Avainsana: lukuvuosikalenteri

Kalenteri-inspiraatiota etsimässä

Postauksessa näkyvä kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Hei ja hyvää helmikuista maanantaita, ollaankin jo reippaasti yli puolen välin tätä kuluvaa kuukautta. Jälleen yksi vanha viikko takana ja toinen uusi edessä, kevät tuntuu lähestyvän valoisuudellaan, vaikka täysin talvikuukausihan helmikuu on. Minulla on ollut uudelleen ”käynnistymisvaikeuksia” käytössäni olevan lukuvuosikalenterin kanssa jo hieman viime vuoden puolella, mutta enenemässä määrin myös nyt kuluvana alkuvuonna. Päivä tai kaksi kerrallaan olen koettanut kirjoittaa menemisiäni, tekemisiäni ja kuulumisiani kalenteriini hyvin vaihtelevalla menestyksellä.

Olenkin huomannut viime viikkojen aikana eksyneeni selailemaan useita kertoja vuosina 2021-2022 tekemiäni ensimmäisiä bullet journaleita. Voi sitä innostuksen ja inspiroitumisen määrää mikä huokuu kyseisten bujojen kuukausi- ja viikkoaukeamilta. Tuolloin ensimmäisen puolen vuoden aikana tuli kokeiltua, jos jonkinlaiset sivujen asettelut ja koristelut. Entistä nostalgisempi tunne tulee washiteipeistä, joita olen aivan alussa käyttänyt autuaan tietämättömänä siitä millaiseen tuunausmateriaalien runsauteen tulen päätymään kalenteriharrastuksen kanssa. Lohdullisinta on kuitenkin huomata, että kyseisissä ”aikakapseleissa” on ollut myös niiden vilkkaampien ajanjaksojen lisäksi hiljaisempiakin luovia kausia. Onneksi elämä ei olekaan sitä tasaisen harmaata päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen vaan sävyt ja värit vaihtelevat.

Onko sinulla joskus ollut inspiraatio kadoksissa kalenterisi kanssa? Miten olet päässyt tuon vaiheen yli? Selailetko vanhoja kalentereitasi uuden innostuksen toivossa? Jatketaanhan aiheesta keskustelua ryhmän puolella. Mukavaa viikkoa juuri sinulle!

Terveisin Aliisa

Kamu 2023-2024 jatkokuulumiset (Ajasto)

Kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Hei ja hyvää helmikuista perjantaita! Tämän päivän postauksen aiheena on jatkokuulumisia Ajastolta saamastani Kamu 2023–2024 lukuvuosikalenterista. Marraskuun alussa kirjoitin yhteiselosta kyseisen kalenterin kanssa, jonka pääset halutessasi lukemaan täältä. Marraskuisten kuulumisten jälkeen tuntuu, että elämässä olisi tapahtunut paljonkin asioita, mutta kalenterin sivuja selatessani osa päivistä ja jopa viikoista ammottaa tyhjyyttään. Joulun lähestyessä tuntui, että kalenterin päivittäminen ja omien ajatusten muistiin kirjoittaminen jäi yhä vähemmälle ja lähes koko tammikuun ajan kalenterini on viettänyt erittäin hiljaista eloaan.

Nyt helmikuun kuukausiaukeamaa katsellessani ja jo paljon aiemmin valmiiksi ystävänpäiväteemalla teippaamiani helmikuun viikkoaukeamia selatessani tunnen pienimuotoista innostusta ja inspiroitumista takaisin kalenterini pariin. Tietysti vielä tässä vaiheessa joulu-tammikuun lähes tyhjät päivät ilman minkäänlaisia merkintöjä harmittavat, mutta uskon ja luotan, että kun aikaa kuluu, juuri nuo sivut kertovat kaunistelemattomalla tavalla tuon hetkisestä elämästä. Lähestyvä kevät ja valon lisääntyminen tuovat varmasti myös uutta energiaa ja fiilistä kalenterin tuunailuihin. Ehkä Kamuni onkin vain nukkunut talviunta?

Onko sinulla ollut inspiraation puutetta tai innostus kadoksissa kalenterisi käytössä? Kuinka olet päässyt tuosta vaiheesta ylitse? Oletko vain antanut ajan kulua vai rutiininomaisesti alkanut vain käyttämään jälleen kalenteriasi? Jatketaanhan aiheesta keskustelua ryhmän puolella.

Terveisin Aliisa