion tästä eteen päin myös kirjoittaa mietteitä käsitöihin liittyen. Mikä oli mielestäni mielenkiintoista, opinko jotain uutta ja mitä voisin jatkossa haluta opetella, mitä en nyt tässä kuussa kerennyt tai voinut. Olen persoonana sellainen, että haluan kehittyä koko ajan. Nyt kun enää opettaja ei painosta opiskeluun ajattelin, että tällainen oma-aloitteinen itsensä arviointi positiivisesta näkökulmasta puskisi minua kehittämään itseäni.

Perinteiseen tapaan luon tähänkin bujoon kuukausi-sivun. Minulla on tavoitteena laittaa vähintään kerran viikossa uusi käsityöni blogiin kuvineen muistiin. Tälle sivulle kirjaan ylös, että mitä milloinkin julkaisen. Lisäksi sivun laidassa on juokseva lista niistä asioista, joita minun tarvitsee tehdä tämän harrastukseni eteen kuukausi-tasolla.

Joku voisi kutsua tätä vihkoa enemmän pelkästään journaliksi. Kuitenkin teen myös tehtävä-listoja sivujen sekaan, joten omassa päässäni vihko kallistuu kuitenkin bullet journalin puolelle. Toivottavasti saitte vinkkejä ”teema-bujon” pitämiseen. Tätä voi soveltaa periaatteessa mihin vain. Jos esimerkiksi harrastatte urheilua, lukemista, kokkaamista tai haluatte pitää työstä tai koulusta omaa erillistä bujoa, se onnistuu kyllä!

Lisää kässäilyäni sekä bujoiluani löytyy Instaramista nimimerkillä: @lyyranommel

Mahtavaa päivää teille kaikille 🙂

Janetta