Avainsana: kalenterimafia

Kalenteri ajan tasalle

Mainos : Kalenteri 2024 – Annika Välimäki, Ainoa. MAMBIn tarrakirjat Klemmarikellari.

Arki juoksee ja vie mennessään. On vaikea saada päivittäistä aikaa kalenterin kanssa. Aiemmin vuorotyössä totesin hyväksi tavaksi tuunailla useamman viikon kerrallaan, jotta kiireisen arjen keskellä on valmiit aukeamat joihin viikonloppuisin voi päivitellä tekemisiä, jos viikolla ei ole ehtinyt. Taidan kokeilla toimisiko tämä tyyli taas, jotta kalenterissa olisi muutakin, kuin kiireessä kirjatut kynämerkinnät.

Olen tykästynyt tähän Annika Välimäen 2024 kalenteriin ja se on ollut koko vuoden ahkerassa käytössä. Takana on hyvin muistiinpanotilaa ja siellä elää luku-trackerini. Olen ylittänyt omat odotukseni tälle vuodelle ja saanut jo tässä kohtaa lukutavoitteeni melkein valmiiksi, mikä tarkoittaa samalla myös omaa lukuennätystäni. Ihan mieletön fiilis ja olen onnellinen, että voin todeta kirjojen olevan osa elämääni tänä päivänä. Merkkaan myös omat liikkumiset omaan osioon muistiinpanosivuille. Niillä ei ole muuta virkaa, kuin seurata toteutuuko pari kertaa viikossa liikkuminen vai ei.

Koska ollaan jo huhtikuussa (miten?), niin jotain ihanan pirteää olisi kiva tehdä, mutta lopullinen idea lähtee aina washiteippejä selatessa. Ensin sieltä väri ja tyyli, sitten pengotaan tarrat. Tämä rutiini on ja pysyy, mikä on ollut hauska huomata. Jotkut asiat eivät vain muutu, vaikka kalenteri muuttuisi. Tällä kertaa minua inspiroi nämä washit: viikko 13 syntyi washisampleista, viikko 14 Cittarin washiteipeillä, viikko 15 Tokmannin, viikko 16 kirpputorilta ostetulla, kuten myös viikko 17 (kansikuva). Kaveriksi muutama tarra ja niitä lisään viikkojen edetessä. Perheemme arki on täyttynyt jalkapallosta ja olen etsinyt sopivaa tapaa merkata treenit ja pelit. Ihana Kalenterimanian jäsen yllätti ja ilahdutti lähettämällä pikkuleimat auttamaan harrastusmerkintöjen kanssa. Kiitos Sirpa (sydän)!

Muutama viikko syntyi auttamaan hektistä arkea. Kerron vaikka perjantaipäiväkirjassa miten tuunausrutiinit ovat pysyneet yllä. Kivaa viikkoa kaikille.
– Tia

Perjantaipäiväkirja – Laura S.

Rakas perjantaipäiväkirja,

päivät tuntuvat sulautuvan tällä hetkellä toisiinsa. Välillä tuntuu siltä, että käyn autopilotilla, enkä muista mitä tein edellisenä päivänä. Arki rullaa eteenpäin kaikesta huolimatta varsin tasaisesti ja samoilla urilla päivästä toiseen. Siinä on tiivistetysti, mitä minulle tällä hetkellä kuuluu.

Yleensä olen aamuvuoroissa eli autoni starttaa pihasta 5:25 ja aloitan vuoroni 6:05. Työpäiväni hujahtavat välillä vähän liian kovallakin vauhdilla, enkä edes muista milloin viimeksi olisin päässyt lähtemään töistä ajallaan. Olenkin huomioinut tämän tyttäremme hoitoajoissa, ja lähtökohtaisesti suuntaankin suoraan (välillä kiirehtien) töistä päiväkotiin ja siitä kotiin. Puolisoni on tähän saakka tehnyt enemmän iltapainotteista vuoroa, joten usein olemmekin kaksin iltaan saakka. Nyt uhmaiän saavuttaneen taaperon kanssa pelkästään vaatteiden päälle saamisesta on tullut tahtojen taistelua. Ja minun surkeat hermoni ovatkin saaneet viime aikoina reippaat määrät harjoitusta.

Vaikka arki tuntuu paikka paikoin suorittamiselta, tiedän, ettei tämäkään vaihe kestä ikuisuutta. Teemme sen, mihin pystymme, ja kaikki ylimääräinen on vain positiivista. Ehkä kohta saan askarrella yhdessä tyttäreni kanssa ilman tahtotaaperon kiukunpuuskia, kun joku tarra ei irronnutkaan helposti. Kohta saan ehkä ottaa kalenterin pöydän ääressä esille ilman, että pitää varoa pienten (ja sitäkin nopeampien) sormien nappaavan kynän tai repivän sivun. Mutta tällä hetkellä voin vain hengittää lapsen sotkiessa kaikki paikat vesiväreillään ja hengittää vähän lisää itkupotkuraivarien saapuessa, kun joudun ottamaan samaiset värit pois niiden eksyessä koko ajan naamaan tai suuhun useista kielloista huolimatta.

Oma aika on luonnollisesti tällaisen arjen keskellä kortilla ja sijoittuu yleensä iltayhdeksän paikkeille. Illalla en jaksa suurempia projekteja enää aloitella, jotta pääsen nukkumaan ajoissa. Olen kuitenkin yrittänyt pitää päivittäistä journalointia yllä mahdollisuuksien mukaan – tässäkin armollisuutta harjoitellen. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun tekstini on alkanut sillä, että olen harmitellut väliin jääneitä päiviä. Olen kuitenkin huomannut, että tämä rutiini on saanut iltojani rauhoitettua ja tämä yhdistettynä painopeittoon, on nukahtamiseni helpottanut huomattavasti aiemmasta tuntien pyörimisestä.

Armollisuutta ja hengittämistä harjoitellen, Laura.

P.S. Aikaisempiin perjantaipäiväkirjoihini pääset täältä.