Avainsana: englanti

Pienen kalenterimaanikon pieni Lontoo-opas

Jos on seurannut Kalenterimanian Facebook-ryhmää, on saattanut huomata yhden pienen Miljan tehneen visiitin Lontooseen. Lontoo on paikka, jonne palaan aina vain uudelleen, missä viihdyn parhaiten, ja pystyn hengittämään jollain tapaa vapaammin. Kirsikkana kakun päällä kyseisestä kaupungista löytyy näin kalenterimaanikon näkökulmasta muutamia kivoja tärppejä. Siispä tässä teille pieni kokoelma asioita, joita olen huomannut Lontoossa matkatessani!

Paperchase. Kauppaketju, jollaiseen törmää melkein jokaisella asemalla, nurkalla ja kadulla. Paperchasen valikoimaan kuuluu uskomattoman laaja määrä erilaisia vihkoja, kyniä, kortteja, tarroja ja muita paperitavara-addiktien lompakonkeventäjiä. Tällä kertaa mukaan tarttui muun muassa hologrammisia tacotarroja, kun taas viimevuoden reissullani nappasin mainioita kissawasheja mukaan. Valikoima vaihtuu ilmeisesti kausittain, tällä kertaa Paperchasen hyllyillä vilahteli runsaasti kaktuksia, ananaksia ja flamingoja, mikä aiheutti matkakumppanissani Kaisassa pakonomaisia ostotarpeita. Asiaa ei auttanut, että kuvan myymälä sijaitsi Victorian asemalla, joka taas sijaitsi muutaman minuutin päässä majapaikastamme.

Victorian aseman Paperchase on kaksikerroksinen myymälä, osa ketjun liikkeistä taas on varsin kompaktin kokoisia. Siliteltävää löytyy kuitenkin tolkuttomasti pienistäkin liikkeistä, sillä hyllyt on pakattu todella tiiviisti täyteen kaikennäköistä ihanaa. Oman lompakkoni iloksi suurin osa vihkoista oli kellertävillä sivuilla ja/tai viivoilla varustettuja, joten jätin ne odottamaan rakastavampaa kotia kauppaan.

Paperchase-ketjun lisäksi Lontoon kaduilta löytyy esimerkiksi Kikki K:n myymälät. Olin aiemmin käynyt vain Covent Gardenissa sijaitsevassa Kikkissä, mutta ilokseni sain huomata, että myös King’s Cross & St. Pancrasin aseman yhteydestä löytyi oma soma Kikki K. Pyöriessäni King’s Crossin liikkeessä kuvasin meidän FB-ryhmään pienen livevideon – kantsii käydä tsekkaamassa se, mikäli tahdotte tietää mitä kaikkea sieltä löytyy!

Kalenterimaanikoita hemmotellaan myös Selfridgesin ja John Lewisin kauppakeskusten valikoimilla. Kummastakin voi tehdä mukavia löytöjä, ja niistä löytyy esimerkiksi Ted Bakerin, Filofaxin, Kate Spaden, Kikki K:n sekä muiden tuotemerkkien juttuja – itselläni oli tarkoitus kotiuttaa joku kiva Filofax kalenteriperheeni jatkoksi, mutta ikävä kyllä John Lewisin värivalikoima ei miellyttänyt tarpeeksi. Lompakko oli tosin kiitollinen tästä.

Ihme ja kumma en kotiuttanut myöskään yhtäkään Star Wars -aiheista juttua John Lewisiltä. Itsekuri, sitä on välillä olemassa. Sen sijaan uskon, että meidän ylläpidon AJ:n itsekuri ei olisi ollut lähelläkään olemassaoloa tämän laiskiaisteemaisen hyllyn lähellä. Laiskiaisten vierestä löytyi erilaisia kissajuttuja, avokadoteemaa sekä lisää flamingoja ja kaktuksia.

Somien laiskiaisjuttujen jälkeen kannattaakin taas palata joko Oxford Streetin kauppoja vilisevälle kadulle, tai takaisin Covent Gardeniin, sillä kummastakin osoitteesta löytyy monen suosima Muji. Mujin liikkeessä on varsin zen tunnelma, sillä saippuoiden ja huonetuoksujen luoma fiilis on varsin jännä yhdistettynä kyniä ja muita paperitarvikkeita tursuileviin hyllyihin.

