Mietin pitkään, millaisen tekstin kirjoittaisin. Kirjoittaisinko tylsähkön matkaopusmaisen sepustuksen vai täsmävinkein ujutetun matkakertomuksen? Päädyin näiden epäselvään välimuotoon. Ohessa on siis rönsyilevä kertomus Tallinnan askartelukaupoista, palun!

Tässä vaiheessa saatat miettiä, kuka tälläistä tekstiä lähtee kirjoittamaan. Noh, lähdin melko tarkalleen kolme vuotta sitten opiskelemaan Tallinnaan. Nyt oleskeluni Tallinnassa on opiskelujen osalta ohi ja olen asettunut takaisin Helsinkiin. Olen huomannut, että Tallinnan paperikaupoista on kyselty vinkkejä ryhmässä tiuhaan. Olen kohtuullisen ahkerasti huudellut ryhmässä vinkkejä, mutta astuin kuitenkin esiin ja vapaaehtoistin itseni (syytän tästä termistä lukion yhteiskuntaopin opettajaani..) kirjoittamaan postauksen. Tallinnasta löytyy useita askartelu- ja paperikauppoja. Mitään varsinaista ”planneritavaraa” et kuitenkaan löydä. Kalenteriaskartelutrendi ei ole vielä nimittäin rantautunut etelänaapuriimme.

Koin tarpeelliseksi luoda Google Mapsin avulla kartan, johon olen merkinnyt kaikki tiedossani olevat askartelukaupat. Kartan avulla voi suunnitella helposti reitin sen mukaan, kuinka paljon aikaa on käytettävänä. Lisäsin mukaan vielä muutaman ravintolavinkin. Nämä ovat omia suosikkejani, jotka myös sattuvat olemaan kartassa olevien kauppojen lähellä 😉 Olen jaotellut merkinnät eri väreillä ja symboleilla.

Tallinnan askartelukaupat – kartta!

Ehdotan, että seuraat karttaa samalla kun luet seuraavat vinkit. Olen tarkistanut kauppojen tiedot elokuun puolivälissä. Suosittelen kuitenkin, että tarkistat kunkin kaupan nettisivut ennen vierailua ajankohtaisten aukioloaikojen vuoksi!

Aloitan esittelyn jokaisen paperia ja paperituotteita rakastavan pyhiinvaelluskohteesta.

Zelluloos (Narva mnt. 38, 10152 Tallinna, https://www.zelluloos.eu) on todellinen paperiparatiisi. Kaupasta löytyy paperia kaiken kokoisena ja kuvioisena. Täältä löytyy niin erilaisia käsintehtyjä paperiarkkeja kuin akvarellipaperia ja ihania printtipapereita. Kannattaa myös kurkata kassojen vieressä oleva kynänurkkaus. Sieltä olen löytänyt monet Zig-lempparikynäni. Zelluloosissa on myös kohtuullinen valikoima Leuchtturm-muistikirjoja. Tällä hetkellä kauppa on ikävä kyllä auki vain arkipäivinä.

Arte (http://www.arte.ee)

Arte-ketjulla on Tallinnassa kaksi liikettä: pikkuliike Telliskivessä (Telliskivi Loomelinnak, Telliskivi 60a) sekä isompi liike Mustamäe Keskuksessa (A.H. Tammsaare tee 104a, 12918 Tallinna). Telliskiven pikkuliikkeestä löytyy jo hyvä valikoima kaikkea askarteluun: paperia, teippejä ja tarroja. Tämän lisäksi liikkeestä löytyy hyvin myös vesivärejä ja siveltimiä. Kannattaa tutkia ketjun nettisivut ennen vierailua, sillä liikkeiden valikoima vastaa hyvin sivujen tarjontaa.

Charlot (http://charlot.ee)

Charlot-ketjulla on Tallinnassa useampi liike, Viru Keskuksessa, Kristiine Keskuksessa ja Ülemiste Keskuksessa (Suur-Sõjamäe 4, 11415 Tallinna). Charlot on konttorikauppa, josta löytyy vähän kaikkea; halpoja (mutta hyviä!) kyniä, tarroja, vihkoja, kuviorollereita ja washiteippejä.

Kunst&Hobi Galerii (http://www.hammond.ee/ENG)

Ketjulla on Tallinnassa kolme liikettä. Viru Keskuksen läheisyydessä on kaksi liikettä, osoitteissa Tartu mnt. 7 ja Raua 1. Rauan liike on erikoistunut veistämiseen ja kehystykseen. Kolmas Tallinnan liike on Rocca al Maressa. Askarteluun keskittyneistä liikkeistä löytyy hyvä valikoima kaikkea mahdollista leimoista washi-teippeihin.

