Avainsana: KikkiK

DIY: Erin Condrenin siirtäminen rengaskalenteriin

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että ihana kierresidottu kalenterisi alkaa hajota? Sivut alkavat putoilla, tai se on vaan niin paksu jo, että olisi tarpeen saada sivuja pois? Ei hätää, kierresidottu kalenteri on helppo tuunata siten, että sivut voi laittaa rangasplannerin kansiin. Minulla alkoi ihana Erin Condren Life plannerini kirjaimellisesti hajota. Sivut alkoivat irtoilla, koska niitä oli niin paljon selailtu ja pudonnutkin kalenterini oli jo muutamaan kertaan, aiheutaen renkaiden vääntymistä. Myös mukana kuljettaminen kulutti kalenteriani niin paljon, että oli pakko miettiä jotakin muuta vaihtoehtoa. Lisäksi halusin poistaa alkuvuoden osuuden kalenteristani, jotta kalenteri ei olisi niin raskas mukana kannettava.Ei kun tuumasta toimeen. Päätin siirtää sivut Kikki K:n rengasplanneriini. Aluksi leikkasin sinnikkäästi sivuja irti mahdollisimman hellävaraisesti. Leikkaaminen oli kovin aikaa vievää, joten etsin pienet pihdit ja oikaisin kierteiden lukkoon taivutetut päät. Tämän jälkeen, olikin helppoa vain kierittämällä irrottaa kaikki jäljellä olevat sivut. Seuraavaksi oli vuorossa sivujen reunan leikkaaminen. Onneksi minulla on paperileikkuri, jolla tämä käy helposti ja nopeasti. Leikkasin aika minimaalisesti sivun reunasta vanhaa rei´itystä pois, koska halusin säilyttää sivua mahdollisimman paljon. Muualta sivua en leikannut, koska sivu tuntui sopivan sellaisenaan Kikki K:honi. Hieman isohkot sivut mutta ei mitenkään häiritsevästi.Sitten alkoikin rei´itysrumba. Otin malliksi yhden 6 renkaiseen kalenteriin tarkoitetun sivun. Sovitin sivun Erinin sivun päälle, ihan toiseen reunaan ja siten että normaali A5 kokoinen sivu oli keskellä. Erinin sivu oli suurempi, joten tarkistin että sekä ylä- ja alareunaan jäi yhtä paljon tilaa. Kun olin saanut yhden Erinin sivun rei´itettyä niin käytin sitä mallina loppuihin. Rei´ittämiseen käytin Fiskarsin pihtirei´ittäjää, jolla saatoin tehdä rei´ät kolmeen sivuun kerralla.Lopputuloksesta tuli mielestäni kiva ja toimiva. Nyt voin siirrellä sivuja pois, jos tarvitsee, tai lisätä niitä. Kalenterini on nyt kevyempi kantaa mukana. Aikaa tähän projektiin meni noin 1,5h. Samalla tavoin voi siirtää oikeastaan ihan minkä tahansa kierresidotun kalenterin A5 kokoisiin kansiin. Esimerkiksi vaikka Recollectionsin kierrekalenterin tai vaikkapa Ajaston Makerin. Myös classic kokoinen Happy Planner on mahdollista tuunata 6 renkaiseen kalenteriin sopivaksi. A5 kokoisista rengasplannereista Kikki K ja Carpe Diemin kannet ovat tarpeeksi leveitä tälläiseen muutokseen.

Mukavia DIY hetkiä toivotellen, rakkauvella Eiksu

Täsmäisku Lontoon Covent Gardeniin

Tervehdys Englannista! Tällä kertaa vuorossa on Johanna, Iso-Britanniassa lähes parikymmentä vuotta asunut 39-vuotias tapaus joka käyttää liian paljon rahaa kyniin ja kalentereihin.

Vaikka en ole koskaan kaupungissa asunut, pyörin Lontoossa suhteellisen usein. Kaupunki on tunnetusti shoppailun keskus, mutta kalenterimaanikolle on myös keskustan Oxford Streetin ja (Tottenham Court Roadin Paperchasen!) lisäksi toinen varma alue ostoksien tekemiselle: Covent Garden. Covent Gardenissa voi planner-kuumeen iskemä saada ainekset bujoon parissakymmenessä minuutissa ilman ongelmia neljän eri kaupan avulla. Sopivasti samalla viikolla kun lähdin postausta tekemään, ilmoittivat yliopistolla gradun ohjaajat että hommaa voisi alkaa pistämään kasaan, ja päätin pistää pystyyn viimeiselle tutkimuspätkälleni oman muistikirjan – mikäs sen parempi tekosyy! Eli suunnaksi Covent Garden ja shoppailemaan!

Covent Garden löytyy tummansinisellä merkatun Piccadilly linen varrelta Lontoon keskustasta. Saman linjan toisessa päässä on Heathrow’n lentokenttä, ja matkan varrella ovat myös King’s Cross ja St.Pancras-asemat. Harry Potter-faneille tässä vaiheessa itsestääselvänä vinkkinä St.Pancrasin Platform 9 ½! Leicesterin Squarelta pääsee Covent Gardeniin myös suhteellisen nopeasti kävellen.

Heti Covent Gardenin tubeaseman lähellä (asemalta ulos ja oikealle) sijaitsee Lontoon ensimmäinen virallinen Kikki.K- liike (https://www.kikki-k.com/).