Paperitavaralöytöjä pystyy tekemään oikeastaan missä vain. Huomasin, että useat vaatekaupat kantavat jonkinlaista vihkolinjastoa, ja washirulliin saattoi törmätä melkein missä vain. Victorian aseman läheltä löytyi myös kauppa, josta olisi voinut kotiuttaa itselleen esimerkiksi Fujifilmin Instax Mini -kameran £59 hinnalla. Suosittelen siis kauppareissua tekevälle pienien putiikkien koluamista, sillä siinä usein ei ole muuta menetettävää, kuin viimeisin palkkatili.

Mikäli kuitenkin olet jo täysin kyllästynyt kalenteriaiheisiin ostosvinkkeihin ja olet Kalenterimanian blogissa ihan muista syistä, voin suositella lämmöllä tutustumaan vielä yhteen putiikkiin – nimittäin Ollivander’sin sauvakauppaan. Raskaan kalenterishoppailun jälkeen taikasauvaostokset ovat varma hitti, ja velhojen kauppakadulta löytyy myös muuta kivaa ostettavaa tai nähtävää. Kuten myös mahdollisesti täyteen tupatällinkiin pynttäytynyt suomalainen kalenterimaanikko.

Toivottavasti joku teistä sai näistä vinkeistä iloa tai hyötyä, ja pääsee edes jossain vaiheessa toteuttamaan käytännössä pienimuotoista pankkitilin tyhjennysoperaatiota Lontoon kaduille. Itse varmaan palaan nauttimaan Englannin donitsi- ja kuppikakkutarjonnasta vähintään vuoden sisällä – kuten alussa jo totesin, en osaa pitää itseäni erossa tuosta paikasta. Suosittelen kalenteriostoksien lisäksi ehdottomasti tutustumaan niihin donitseihin. Trust me, et tule pettymään.

– Milja

FILOFAX – it’s a way of life

Ajattelin kirjoittaa sanasen Filofaxista, kun mielestäni sekinansaitsee oman postauksensa, vaikka onkin ehkä jollain tavalla jäänyt vähän muiden plannerien jalkoihin. Filofaxia voisin luonnehtia jäykäksi, kuten perienglantilaiseen tapaan kuuluukin. Se on kuitenkin vanha ja arvostettu merkki, erittäin laadukas ja kaikessa yksinkertaisuudessaan koruttoman kaunis.

Filofaxin juuret johtavat vuoteen 1921, jolloin sen valmistus Englannissa aloitettiin. Alun perin idea oli lähtöisin Amerikasta, kun kanadalainen insinööri J.C. Parker kehitti ammattikäyttöön soveltuvan irtolehtikansion, Lefaxin. Englannissa kyseinen kansio lanseerattiin nimellä Filofax, ”file of facts”, ja sitä nimeä se on kantanut vuodesta 1930. Filofaxin suosio nousi tasaisesti ja 1980-luvun loppuun mennessä Filofaxilla oli 1250 jälleenmyyjää Englannissa ja myös useita muualla maailmassa. 80-luvulla Filofax myös nousi jonkinlaiseksi statussymboliksi, merkiksi siitä, että sen kantajalla oli elämässä sen verran sisältöä, että siitä kannatti pitää kirjaa ja sitä saattoi organisoida. Nykyään Filofaxilla on tarjolla tuotteita laidasta laitaan perinteisten rengasmekanismikansioiden lisäksi, mm. portfolioita, muistikirjoja, kyniä, elektronisten laitteiden suojakansia sekä laukkuja ja salkkuja. (Lähde:https://www.filofax.co.uk)

Kuva1

Oma yhteiseloni Filofaxin kanssa alkoi vuonna 2012, kun ostin ensimmäisen pocket-kokoisen Filofaxini käydessäni tapaamassa tulevaa nykyistä miestäni Englannissa. Olin nettiä selatessani törmännyt Filofaxeihin ja innostunut kovasti, mutta Suomesta ei löytynyt kuin mustia ja ruskeita, samanlaisia kuin esim. Timexillä. Englantilaiset nettikaupat olivat kauniskantisia Filofaxeja pullollaan, mutta minulle tyypilliseen tapaan en osannut päättää minkä valitsisin ja olisin myös halunnut hypistellä ennen ostamista. Englannista sitten löysin etsimäni. Kiertelin kirjakauppoja ja WHSmithillä silmiini osui pieni ja suloinen, vaaleanvihreä Filofax Swift pocket enkä päivääkään ole ostostani katunut.