MyHobby (Vapauden aukio, http://www.mh24.ee)

MyHobby on pieni ”askartelukioski” vapaudenaukiolla olevassa tunnelissa. Kauppa on erikoistunut lähinnä koruaskarteluun, mutta olen ostanut täältä halvalla niin teippejä kuin kuviorei’ittimiä. Tänne kannattaa ehdottomasti piipahtaa, jos satut liikkumaan vapauden aukiolla!

Vip Office (Sõle 73, 10312 Tallinn, http://www.kunsti.ee)

Tässä liikkeessä asiointi kuuluu ehdottomasti hämmentävimpiin ostoskokemuksiini Tallinnassa. Liikkeessä kaikki tuotteet ovat tiskin takana tai vitriinissä. Olen itse nimittäin sitä ikäluokkaa, joka on tottunut valikoimaan tuotteet itse hyllystä tarkempaa tarkastelua varten 😀 Kannattaa siis kierrellä rauhassa liikkeessä, ja painaa mieleen haluamasi tuotteen sijainnit ennen kuin pyydät myyjää avaamaan vitriinin saadaksesi tuotteet. Kaupasta löytyy erityisesti iso valikoima erilaisia stansseja, leimoja ja leimausmusteita muun ”perinteisemmän” askartelu- ja maalausvalikoiman ohella. Liike sijaitsee Koplissa, eli tänne kannattaa tulla autolla tai julkisilla!

Skizze (Pirni 5, 10617 Tallinna, https://vunder.ee)

Tämäkin liike sijaitsee hieman keskustasta ulkopuolella, nimittäin Kristiinen läheisyydessä. Valikoima sisältää niin maalaus- kuin askartelutarvikkeita. Tämä on toinen liikkeistä, joissa en ole vielä vieraillut. Aion kuitenkin ehdottomasti käydä täällä seuraavalla Tallinnan reissulla!

Teeme TeistMoodi (Tondi 50, 11316 Tallinna, http://epood.teemeteistmoodi.com)

Tutustuin liikkeeseen ensimmäistä kertaa Leimailutaivas ja Helmiplaneetta®-messuilla. Harmikseni en kuitenkaan ole vielä päässyt käymään Tallinnan liikkeessä. Putiikissa on kuitenkin hyvä valikoima kaikkea stansseista skräppipapereihin. Liike sijaitsee keskustan ulkopuolella, joten tänne kannattaa tulla joko autolla tai julkisilla.

Varsinaisten askarteluliikkeiden lisäksi paikallisten kangaskauppojen valikoima iskee myös paperiaskartelijaan. Jokainen näpertelijä varmasti tietää Karnaluksin?

Karnaluks (K. A. Hermanni 1, 10121 Tallinna, https://shop.kl24.ee)

Karnaluksista löydät kahden kerroksen verran lankoja, nappeja ja muita ompelutarvikkeita. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy kuitenkin myös leikkuumattoja ja –veitsiä. Olen itseasiassa ostanut vihkojen teossa käyttämäni välineet täältä. Mikäli etsit muuten kankaita, niin kannattaa mieluummin suunnatta Abakhan-liikkeeseen.

Abakhan (Tartu mnt 63, 10120 Tallinna, https://www.abakhan.ee)

Tämä kangaskauppa sijaitsee itseasiassa samassa rakennuksessa kuin Karnaluks, joskin toisessa päädyssä. Suuren kangasvalikoiman lisäksi täältä löytyy kuitenkin myös paperitarvikkeita. Esimerkiksi suurin osa alla olevan kuvan papereista ja tarrat on ostettu täältä.

Näiden kauppojen lisäksi kannattaa tutkia myös kirjakauppojen paperinurkkaukset. Esimerkiksi Viru Keskuksen yläkerrassa oleva Rahva Raamat (https://www.rahvaraamat.ee/en) jaksaa yllättää suurella vihko- ja paperinurkkauksellaan. Lisäksi kannattaa käydä Apollossa (https://www.apollo.ee/en/), joka löytyy esimerkiksi Solaris-keskuksesta (Estonia puiestee 9, 11314 Tallinna). Solaris-keskuksesta löytyy muuten myös Tiger.

Paperitarvikkeita löytyy myös mitä ihmeellisimmistä paikoista. Kun käyt ostamassa tuliaiskarkit ennen laivaan menoa marketista, kurkkaa ihmeessä kaupan paperiosasto myös!

Koska shoppailun ohella täytyy myös syödä, olen listannut karttaan muutaman lempiruokapaikkani. Toivottavasti näistä on apua!

Listahan ei toki ole täydellinen. Toivon kuitenkin, että nämä vinkit auttavat löytämään ne kaikkein parhaimmat shoppailupaikat!

♥:lla Nina