Avainsana: itsetehdyt kannet

Pieni kirjanen itsetehdyistä taskuista

Tästä läjästäkö syntyisi kirjanen? Tee askarteluylijäämistä kirjanen!

Tällainen syntyi mun jämistä. Eli keräile ensin kaikkea mitä olit ajatellut hävittää. Ja sitten luomaan!

Tarvitset neljä taskua, jotka kaikki voivat olla eri kokoisia. Tarvitset neljä saranaa. Näiden leveys on mulla 4cm.

Ensin tehdään suljettava tasku. Leikkaa haluamasi kokoinen suikale taskua varten ja kaksi suikaletta sivujen sulkemiseen. Taittele taskuksi ja leikkaa halutessasi otereikä lävistäjällä.

Valmis suljettava tasku. Tein näin kaksi taskua kirjaani.

Nämä ovat kirjasen saranat. Niiden leveys on 4cm. Taita puoliksi. Nämä kannattaa tehdä kaksipuoleisesta paperista, sillä sisäpuolet jäävät näkyviin kirjasen sisälle.

Avotaskun vuoro. Leikkaa haluamasi kokoinen suikale ja reunojen sulkijapalat. Tee otereikä lävistimellä.

Jos taas haluat avotaskuun myös sivutaskun, toimi näin. Laita sivusulkijapalaan liimaa taakse ja etupuolelle tulevaan osaan vain ylä – ja alareunaan.

Kuva valmiista avotaskusta.

Valmis avotasku sivutaskulla.

Valmis avotasku ilman sivutaskua.

Vamis suljettava tasku.

Palaset valmiina. Tästä alkaa kokoaminen.

Ensimmäinen sarana. Kaikki saranat laitetaan näin. Laita liima aina ulkoreunaan. Taitteiden tulee olla samassa kohden.

Ensimmäisen taskun liimaus. Huomaa, että taite jää ulkopuolelle. Liimaa toinen tasku kohtaan ”liimaa tähän”. Huomaa, että jos taskussa on sulkijalippa, saranan reuna ei saa ylittää lippaa.

Tässä toinen tasku liimattuna sisäpuolelta.

Liimaa toinen sarana kakkostaskun taakse. Saranoiden taitteet laitetaan samaan linjaan.

Kolmannen taskun liimaus.

Sisältä se näyttää tältä.

Viimeinen sarana liimataan kolmostaskun taakse samoin kuin kakkossarana. Saranoiden taitokset laitetaan taas samaan kohtaan.

Neljäs tasku liimataan saranaan.

Neljäs tasku liimattuna. Kuva sisäpuolelta.

Kirjanen kasattuna. Nyt vaan koristelemaan niillä jämillä mitä varastoista löytyy. Tein suljettaviin taskuihin pienet vihkot. Ekassa avotaskussa on myös pieni vihko. Toiseen avotaskuun tein journaling-kortin.

Koristeluun käytettyjä jämiä.

Vamis kansi.

Eka aukeama.

Toka aukeama.

Kolmas aukeama.

Takakansi. Ja nyt vaan toivon, että kaikki onnistuvat näillä ohjeilla. Tekeminen on hauskaa ja nämä sopivat hyvin esimerkiksi happy mail -lahjoiksi.

-Marja

Itsetehdyt kannet bullet journaliin

Heippa manialaiset! Minulla on ollut jo hetken ongelma bullet journalini säilytyksestä. Käytän bujona B6-kokoista Stalogy 365 notebookia. Bujo on ihana, mutta huomasin äkkiä, että pehmeään kanteen tulee herkästi jälkiä kun se pyörii laukussa.

️Sitten olikin edessä se vaikea kysymys – millaisen ratkaisun haluan. Onko traveler’s notebook -tyyppinen hyvä vai joku muu. Sitten aloin miettiä vetoketjullista suojaa, sillä näin kaikki irtolaputkin pysyisivät tallessa. Mutta eihän mistään löytynyt B6-koon vetoketjullista suojaa bujolleni. Ei hätää, päätin tehdä sellaisen itse. Aikani selailin nettiä ja Pinterestiä, kunnes törmäsin kirjasta tehtyyn vetoketjulliseen suojaan/kanteen. Onneksi minulla sattui olemaan paljon vanhoja kirjoja, ja sieltä löytyikin sopiva suht. paksu kirja. Eikun ompelukone pöydälle ja vähän surruttamaan sisäosia ja vetoketjulle jatkoa. Kiinnitys kirjaan tapahtui kuumaliimalla. Ensin oli vuorossa vetoketjun liimaus pienissä erissä. 

Sitten otin ylimääräistä vetokejua pois ja testasin meneekö kansi hyvin kiinni. 

Komeasti toimi vetoketju, sitten sisäosan liimaamiseen. Molemmille puolille tuli vaan yksi iso tasku pitkittäin. Näin saan bujon toiselle puolelle ja toiselle puolelle tarroja ja Jibun Techon tarroille tarkotetun ”penaalin”.

Sisäosan liimaaminen tuotti pieniä haasteita, varsinkin kulmat! Sitten sovitin sisälle tarvittavat tavarat ja tarkistin sulkeutumisen.

Hyvinhän ne sinne sisälle menivät. Sitten siirryin päälikannen kimppuun. Päädyin tekemään sen vanhoista farkuista ja lisäsin vielä päälle farkkujen takataskun, johon saan kynän ja tarvittaessa lappuja ja lippuja.

Sitten oli edessä vielä reunojen hapsutusta ja vähän jotain piirustusta ja tekstiä pintaan. Hapsutus oli helppoa ja se sopi tyyliin hyvin.

Pilot Pintor -kynillä sai hyvin piirrettyä ja kirjoitettua farkkukankaaseen. Tuli persoonallinen ja hieno kalenterin kansi/suoja käyttööni. Taakse kirjoitin vielä tekstin.

Olen todella tyytyväinen ja yllättynyt liimapistoolin käyttöön ja siihen, että liima todella pysyy hyvin tässäkin työssä. Toivottavasti sait itsellesi inspistä asiasta ja esittelet meille töitäsi!


Terkuin kalenterimaanikko Rebecca