Avainsana: liimakynä

9 ATC-korttia yhdestä A4 -paperista

Dylusions Paint -akryylimaalit ja tela saatu kaupallisessa yhteistyössä Heidin Korttipajalta. Rangerin Archival Ink ostettu kaupallisessa yhteistyössä Käsitellen.

Kyllä, kuulit oikein! Tänään tehdään yhdestä A4-kokoisesta paperista yhteensä 9 ATC, eli artist trading card -korttia. Inspiraation tähän sain ryhmän puolella kun keskusteltiin ATC-kortti keskustelusta. Pikemmittä puheitta, lähdetään tekemään kortteja.

Mä otin suht tavallisen A4-paperin tähän, sillä tiesin, että aion liimata tähän jonkin verran täytettä ja käyttää akryylimaaleja, jolloin automaattisesti kortti paksunee. Valitsin myös taustapaperiksi vihreän paperin.

Ensimmäisenä päätin liimata tekstuuriksi vanhan kirjan sivuja. Näitä liimasin paperille sikin sokin.

Sitten aloin telaamaan Dylusioins Paint -akryylimaaleja paperille. Käytin kolmea eri sävyä, jotka sekoittuivat paperilla kivasti keskenään. Sävyinä mulla oli strawberry daiquiri, vibrant turquoise ja crushed grape.

Lisäsin vielä vähän valkoista akryylimaalia edellisen kerroksen päälle.

En ole todellakaan mikään mestarileimailija, mutta tykkään käyttää leimoja töissäni. Tässä tapauksessa käytin erästä suosikki leimasintani, jonka olen ostanut kirpputorilta. Olen myös tykästynyt tuohon Rangerin Archival Ink -musteeseen, koska se tosiaan on ihanan syvä musta.

Seuraavaksi leikkasin leikkasin paperin ATC -korteiksi paperileikkuria käyttäen ja liimasin nämä kortit tuohon vihreälle taustapaperille. Tein näin, koska halusin nähdä kortit kortteina ja suunnitella niiden yksityiskohtia. Koin tämän jotenkin helpommaksi näin.

Lisäsin kortteihin yksityiskohtia folioimalla, sekä sinisellä glitter tussilla. Foliointi tapahtui liimakynää ja folioarkkia käyttäen.

Aivan lopuksi leikkasin kortit taustapaperista irti, pyöristin niiden kulmat ja lisäsin mustaa archival ink -mustetta niiden reunoihin. Näin sain pinon ihania kortteja, joissa kaikissa on sama teema, mutta jokainen on yksilöllinen.

-Taru

Haasteet testissä – Piia

Jälleen on tullut uuden ylläpidon haastepostaus-sarjan aika. Tämänkertainen tehtävänanto oli tehdä jo aikaisemmin Kalenterimanian Facebook-ryhmässä olleesta haasteesta postaus. Valitsin itselleni teemaksi ruuan.

Idean sain ryhmän tammikuun Doodle-haasteesta, jossa ideana oli piirtää 14 päivän ajan eri ruoka-aihe annetun listan mukaan. Päätin kuitenkin toteuttaa haasteen hieman toisella lailla ja piirtämisen sijaan suunnittelin alunperin tekeväni aukeaman tarroilla koristemalla. Ihan viime hetkellä päädyin kuitenkin toteuttamaan haasteen ”leikkaa & liimaa” -tyylillä. Etsin ja valitsin ruokakuvat kotiin jaetuista mainosposteista, leikkasin ne sopivan kokoisiksi ja liimasin bujon aukeamalle.

Liimasin ruokakuvat aukeamalle listan mukaisessa järjestyksessä yhden kuvan päivässä. Kieltämättä lopussa oli hieman haasteellisempaa saada mahdutettua viimeisiä kuvia minnekään, koska tila alkoi loppua. En siis itsekään etukäteen tiennyt millaiseksi aukeama muodostuu.

Tuollainen aukeamasta lopulta tuli ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Kuvassa näkyvän jäätelötarran olen ostanut Suomalaisesta Kirjakaupasta. Se tuoksuu ihanasti lempituoksultani, vaniljalta ja halusin tarran ehdottomasti yhdeksi kuvaksi, jotta saisin myös ruokateemaan sopivan tuoksun mukaan aukeamaan.

Pistesivuisen muistikirjan olen saanut yhteistyössä Lahden Työn Paikalta ja tykkään siitä ihan valtavasti. Sen sivut sopivat loistavasti Art Journal -tyyliseen koristeluun. Lisää kuvia Art Journal -haasteista löydät Kalenterimanian ryhmästä.

Kuvat liimasin Zigin liimakynällä, sillä kokemukseni mukaan se ei rypistä paperia normaalin puikkoliiman tapaan. Liimakynän olen ostanut Heidin Korttipajasta. Jostain syystä alkuun kovin skeptinen liimakynän toimivuudesta, mutta nykyään käytän sitä aina, kun minun tarvitsee liimata jotain.