Avainsana: leimasinmusteet

Pirittan ATC-kortteilu

Hurahdin ATC-korttien maailmaan viime syksynä. Olin jo pitkään ihastellut muiden ihania kortteja ja kivoja vaihtoja ennen kuin vihdoin uskaltauduin osallistumaan vaihtorinkiin. Korttien askartelu on rentouttavaa ja mukavaa puuhaa. Mahdollisuuksia on rajattomasti ja kun saa jonkun idean niin lopputulos syntyykin jo melkein kuin itsestään. Askartelun ja sen tuoman hyvän mielen lisäksi on kiva ilahduttaa vaihtopariaan kauniilla korteilla sekä saada niitä itse. Vaihdossa saamiani kortteja säilytän mapissa, keräilykorteille tarkoitetuissa muovitaskuissa.

Tällä kertaa dokumentoin hieman yhden ATC-korttisarjani tekovaiheita. Kun kotona on monta pientä, uteliasta ja kerkeäväistä lasta, niin askartelupaikkana toimii milloin lipaston päällinen, milloin kirjahylly tai jokin muu vastaava. Tällä kertaa paikaksi valikoitui pesukoneen päällinen. Aloitin korttien teon värjäämällä tavallista valkoista tulostuspaperia erään tämän blogin postauksen inspiroimana. Suihkutin sumutinpullolla paperin vedellä märäksi ja sen jälkeen kauttaaltaan sinisellä Lindy’s Starburst Spray -nimisellä suihkeella. Suihkeessa on mukana helmiäishohtoa. Tämän jälkeen ripottelin merisuolaa paperin päälle. Such a sweet little diamonds!

Kuivumista odotellessa valikoin korttien päätähdet eräästä lempileikekuvakirjastani.

Samalla mittasin ja leikkelin korttien pohjat valmiiksi. ATC-korteissa erityisen mukavaa on myös se, että pohjiin voi hyödyntää kaikkea jo kotoa löytyvää, nämä leikkelin muropaketista. Taakse liimasin vielä valkoista paperia, jotta kortteihin kirjoittamani tekstit näkyvät selvemmin.

Värjätyn paperin kuivuttua se pääsi korttien taustaksi. Enimmät irtonaiset merisuolat rapsuttelin pinnasta pois. Korttiin jäi kivan näköistä ja tuntuista tekstuuria. Suihkautin vielä hieman pinkkiä Starburst sprayta ja sen kuivuttua painelin liilalla akryylimaalilla ja juuttikankaan palalla efektiläiskiä sinne tänne. Mustat kehykset painoin Versafinen leimatyynyllä.

Mementon sinisellä leimavärillä ja ratasleimoilla tein lisää koristetta taustaan.

Lopuksi diecutsit, tekstitarrat ja helmiä. Ja valmis! Jätin kukat kuitenkin laittamatta, ne eivät mielestäni sopineet enää. Vähän erilaiset tuli mitä suunnitelmissani oli, mutta oikeastaan jopa paremmat! Olen oikein tyytyväinen. Tämä myöskin on ATC-askartelussa parasta, suunnittelet huolella kaiken päässäsi ja lopputulos on usein ihan erilainen mutta yleensä vain positiivisella tavalla.

Nämä kortit löysivät uuden kodin ATC-harrastukseen painottuvasta Facebook-ryhmästä.

Luovaa syksyä kaikille!
Terveisin: Piritta

Kässäfestarit 2022 – messutunnelmia

Postaus toteutettu yhteistyössä Kässäfestarit kanssa.
Kuvissa näkyvät tarrat saatu Pikku paperilta.
Time Square 22/23 lukuvuosikalenteri ja Bike-muistikirja saatu Ajastolta.

”Kässäfestarit järjestettiin tänä vuonna 27.-28.5. Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa, Helsingissä, ja meillä oli kunnia päästä pitämään Kalenterimanian pistettä molempina päivinä. Ihana, kun vallitseva pandemia alkaa vihdoin hellittää ja tapahtumia on taas järjestetty normaaliin tapaan. Ja se, että pääsee näkemään samanhenkisiä ihmisiä, ihan superia!

