Avainsana: mini happy planner

Tuunaus ja ajanpuute

Tämä on varmasti tuttu asia kaikille; aikaa kalenterin tuunaukseen ei vain tunnu löytyvän. Ei sitten millään. Ei edes viittä minuuttia. Tyhjät sivut pelkkien menomerkintöjen kanssa ovat tylsiä, niin tylsiä, ettei kalenterin avaamisesta saa samanlaista iloa kuin ennen. Sitten tulee se fiilis, etten tuunaa enää ollenkaan. Heitän hanskat tiskiin ja myyn kaikki tuunaustarvikkeet. Minkä ihmeen takia pitäisin niitä vain laatikoiden pohjalla pölyä keräämässä?

Mutta sitten se taas iskee! Inspiraatio! Kävelen sen lipaston laatikon eteen, jossa säilytän tuunaustarvikkeita ja avaan sen. Etsin käsiini kaikki ne ihanat tarrat, jotka tiedän omistavani, mutta joita en ole aikoihin käyttänyt. Kerään kaikki tarravihkoni ja vien ne käsilaukkuuni, joka kulkee kanssani kaikkialle päivittäin. Siellä ne nyt ovat. Jos en kerran kotona ehdi tuunaamaan, etsin aikaa jostain muualta.

Ja kappas! Pieniä hetkiä pitkin päivää alkaa löytyä tuunaukselle. Tarrat varsinkin ovat niin helppoja, ne liimautuvat itsestään ja ovat jo valmiiksi muotoon leikattuja. Lisäksi ne ovat sopivan kokoisia. Minun ei siis tarvitse raahata mukanani saksia, liimaa eikä muutakaan ylimääräistä. Ja sitten se koittaa. Lounastauko! Avaan eväspurkkini ja levitän kalenterini tarroineen eteeni. Ehdin mainiosti liimailemaan tarroja ympäri kalenterini sivuja niitä koristamaan ja itseäni ilahduttamaan.

Tämä toistuu pitkin päivää. Ei siis ruokatauko, vaan nämä pienet hetket, minuutti siellä ja toinen täällä, jolloin ehdin ihan hyvin hieman tuunaamaan kalenteriani. Kun suljen kotioven illalla, en löydä hetkeä, että ehtisin tuunailemaan (kaksi lasta, heidän harrastuksensa, omat harrastukseni, miehen menot, iltapala, lempi tv-sarja alkaa jne…). Vuorokaudessa tunnit vain loppuvat kesken. Mutta nämä päivisin pidetyt minituunaushetket tuovat minulle paljon iloa. Rakastan kaivaa kalenterini esiin, vaikkakin minuutiksi, ja sen ihanat sivut ovat ilo silmälle. Ja jos näin ei ole, ehdin kyllä laittaa yhden mieltä piristävän tarran paikoilleen.

Miten ajankäyttö ja tuunaus teillä sujuu?

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi

Plan with Heidi – My Planner

Tämä ihanaakin ihanampi My Planner saapui minulle yhteistyön kautta Donno.fi:n ja Pikku Leppiksen kanssa. Olen jo aiemmin esitellyt miltä tämä ihanuus näyttää ja tuntuu, joten nyt pääsettekin seuraamaan miten minä tuunaan My Planneria!

Koska My Plannerin sivut ovat tilavat, otan jälleen käyttöön washit! Tällä hetkellä aktiivikäytössäni on Mini Happy Planner ja sinne en ole washia laittanut ollenkaan, joten on ihana palata vanhojen tuttujen asioiden pariin. My Plannerin sivut ovat melko pelkistetyt, joten washit tuovat mukavasti väriä ja eloisuutta sivuihin.

My Plannerini on päiväämätön, joten otan esiin My plannerin omat numerotarrat ja liimaan ne päivämääriksi. En pidä käsialastani, varsinaista harakanvarvasta, joten numerotarrat ovat pelastukseni! Toki päivämäärät voisi myös leimata, mutta tarrat vaan ovat niin käteviä! Sitten onkin aika läiskiä tarroja aukeamalle! Koska olen tarrafani, ei niistä ole koskaan pulaa. Lisäksi lisää pari muistilappua aukeamalle, niihin on kätevä kirjoittaa nopeasti ylös jokin akuutti asia. Tämä simppeli tuunaustyyli on helppo kenen tahansa toteuttaa ja omilla lemppari tuunaustuotteilla saa aukeaman kuin aukeaman piristymään!

Miten sinä tuunaat?

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi

Lue Miran ja Miljan My Planner-esittelyt linkkien kautta.