Avainsana: kuvittaminen

Kuukausikuvia ja niiden inspiraatio

En niinkään tarvitse bullet journalia arjen kalenterointiin, vaan minulle se on ennemmin fiilisten purkamisen apuväline, jonne voin tallettaa erilaisia kuvia ja lippulappusia matkan varrelta. Kuitenkin koen mielekkääksi kuukausittaisen sivujen jaon bujossa, josta päästäänkin itse postauksen aiheeseen: kuukausiteemoihin ja niiden taustalla oleviin inspiraation lähteisiin.

Viime vuoden lopussa päätin haastaa itseäni bujoilussa uudella tavalla. Päätin koittaa piirtää enemmän kuvitusta itse. Luonnollisesti tämä näkyy eniten juuri kuukausiaukeamissa.

Tammikuun kuukausinäkymä syntyi oikeastaan pitkälle sattumalta. Alun perin halusin koittaa hyödyntää sivun ”typistämistä”, eli tavallaan kahden aukeaman yhdistämistä. Leikattuun reunukseen lähdin piirtelemään kuvioinniksi viivoja, joista muodostuikin lopulta paperilennokkeja. Siinä siis kuun teemakuvitusaihe!

Alkuvuosi kului työnpuolesta päiväkotisiirrossa. Päiväkodissa, jossa työskentelin tuon ajan ryhmät oli nimetty erilaisten tuulten mukaan. Tästä johtuen halusin jotenkin hyödyntää tätä tematiikkaa myös bujoni kuukausinäkymässä. Piirsin hahmon tuulipyörteiden keskelle. Pyörteiden värit nousevat ”oman ryhmäni” ja kevään väreistä. Kuukauden muussa koristelussa seikkailevat puolestaan vauvadinosaurukset.

Maaliskuussakin jatkettiin vielä hetki päiväkoteilua. Mutta tällä kertaa kuukausiteema nousikin aluksi esiin lapsilta, he halusivat minun piirtävän värityskuviksi sammakoita. Muutaman päivän piirtelinkin sitten erilaisia sammakoita, jotka päätyivät myös bujoon kuukauden teemaksi.

Bujoilun lisäksi harrastan myös partiota (tähän liittyen olen aiemmin tehnyt postauksen harrastustaulukoista). Huhtikuun kuukausinäkymään inspiraationa toimii partiojohtajajatkokoulutus (Ko-Gi), jonka ensimmäinen leiriosuus pidettiin pääsiäisenä Turussa. Ko-Gi:n käyvät ja käyneet ovat lintukansaa, joten luonnollisesti kuukauden kansikuvassakin tuli olla lintuja. Kuvaa tehdessä oma vartio, saati lintu, ei vielä ollut selvillä, joten valitsin piirrettäväksi joukon kivan näköisiä siivekkäitä.

Huhti-toukokuun vaihde kului muutenkin kiireen keskellä, eikä bujoilulle oikein ollut aikaa, saati inspistä, joten kuukausi vaihtui ilman kuvitusta.


Lyhyesti: kesäkuussa leireillään Liskodiskolla ja kulutetaan myös paljon mansikoita.


Heinäkuussa Evon metsät täyttyvät iloisesta kesäpäivien vietosta, partiolaisten suurleiri Kajon myötä. Itse kuulun leirilippukunta Frankensteiniin eli pitäähän sitä kuukausikuvaan piirrellä teemanmukaista kuvitusta. Tämän kuun kuvitus on vielä luonnosteluvaiheessa, mutta onhan tässä vielä kesäkuu välissä.

Lämmintä ja mukavaa kesää kaikille!

-Sarlotta

Jonkinlainen matkapäiväkirja

Vietin perheineni kolme vuotta USA:ssa ja lyhyiden lomien puitteissa yritimme nähdä mahdollisimman paljon mielenkiintoisia paikkoja. Reilut puoli vuotta Suomeen paluun jälkeen havahduin siihen, että kaikki nuo reissut olivat kuvina levällään puhelimissa, ulkoisilla kovalevyillä ja läppärissä ja päätin laittaa kaikki yksiin kansiin.

Suunnittelen matkani aina huolellisesti etukäteen: teen vertailua hotelleista, varmistan parhaat reitit, tutkin ravintolatarjontaa ja niin edelleen, vaikken mitään lukkoonlyötyä päiväohjelmaa teekään.  

Ihastelen ”oikeita” matkapäiväkirjoja, joissa suunnittelut on saatu samoihin kansiin itse reissun kanssa, mutta tässä tapauksessa se ei tuntunut luontevalta, koska kasasin kirjaa vasta jälkikäteen.

Tein ensin aikajanan, koska minulle oli tärkeää, että reissut ovat kirjassa oikeassa kronologisessa järjestyksessä. Seuraavaksi oli vuorossa kuvien valinta – tässä kohtaa meinasi välillä usko loppua, kun materiaalia oli niin tolkuttoman paljon! Mutta oli myös uskomattoman ihanaa muistella mukavia hetkiä ja kuvista näki hyvin myös, kuinka paljon lapset tuon kolmen vuoden aikana kasvoivat. Tilasin kuvat Ifolorilta, jonka hinta/laatu-suhteeseen olen aina ollut tyytyväinen. Joitain alkuperäisiä esitteitä, karttoja ja lipunkantoja selvisi muutosta, ja sen lisäksi tulostin netistä lisää rekvisiittaa.

Seuraavaksi oli vuorossa sopivien kirjojen metsästäminen, halusin mustat kierresivut kompaktissa koossa. Lopulta sopivat kirjat löytyivät Suomalaisesta Kirjakaupasta, kuten myös mustille sivuille passelit geelikynät.

Lähdin kokoamaan kirjaa niin, että levitin aina yhden reissun kuvat ja mahdolliset muut materiaalit esille. Sommittelin kokonaisuuden valmiiksi ensin, siis lähinnä päätin mitkä kuvat tulevat samalle aukeamalle, ja sitten lähdin tekemään yksittäisiä sivuja. Joillekin sivuille koristelut tulivat kuin itsestään, toiset kuvat taas eivät tuntuneet kaipaavan mitään muuta kuin mustan taustan. 

Valitsin kierresivuisen kirjan, jotta sain tarvittaessa lisättyä sivuja väliin. Jotkin esitteet pääsivät sellaisenaan uusiksi sivuiksi. Lisäsin myös pieniä välisivuja, joihin kirjoitin huomioita tai muistoja.

Hienomotoriikka sai harjoitusta, kun leikkelin lisäsivuihin reiät saksilla.

Yhdistelin koristeluissa ostettuja ja itse printattuja tarroja, lehtileikkeitä, washiteippiä, leimoja, die cut –kuvia ja omia ja lasten piirustuksia.

Aikaa kului melko paljon, mutta tein tätä pikkuhiljaa aina silloin, kun oli inspiraatiota ja mahdollisuus. Uskoisin koko perheemme palaavan näiden kirjojen pariin vielä monta kertaa tulevina vuosina.

-Kati