Avainsana: juoksu

Esittelyssä – Treenikalenteri (Daintys)

Kyllä nyt treenaajaa hemmotellaan! Daintys on julkaissut sekä treenikalenterin että treenipäiväkirjan ja sain molemmat testiin tälle vuodelle! Tämä combo on urheilijan ehdoton ykkösjuttu, sillä näihin vihkoihin saat helposti suunniteltua ja kirjattua omat treenisi! Tutustutaan tähän ihmeeseen lähemmin…

Kalenteri on A5 –kokoinen (perfect!), tammikuusta 2018 joulukuuhun 2018, muovikantinen, kuminauhakiinnityksellä toimiva kokonaisuus. Treenipäiväkirjakin kulkee helposti kalenterin välissä, ja sekin on aina helposti saatavilla! Kalenterin avulla voi seurata esimerkiksi veden juomista, unen määrää, tehdä ruokasuunnitelmia ja kirjata ylös päivän aterioita. Plussaa on, että kalenterissa on tilaa seurata myös kehon muutoksia; erilaiset mittataulukot, kuten BMI –taulukko helpottavat tulosten seurantaa!

Kalenterin kannessa on painettu kuva painoja pitelevästä naisesta, sekä Treenikalenteri 2018 on hopealla kirjoitettu, virkistävästi horisontaalisesti. Kun kalenterin avaa, vastassa on muovitasku. Kätevää, sinne saa sujautettua vaikka saliohjelman. Ensimmäisellä sivulla on tilaa yhteystiedoille, nimi, osoite, jne. Ensimmäinen aukeama puolestaan on vuoden 2018 vuosinäkymä. Seuraavalla aukeamalla vuoden 2019 vuosinäkymä.

Sitten onkin vuoden 2018 tärkeät päivämäärät ja suunnitelmat –aukeamat. Tästä näkee kätevästi vaikkapa sen, mitä tavoitteita itselleen asettaa ja mille aikaväleille.

Itse kalenteri alkaa viikolta 52, joulukuun viimeinen viikko. Tämän jälkeen, yllätyksekseni, ei tulekaan tammikuun ensimmäistä viikkoa vaan Ruokasuunnitelma viikoille 1-5 ja Talous –kohta, johon voi kirjoittaa menot ja tulot! Niin kätevää!

Tämän jälkeen alkaa viikkoaukeama, tammikuun ensimmäinen viikko. Päivät ovat horisontaalisesti ja jokaisen päivän alapuolella on omat kohdat ruualle, unelle ja vedelle.

Aina kun kuukausi vaihtuu, tulee jälleen Ruokasuunnitelma ja Talous –aukeama seuraavalle kuulle. Niin näppärää! Eipähän tarvitse joka päivä miettiä mitä tänään pitikään syödä. Kalenteri loppuu vuoden viimeiselle viikolle, jonka jälkeen seuraavalle aukeamalle voi kirjata ylös Tärkeät päivämäärät ja suunnitelmat vuodelle 2019. Kalenterin loppuun on vielä koottu treenaajalle hyödyllisiä listoja. Ensimmäisellä aukeamalla on sisällysluettelo sekä Treenivinkit.

Sitten tulee Treenitavoitteet ja Unelmat 2018 –aukeama. Aivan mahtavaa tässä on pikkuiset ruudut, joihin voi ruksia sitä mukaa kun tavoitteet ja unelmat käyvät toteen.

Seuraavalla aukeamalla on kevyitä, treenaajalle sopivia reseptejä, tyhjä sivu johon voi kirjoittaa omia reseptejä, sekä lautasmalli, plus aamu- ja välipalaideoita.

Lisäksi löytyy mittataulukko, johon kirjataan omat mitat ylös ja niitä voi siitä sitten kätevästi seurata pisin vuotta. Toisella sivulla on BMI-painoindeksitaulukko, jossa voi seurata omaa BMI:ään.

Sitten onkin Treenien seurantataulukko koko vuodelle, jonka jälkeen reilu viisi aukeamaa Viikko-ohjelmia varten.

Treenipäiväkirjaan puolestaan voi merkitä tulevia treenejä ylös ja analysoida jo suoritettuja treenejä. Treenipäiväkirjasta pystyy helposti seuraamaan kehitystään, treenifiilistä ja treenin tehoa.