Vaikka Kikki.K- tavaraa löytyy esimerkiksi Selfridges-tavaratalosta Oxford Streetillä että St.Pancras-asemalla sijaitsevassa uudemmassa kaupassa, on Covent Gardenin Kikki.K varma tärppi. Kikki.K:sta löytyvät normiplannerit, sekä kiitettävä valikoima muuta paperitavaraa tarroista muistikirjoihin ja kyniin. Tärppinä kaupassa ovat erityisesti penaalit, joita löytyy useasti alennusmyynnissä. Rengasplannereihin Kikki.K:sta saa myös erilaisia ‘täytteitä’ ja dashboard-kittejä. Vinkkinä myös että St.Pancrasin Kikki.K-liikkeessä voi suureen määrään tuotteista lisätä monogrammin. Ainakaan tällä hetkellä tämä ei taida onnistua Covent Gardenissa.

ArtBox (http://www.artbox.co.uk) on hieman sivummalla sijaitseva kauppa joka keskittyy japanilaisiin paperitarvikkeisiin ja muihin pikkutavaroihin. Itse olen täältä löytänyt A5- kokoisia vihkoja Fauxdoriini, ja mikäli hakusessa on pientä paperia, japanilaisia kyniä tai tarroja, ArtBox on ‘the place to be’. Mikäli Lontoon matka ei ole suunnitelmissa, ArtBoxilla on myös postimyynti.

Artboxista löytyy paljon hyvin pieniä lehtiöitä joissa on jokaisessa kahta mallia kuvioitua paperia. Näitä olen itse liimaillut kalentereihin ja muistikirjoihin väriä tuomaan. Kaupassa on myös varsin laaja valikoima tarroista kyniin ja pehmoleluihin.

Kun koossa on paperia ja tarroja, on seuraavana ostoslistalla tietenkin kasa muistikirjoja ja kyniä. Covent Gardenin paras paikka molempiin on hieman piilossa sijaitseva London Graphic Centre (https://www.londongraphics.co.uk/).

Kaupasta löytyvät Letut kaikissa mahdollisissa väreissä, eri viivoituksilla ja eri kokoisina. Samasta paikasta löytyvät myös muut muistikirjat Midorista Moleskineen, ja erityisen laaja valikoima kyniä. Varma tärppi: TomBow’n ABT Brush Pen– kynät. Kaupassa on myös laaja valikoima askarteluvälineitä ja maalaustarvikkeita, joten paikalla näkee usein kaupungin taideopiskelijoita. Valikoimissa on muunmuuassa suuri määrä vesivärikyniä. London Graphic Centren washit ovat varsin peruskamaa mutta ovat varsin hyviä ensihätään jos yksinkertaisemmat teipit ovat haussa.

Lettuja löytyy isoista hyvin pieniin, ja 1917-mallia on myös tarjolla. Kirjoista on myös tarjolla esimerkkikappaleet joita voi fiilistellä ennen ostopäätöstä, jos esimerkiksi paperin laatu mietityttää. Moleskinestä olivat esillä myös Harry Potter, Star Wars ja Rolling Stones-erikoisversiot. Koska kauppa keskittyy vahvasti taideopiskelijoiden ja graafisen alan ihmisten palveluun, sieltä löytyy suuri valikoima tekniseen piirtämiseen suunnattuja kyniä jotka ovat täydellisiä kalentereihin. 

Ehdoton Lontoon vierailijan kohde on Muji (http://www.muji.eu/), joka löytyy myös Covent Gardenista, aseman sekä London Graphic Centren lähettyviltä. Mujista löytyy kiitettävä valikoima minimalistista paperitavaraa, ja erityisesti kynät ansaitsevat kiitoksen, kuten täällä monet tietävät! Liikkeen A5- kokoiset vihkot ovat olennainen osa omaa Fauxdoriani (erityisesti ‘tuhertelukirjoina’ ja brain dump-vihkoina), eivätkä ole hinnalla pilattuja. Passport-kokoiset kirjat eri viivoituksilla sopivat hyvin pieneen Traveler’s Notebookiin. Mujilla on myös erilaisia post-it-tyylisiä lappuja, muistilistoista viikkonäkymiin.

Muji on myös julkaissut 2018-2019 kalenterinsa jotka ovat varsin näppäriä käyttöön. Kalentereissa on kuukausinäkymä sekä viikko yhdellä sivulla, jonka vieressä on ruudullinen muistiinpanosivu. 

Mitä reissulta sitten tarttui itselleni mukaan, näin esimerkkinä tarjonnasta?

Gradumuistikirjaksi valikoitui Leuchturmin pistesivuinen A5-kokoinen kirja. Samaan kirjaan ostin huomioväriksi vaaleanpunaisen Tombow’n kynät, ja keltaista washia, kaikki London Graphic Centreltä. Mujista ostin loma-TNin sisään vihreän Passport-kokoisen muistikirjan. Suuntaan marraskuussa uuteen kaupunkiin lomalle, mutta paikka ei ole niin ’mielenkiintoinen’ että toisin mukaani normaalin matkapäiväkirjani jota raahasin mukanani Etelä-Koreassa. Pieni TN saa pitää sisällään viikon ohjelman, ostoslistan ja osoitteet, koska se on helppo kantaa mukana pienessäkin laukussa. Ostin myös viikko-ja kuukausi-muistilappuja gradumuistikirjaan liimattaviksi, sekä lisää 0.38-kokoisia kyniä jotka päätyivät heti työkäyttöön. ArtBoxin suunnalta ostin kaksi arkkia tarroja (luultavasti kalenteriin), sekä yhden minilehtiön jonka papereita aion liimailla sinne ja tänne. 

Tässä tämän kertainen miniopas Lontooseen – pienelläkin matkalla ja lyhyessä ajassa saa mukaansa yhtä sun toista.