Gummerus lähetti testiin Vapauta ilo-kirjan, joka sitten päätyi minulle käytyään ensin Miralla esiintymässä ryhmän puolella livessä.

Tämä tuli juuri sopivaan väliin, koska elämässäni on myllerryksiä ja mullistuksia menossa ja stressiä vaikka muillekin jakaa. Olen jo pidempään kirjoittanut päiväkirjaa ja purkanut asioita sinne, mutta tämä vaikuttaa kivalta vaihtelulta.

Kirjan ideana on värittää pois kiukku, stressi ja löytää ilo ja onni. Kirjassa on 320 sivua, joten erilaisia piirustustehtäviä löytyy joka lähtöön. Aloitin itse ”pura stressi”-osiosta, koska sitä nyt on tällä hetkellä paljon purettavaksi. En ole todellakaan mitään piirtäjien parhaimmistoa, joten tämä on myös hyvää harjoitusta siihen. Olen kuitenkin aina pitänyt piirtämisestä, varsinkin puuväreillä.

Puuvärejä tähän suosittelenkin. Vaikka paperi onkin hyvälaatuista, kuultaa siitä läpi. Minulla oli nyt käytössä lasten puuvärit (kyllä, ryöstin lasteni värikynät..). Kunnon värit on kyllä ostoslistalla.

Tehtäviä löytyy helpoista vaikeisiin. Minä tietysti aloitin niistä helpoista.. Ehkä kun taas tulee harjoitusta pitkästä aikaa niin uskaltaa piirtää vähän monimutkaisempiakin.

kuva hävitti suuren osan väreistä 🙁

”Löydä onni”-osiossa piti piirtää pingviinille sydänystävä. Onnea en löytänyt, mutta naurun kyllä, kun katsoin luomustani.. Ehkäpä tosiaan tarvitsen sitä kertausta vielä piirtämisen saralla.

Ihanaa tekemistä! Saa valita juuri siihen hetkeen sopivan tehtävän ja antaa mielikuvituksen laukata. Tehtävät vaikuttavat kaikki hyviltä, ja ajatuksiakin herättäviltä. Toki joukossa on ”aivot narikkaan”-tyylisiäkin. Ja kiitos Miralle ja Mannalle! Ilman teitä en olisi saanut pingviinistä edes tuota aikaiseksi 😀

Kirja on myös sopivan kokoinen mahtuakseen laukkuuni, joten tulee kulkemaan myös mukanani. Vaikka aika järkäle muutaman sadan sivun paksuudellaan onkin.  Suosittelen! Tykkään kaikenlaisista tehtäväkirjoista, ja tästä tuli ehdottomasti suosikkini!

Tässä vielä linkki Kalenterimanian youtube-kanavan videoon kirjasta.

-Sanna