Avainsana: mistä ostaa

Pienen kalenterimaanikon pieni Lontoo-opas

Jos on seurannut Kalenterimanian Facebook-ryhmää, on saattanut huomata yhden pienen Miljan tehneen visiitin Lontooseen. Lontoo on paikka, jonne palaan aina vain uudelleen, missä viihdyn parhaiten, ja pystyn hengittämään jollain tapaa vapaammin. Kirsikkana kakun päällä kyseisestä kaupungista löytyy näin kalenterimaanikon näkökulmasta muutamia kivoja tärppejä. Siispä tässä teille pieni kokoelma asioita, joita olen huomannut Lontoossa matkatessani!

Paperchase. Kauppaketju, jollaiseen törmää melkein jokaisella asemalla, nurkalla ja kadulla. Paperchasen valikoimaan kuuluu uskomattoman laaja määrä erilaisia vihkoja, kyniä, kortteja, tarroja ja muita paperitavara-addiktien lompakonkeventäjiä. Tällä kertaa mukaan tarttui muun muassa hologrammisia tacotarroja, kun taas viimevuoden reissullani nappasin mainioita kissawasheja mukaan. Valikoima vaihtuu ilmeisesti kausittain, tällä kertaa Paperchasen hyllyillä vilahteli runsaasti kaktuksia, ananaksia ja flamingoja, mikä aiheutti matkakumppanissani Kaisassa pakonomaisia ostotarpeita. Asiaa ei auttanut, että kuvan myymälä sijaitsi Victorian asemalla, joka taas sijaitsi muutaman minuutin päässä majapaikastamme.

Victorian aseman Paperchase on kaksikerroksinen myymälä, osa ketjun liikkeistä taas on varsin kompaktin kokoisia. Siliteltävää löytyy kuitenkin tolkuttomasti pienistäkin liikkeistä, sillä hyllyt on pakattu todella tiiviisti täyteen kaikennäköistä ihanaa. Oman lompakkoni iloksi suurin osa vihkoista oli kellertävillä sivuilla ja/tai viivoilla varustettuja, joten jätin ne odottamaan rakastavampaa kotia kauppaan.

Paperchase-ketjun lisäksi Lontoon kaduilta löytyy esimerkiksi Kikki K:n myymälät. Olin aiemmin käynyt vain Covent Gardenissa sijaitsevassa Kikkissä, mutta ilokseni sain huomata, että myös King’s Cross & St. Pancrasin aseman yhteydestä löytyi oma soma Kikki K. Pyöriessäni King’s Crossin liikkeessä kuvasin meidän FB-ryhmään pienen livevideon – kantsii käydä tsekkaamassa se, mikäli tahdotte tietää mitä kaikkea sieltä löytyy!

Kalenterimaanikoita hemmotellaan myös Selfridgesin ja John Lewisin kauppakeskusten valikoimilla. Kummastakin voi tehdä mukavia löytöjä, ja niistä löytyy esimerkiksi Ted Bakerin, Filofaxin, Kate Spaden, Kikki K:n sekä muiden tuotemerkkien juttuja – itselläni oli tarkoitus kotiuttaa joku kiva Filofax kalenteriperheeni jatkoksi, mutta ikävä kyllä John Lewisin värivalikoima ei miellyttänyt tarpeeksi. Lompakko oli tosin kiitollinen tästä.

Ihme ja kumma en kotiuttanut myöskään yhtäkään Star Wars -aiheista juttua John Lewisiltä. Itsekuri, sitä on välillä olemassa. Sen sijaan uskon, että meidän ylläpidon AJ:n itsekuri ei olisi ollut lähelläkään olemassaoloa tämän laiskiaisteemaisen hyllyn lähellä. Laiskiaisten vierestä löytyi erilaisia kissajuttuja, avokadoteemaa sekä lisää flamingoja ja kaktuksia.

