Avainsana: Kalenterimania

Piirtelyhulluutta pienen muistikirjan kanssa

Helou helou helou! Täälläpä rustailee täksi maanantaipostaukseksi Inka, ja otsikon mukaisesti piirtelyhommat mielessäni. Viime kuun puolella kävimme koko perhe risteilemässä talviloman kunniaksi ja vietimme päivän myös maissa ruotsin puolella. Sää helli aurinkoisena ja lumettomana, ja oli mukava tallustella naapurimaan pääkaupungin katuja liikkeisiinkin piipahdellen. Omalla pakko käydä -listallani oli vuoden takaiselta reissulta tuttu Panduro. Sinne suunnistaessamme (google mapsin armollisella avustuksella) osui kohdalle myös Kreatima. Itselleni tämä taidetarvikeliike oli uusi tuttavuus, mutta olihan siellä poikettava. Sieltä löytyikin tuliaisena itselleni se ostos, josta tämä postaus sai alkunsa: pieni neliönmuotoinen luonnoskirja.

Ja siitähän se ajatus sitten lähti, tai oikeastaan lähti piirtely ja doodlailu lapasesta! Tätä kirjoittaessani on kyseinen kirjanen ollut hyppysissäni aikalailla tarkalleen viikon verran, eikä siinä ole kuin reilu 10 sivua tyhjänä. Ja pienestä ja kompaktista koostaan huolimatta on tässä kuitenkin 80 sivua sidottuna.

En tiedä mikä hulluus tämän kanssa oikein pääsi iskemään, mutta simppeleitä kuvia se on saanut tuottoisasti piirrustamaan. Sieniä, erilaisia ruokia ja hedelmiä, hyvin satunnaisia esineitä, kukkasia… Ja aaaikas monta ilmapalloeläintä! Ilmapallokoirien piirtäminen on tuntunut niiiin rentouttavalta. Niiden pyöreiden muotojen värittelyssä ja varjostamisessa on ollut jotain mukavan zen-henkistä.

Myös maaliskuun doodle-haasteeseen osallistuin piirtelemällä tämän neliskulmaisen aarteen sivuille. Rustasin muunmuassa elämäni ensimmäistä kertaa ompelukoneen kuvan! Tämä on muistaakseni ensimmäinen kerta kun olen käyttänyt tämän muotoista muistikirjaa tai luonnosvihkoa. Uusi muoto ja pieni koko ovat herätelleet uinuksissa ollutta piirtämisintoa kovasti, ja olen siitä iloinen. Nyt jännitän vain sitä, onko loputkin tyhjät sivut saaneet täytettä tämän postauksen tullessa ulos, vai lopahtaako tämä intensiivinen innostus vielä salakavalasti yhtä nopeasti kuin alkoikin…