Kuva2

Swift on näppärän pieni, kauniin vaaleanvihreä (sage, tumma minttu) ja ihanalla lintuhäkkikuosilla koristeltu canvas-päällysteinen namu. Se on kulkenut mukanani kaikkialla, mutta on jäänyt aika vähälle käytölle, kun en oikein ole osannut kalenteria käyttää… elämässäni ei ole niin paljoa menoja, että niitä kannattaisi sen kummemmin kirjata
ylös. Swiftiin olen kuitenkin kerännyt pieniä muistoja ja siellä on kulkenut mukana osoitteet, postimerkkejä, muistilappusia ja kaikkea pientä sekalaista tavaraa sekä itse tehdyt kuukausikalenterit mahdollisten menojen merkkaamista varten. Sinne olen myös kirjannut ylös ideoita ja ajatuksia.

Kuva3

Swift on kyllä helppo kuljettaa mukana pienen kokonsa ansiosta, mutta kirjoitustila on rajoitettu eikä esim. pidempien muistiinpanojen tallentaminen ole kovin mielekästä. Tästä syystä ostin tuossa muutama kuukausi sitten isomman Filofaxin, jota olen vuoden päivät himoinnut. Isommaksi planneriksi valikoitui pitkän harkinnan jälkeen ajattoman kaunis Original Patent Nude A5-kokoisena.

Kuva4

Nyt on tilaa kirjoittaa ja säilöä vaikka mitä! Nudea käytän nimenomaan plannerina, suunnittelemiseen, ideapankkina. Siihen kirjaan ylös matkasuunnitelmat, askarteluideat ja joululahjalistat, harjoittelen piirtelemistä, pidän listaa haluamistani tavaroista/asioista, kirjaan ylös terveyteen liittyviä asioita ja ajatuksia sekä talletan kaikkia kauniita asioita. Nuden tuunaaminen ja kasaaminen on vielä kesken, mutta onneksi se on hauskaa enkä haluakaan sitä heti saada valmiiksi. Voisin suunnitella ja kasata tuunausmateriaalia maailman tappiin, rakastan teemojen ja värien kanssa suunnittelemista enkä usko, että Nude edes tulee koskaan täysin valmiiksi. Siinä, missä Swift on käytännöllinen, on Nude hauska ja kaunis. Swift on kuitenkin aina minulle rakkaampi, koska sen hankkimiseen liittyy niin paljon muistoja.

Kuva5

Edellä mainittujen lisäksi minulla on on/off-käytössä oranssi, vetoketjulla suljettava, A4-kokoinen Filofax Metropol -portfolio, jossa on laskin ja muistilehtiö. Sinne olen kirjannut kaikenlaista Kalenterimania-ryhmään liittyvää asiaa, mm. käsialahaasteen, Happy Planner –koristeluteemoja ja blogipostausideoita. Käyttöä/myyntiä odottavat pinkki Filofax Finsbury pocket ja vihreä Filofax Finchley mini.

Kuva6

Filofaxin käyttäjäksi päädyin mm. siksi, että pidän kovasti Englannista ja englantilaisista tuotteista, Filofax valmistetaan Englannissa ja sillä on pitkät perinteet ja kiehtova historia. Se on myös laadukas ja ajaton, vaikkakin ehkä vähän tylsä. Lisäksi Filofaxin rengasmekanismi on hopeanvärinen, ja vaikka tällä nyt ei olekaan suurta merkitystä käytön kannalta, niin minulle sillä on merkitystä, koska en pidä kullan väristä. Ehkä kaikkein tärkein syy miksi olen vannoutunut Filofax-fani, on se, että olen ollut äärimmäisen tyytyväinen pieneen Swiftiini ja halusin investoida tuotteeseen, jonka tiesin olevan varmasti laadukas.

Tähän loppuun vielä kuriositeettina hyvät naurut aiheuttanut löytö, Filofax-elokuvan traileri, Taking Care of Business vuodelta 1990, pääosassa James Belushi!!!
https://youtu.be/WPxDbbHw6lw

Teksti ja kuvat Tuuli Heino-Carpenter