Siitä asti, kun kynä on pysynyt kädessä, olen kirjoittanut. Päiväkirjoja, runoja ja tarinoita. Jo alakoulussa rakastin äidinkielen tunteja, kun näki, miten viivoista muodostui kirjaimia, kirjaimista sanoja ja sanoista lauseita, tarinoita, kokonaisia maailmoja. Vihkomaniasta tämä kaikki alkoi. Minulla oli ja on edelleen laittoman paljon vihkoja. Mikään ei voita uuden vihon karhean suloista tunnetta.

Varsinaiset kalenterit astuivat mukaan yläasteella. Muistan hyvin teinivuosieni suositun Ajaston Sooda lukuvuosikalenterin. Kalenteri oli värikäs, sisälsi hauskoja sitaatteja ja knoppitietoa vähän kaikesta. Tuolloin en oikeastaan vielä tarvinnut kalenteria, koska lukujärjestys oli pysyvä. Oikeastaan vasta yliopistoon mennessä aloin käyttää kalenteria kunnolla. Epäsäännöllinen rytmi ja vaihtuvat aikataulut pakottivat järjestelemään asiat johonkin. Vielä tuolloin kalenterit olivat kovin pelkistettyjä, pelkkiä aikataulutuksen apureita. Olen kokeillut niin yliopiston omat kalenterit kuin markettikalenterit, seinäkalenterit ja sähköiset sovellukset. Aina kuitenkin olen päätynyt paperiversioon.

Varsinaiseen kalenterimaniaan hurahdin kunnolla syksyllä 2016, kun osallistuin Tampereen vauhtimarttojen arjenhallintailtaan. Hauskaa tässä on se, että marttoihin liityin uuden harrastuksen toivossa ja yllätyksekseni huomasin löytäneeni toisenkin uuden harrastuksen: kalenterimanian. Pakko todeta ällöpositiivisesti, että hyvä taitaa lisätä hyvää.

Maniaan hurahtaessani minulla oli käytössä Tampereen teknillisen yliopiston kalenteri, joka kieltämättä on aika teekkari näin humanistin näkökulmasta. Se oli sitten sitä myötä selvä. Hankin epäilyksen valtaamana ensimmäisen Lettuni (Leuchtturm1917) ja aloin suurella pieteetillä väsätä ihka ensimmäistä diy-kalenteriani. Ja hieno siitä tulikin!

Sitten rakastuin laadukkaaseen CarpeDiemiin. Ja olihan se saatava. Tiedättehän, tämä on sairaus. Olen kuitenkin saanut maniani kuriin ja tällä hetkellä minulla on käytössä suuri rakkautteni Wishiltä hankittu fauxdori (feikki traveller’s notebook) tai toisin sanoen vihkojen koti kuten, joku viisas manialainen ilmaisi. Planner peace on saavutettu… kunnes vaihtuu vuosi.

Minulle kalenterimania on ennen kaikkea tärkeä yhteisö, jossa voin toteuttaa itseäni ja luovuuttani. Olen saanut kalenterimanian kautta uusia tuttavuuksia, oppinut sietämään virheitäni ja opetellut armollisuutta itseäni kohtaan.

Hyvää kesää kaikille manialaisille!

-Ruut-