Treenipäiväkirjakin alkaa yhteystiedoilla, jonka jälkeen koko päiväkirjan jokainen aukeama on samanlainen; Ylös saa kirjattua päivämäärän, jolloin treeni on tehty, viikonpäivän, keston, liikkeet, painot, toistot. Lisäksi pääsee ruksimaan mitä ruumiinosaa on treenannut. Ylös kirjataan tietenkin oma mieliala treenien jälkeen, mitkä ateriat on päivän aikana syönyt, montako tuntia tuli viikossa unta, sekä treenien teho.

Mitä muuta sitä treenaaja vielä tarvitsee? Mielestäni Daintysin Treenikalenteri ja Treenipäiväkirja ovat jokaisen urheilijan must! –tuote salikassissa!

Innostuitko? Pääset tilaamaan omasti täältä!

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi

 

Näin minä träkkään…

Onpas hieno termi ja tasan tarkkaan väärin kirjoitettu, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan. Tai yritän tarkoittaa. Tämän päivän postaus kertoo siitä, miten minä seuraan kalentereissani eri asioita. Mitä asioita? Katsotaan…

Juokseminen on yksi rakkaimmista harrastuksistani, joten kirjaan kalenteriini aina kuukauden juoksut etukäteen. Kuukausiaukeamalle kirjoitan yleensä vain ”run” tai liimaan juoksutarran, jotta näen helposti, mihin päiviin juoksuni ajoittuu. Itse viikkoaukeamille tulee sitten tarkempaa tietoa. Koska juoksen aikaa vastaan, en merkitse ylös kilometrejä, vaan lenkkiin kuluvan ajan. Juoksen neljä kertaa viikossa, ja lenkkeihin sisältyy pitkää matkaa, lyhyempää matkaa, palauttava lenkki sekä intervallit.  Lenkin jälkeen merkkaan sitten ylös muitakin tietoja: kilometrit ja minuuttivauhdin. Kaloreita en niinkään seuraa, mutta välillä laitan nekin ylös. Sitten voi taas hyvällä omalla tunnolla syödä sen jätskin.

Budjetti. Tämä. Asia, joka saa minut aina innostumaan, että jes! Alanpa seurata kulutustani. Idea hyvä, toteutus huono. Itse asiassa budjetin seurantani on niin surkeaa, että ostin matkoilla ollessani erillisen ihanan vihreäkantisen vihon, jonka kannessa luki kauniisti Budget. Vihko sisälsi valmiiksi tehdyt seurantasivut ja olinkin innoissani ottamassa sitä käyttööni, kunnes huomasin, että sivujen layout ei oikein ole mieleinen. Joten se siitä seurannasta. Vihko kulkee silti tiiviinä osana Color Crushiani.

Voisi sanoa, että olen wanna be -träkkääjä. Haluan seurata kaikenlaisia tekemisiäni ja menemisiäni ja mitä telkusta tulee ja mitä kirjoja luen ja kuinkas tänään voidaan ja miten lapset kasvavat jne. Minulla on jopa lista siitä, mitä kaikkea alan seurata. Seuraan sitä, mitä alan seurata. Oikeastaan aktiivisesti seuraan vain juoksulenkkejäni ja niistäkin lähinnä sitä, paraniko aika. Olen tullut siihen tulokseen, että ehdottomasti tarvitsen Traveler’s Notebookin, jonne pitää hankkia monta ihanaa vihkoa. Jokaiselle viholle sitten oma seurattavien asioiden lista.

Kalenterissani käytän seuraamisieni koristeluun tarroja. Joskus saatan yliviivaustussilla vedellä lenkkejä yli, jotta näen nopeasti, millainen lenkki täytyy heittää, ja sitten liimaan viereen jonkun ihanan tsemppitarran. Minulla oli vanhassa tietokoneessa lista, jossa seurasin juoksukisojeni tuloksia, mutta kun yritin avata konetta, jotta saisin teillekin siitä kuvan, se ei suostunut yhteistyöhön. Täytyypä antaa kone jollekin, joka voisi pelastaa sen sisällön. Sitten voisinkin seurata sitä, miten koneen pelastustyöt etenevät!

Miten sinä seuraat erilaisia asioita?

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi