Avainsana: haastepostaus

Kirje vuodelle 2024 – Aliisa

Postauksessa näkyvä kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Hei vuosi 2024,
sinua on kulunut jo yli kahden kuukauden ajan ja kolmattakin edetään koko ajan kiihtyvällä tahdilla vääjäämätöntä kevättä kohden. Edeltäjäsi erittäin käänteentekevä vuosi 2023 oli hyvin poikkeuksellinen ja täynnä uusia täysin tuntemattomia muutoksen tuulia. Viime vuonna alkaneen muutosprosessin pureskeluun ja palasteluun menee vielä varmasti tovi jos toinenkin, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen tekemääni päätökseen ja matkan varrella tapahtuneisiin valintoihin.

Nyt sinulta uudelta jo kuluvalta vuodelta toivoisinkin lempeyttä, armollisuutta ja rauhaa. Aikaa ja kärsivällisyyttä oman kasvun ja kehityksen pohdiskeluun, mutta myös avointa ja ennakkoluulotonta mieltä tämän täysin arvaamattoman elämän edessä. Toivoisin myös vahvistavani ajatusmaailmaani siitä, kun asiat tapahtuvat helposti, niin niiden on tapahduttavakin. Haluaisin soljua hieman paremmin ja enemmän elämän virrassa ja stressata vähemmän asioista, joihin en voi vain vaikuttaa.

Vielä muutaman kuukauden ajan saan dokumentoida arkeani hyvin tutuksi tulleen lukuvuosikalenterini kanssa. Se toimiikin parhaana mahdollisena muistina tästä ajasta, joka määrittää taas seuraavia mahdollisia elämän askelmerkkejä. Jo kasvavalla jännityksellä odotankin millaiseen kalenteriin tulen tarttumaan, kun syksy saapuu, mutta nautitaanhan keväästä ja kesästä ensin.

Terveisin Aliisa

PS. Tämän haastepostauksen ylläpidon kirjeet vuodelle 2024 löydät täältä.

Perjantaipäiväkirja – Janita V.

Hei vanha ystävä, täällä kirjoittelen sulle taas. Asiat etenee viimein, kun pari viikkoa sitten sain vihdoin aikaiseksi laittaa viestiä työterveyshoitajalle ADHD-tutkimuksien osalta pienellä ystävien painostuksella tietenkin. Oikeastaan siinä kohtaa, kun tämä postaus tulee ulos. Olen aiemmin viikolla käynyt tapaamassa omahoitajaa. Toivottavasti silloin ollaan yhden askeleen viisaampia mitä nyt tässä teille kirjoittaessani.

Alkuvuoteen on mahtunut sairastelua kipeän olkapään osalta ja jonkinlainen vatsatauti kävi myös vieraana, vaikka pahimmalta norolta taisinkin omalta osaltani välttyä. Lomailin tammikuun lopulla myös viikon Rovaniemi-Oulu akselilla perhettä ja sukulaisia morjestamassa. Arjen täyttää edelleen pitkälti työ ja vapaa-aika kuluu kalenteriaskartelun ja lempi sarjojen katselun parissa.

Hiljalleen lähestyvältä keväältä odotan eniten kahta keikkaa joista ensimmäinen on maaliskuussa, kun eteläkorealainen indie-rock-yhtye The Rose esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa ja pääsen ystävän kanssa nauttimaan siitä nimilomalla Helsingissä. Toinen pitkään odotettu keikka on huhtikuussa, kun Blind Channel täyttää Nokia Arenan uransa suurimmalla keikalla. Mahtuu kevääseen myös viikon mittainen talviloma ja ensimmäinen täyskymppi häävuosipäivä. Pitkään aikaan en ole ollut näin innoissani tulevasta keväästä, vaikka se lempi vuodenaikani onkin. Talvi saisi puolestani jo loppua. Alkaa pikkuhiljaa riittää jatkuvat säänvaihtelut, kun et koskaan tiedä hautaudutko kotoa poistuessasi lumeen vai saatko varoa henkesi uhalla liukastuvasi.

-Janita V.