Itse olin perjantaina paikalla yhdessä Katjan kanssa. Paniikkipakkasin vielä aamusta viimeiset asiat ennen kuin lähdin kurvaamaan kohti Helsinkiä, ja luonnollisesti onnistuin eksymään kerran jos toisenkin matkatessani kohteeseen. Onneksi eksyin vahingossa oikeista ovista sisään surkeista navigointitaidoistani huolimatta (käytössä oli ihan mapsin alati päivittyvä reittiohje, mutta minkäs teet).

Laitettiin ennen messujen alkamista meidän piste kuntoon sekä leväytettiin tuunaustavarat tehokkaasti pitkin pöytää. Sitten odoteltiinkin jännittyneinä tapahtuman alkua. Liveilin hieman messualuetta Kalenterimanian sivulle, ja sen voit käydä kurkkaamassa täältä. Pikku paperin ihanainen Noora oli kerännyt meille hieman 2-laatuisia tarroja, joilla päästiin heti alkuun tuunailemaan.

Olimme valmistelleet myös pienet demot, omalla kohdallani oli leimasinmusteet bujoilussa, jonka livetallenteen pääset katsomaan tästä.

Kaiken kaikkiaan minulla oli hurjan mukava päivä ja aika hujahti ihan valtavan nopeasti ohi. Kerkisin tehdä pieniä ostoksia myös itselleni, vaikka meinasi sen suhteen tulla jopa kiire! Oli aivan ihana nähdä kaikkia paikalle saapuneita ja oli ihana nähdä myös yrittäjiä tuotteiden takana! Iso kiitos kaikille, jotka tulivat höpöttelemään, vaihtamaan ATC-kortteja, seuraamaan meidän touhuamista ja esittelemään omia kalentereitaan. Taas kerran huomasi, kuinka lämminhenkistä porukkaa tästä yhteisöstä löytyy ja toivon tosiaan, että vihdoin maailman tilanne sallii tapahtumien järjestämisen jatkossa. – Laura”

”Hieman oli jännitystä ilmassa kun saavuin paikan päälle, mutta onneksi Lauran kanssa paikkaa pystyttäessä se muuttui enemmän innostukseksi. Olin ensimmäistä kertaa tämän tyylisessä roolissa messuilla ja oli ihana jutella samantyylisten ihmisten kanssa tästä harrastuksesta. Pyörin vähän tutkailemassa välissä muita kojuja ja tein jotain pieniä löytöjäkin. Edellisistä messuista olikin vierähtäny tovi ja siksi oli erityisen kiva nähdä niin monia tuttuja myyjiä paikan päällä.

Pidin myös pienen demon, kun maalailin Ajaston muisikirjaan kesän bucket listiä, voit katsoa livetallenteen täältä. Kaikkineen päivä meni todella nopeasti ja oli ihana nähdä konkreettisesti maniaperheen jäseniä. Toivotaan että näitä tapahtumia tulee vielä paljon lisää. – Katja”

”Lauantaina oli minun eli Aliisan vuoro edustaa Kalenterimaniaa esittelypisteellä. Sairastapauksen vuoksi lauantain ohjelma hieman muuttui, mutta kokonaisuudessaan Kässäfestarit sujuivat omalta osaltani hyvin. Oli ihana seurata ihmisten reaktioita, kun kyselin puoli huolettomasti onko Kalenterimania heille tuttu tai tietävätkö he mikä Kalenterimania on.

Lauantaina esittelypisteellämme pääsi tutustumaan yhteistyökalentereihini ja art journal kokonaisuuksiini. Ehdottomasti parasta päivässä oli päästä keskustelemaan kaikesta luovasta tekemisestä inspiroivien ihmisen kanssa, liittyi se sitten kalenterin tuunaamiseen tai mihin tahansa innostavaan käsillä tekemiseen ja itsensä toteuttamiseen. – Aliisa”

Pääsitkö sä käymään tänä vuonna Kässäfestareilla? Meillä kaikilla oli erittäin mukava päivä ja tulevia tapahtumia odotellessa. Ihanaa päivää juuri sinulle!