Somien laiskiaisjuttujen jälkeen kannattaakin taas palata joko Oxford Streetin kauppoja vilisevälle kadulle, tai takaisin Covent Gardeniin, sillä kummastakin osoitteesta löytyy monen suosima Muji. Mujin liikkeessä on varsin zen tunnelma, sillä saippuoiden ja huonetuoksujen luoma fiilis on varsin jännä yhdistettynä kyniä ja muita paperitarvikkeita tursuileviin hyllyihin.

Paperitavaralöytöjä pystyy tekemään oikeastaan missä vain. Huomasin, että useat vaatekaupat kantavat jonkinlaista vihkolinjastoa, ja washirulliin saattoi törmätä melkein missä vain. Victorian aseman läheltä löytyi myös kauppa, josta olisi voinut kotiuttaa itselleen esimerkiksi Fujifilmin Instax Mini -kameran £59 hinnalla. Suosittelen siis kauppareissua tekevälle pienien putiikkien koluamista, sillä siinä usein ei ole muuta menetettävää, kuin viimeisin palkkatili.

Mikäli kuitenkin olet jo täysin kyllästynyt kalenteriaiheisiin ostosvinkkeihin ja olet Kalenterimanian blogissa ihan muista syistä, voin suositella lämmöllä tutustumaan vielä yhteen putiikkiin – nimittäin Ollivander’sin sauvakauppaan. Raskaan kalenterishoppailun jälkeen taikasauvaostokset ovat varma hitti, ja velhojen kauppakadulta löytyy myös muuta kivaa ostettavaa tai nähtävää. Kuten myös mahdollisesti täyteen tupatällinkiin pynttäytynyt suomalainen kalenterimaanikko.

Toivottavasti joku teistä sai näistä vinkeistä iloa tai hyötyä, ja pääsee edes jossain vaiheessa toteuttamaan käytännössä pienimuotoista pankkitilin tyhjennysoperaatiota Lontoon kaduille. Itse varmaan palaan nauttimaan Englannin donitsi- ja kuppikakkutarjonnasta vähintään vuoden sisällä – kuten alussa jo totesin, en osaa pitää itseäni erossa tuosta paikasta. Suosittelen kalenteriostoksien lisäksi ehdottomasti tutustumaan niihin donitseihin. Trust me, et tule pettymään.

– Milja

Kalenteritermistö auki – Merkit

Ryhmässä vilahtelevat lyhenteet kuten CD ja HS, aloittelijalle ja uutena ryhmään tulevalle ne voivat kuulostaa heprealta, sillä Kalenterimaniassa esimerkiksi HP ei yleensä tarkoita Harry Potteria vaan Happy Planneria. Alkuperäinen termistöpostaus on luettavissa täällä, mutta totesimme, että tarvetta on myös hieman laajemmalle postaukselle aiheesta, joten tässä postauksessa käsittelemme yleisimpiä kalenterimerkejä.  Traveler´s notebookia käsitellään sitten tulevassa postauksessa.

Ajasto

CC – Color Crush

CD – Carpe Diem

  • Carpe Diemiä valmistaa Simple Stories ja mallistosta löytyy tällä hetkellä niin A5-kokoista, kuin personalia ja traveler`s notebookiakin. Jokaiselle jotakin. Carpe Diem on tällä hetkellä toiseksi suosituin kalenterimerkki Kalenterimanialaisten joukossa, eikä ihme sillä tuotteet ovat laadukkaita ja uusia värejä, sekä tuotesarjoja tulee ulos tasaisesti. Kiinnitysmekanismina on kuusi rengasta ja insertit ja kannet menevät näin ollen yhteen monen muun merkin kanssa. Mistä ostaa: Se Hämeenpuiston Vihkokauppa, Chic Company, Klemmarikellari, Taitopuoti Paperinauha, Heidin Korttipaja.

Dokibook

  • Dokibookia valmistaa Love Doki ja sitä saa ostettua AliExpressistä ja Dokibookin omilta sivuilta. Erikoisuutena se, että osa väreistä tulee ainoastaan Aliin myyntiin. Kuusirenkainen kiinnitys joten on yhteensopiva useiden merkkien kanssa.

EC (ECLP) Erin Condren Life Planner

  • Erin Condren Life Planner tuntuu erityisesti jenkeissä olevan edelleen THE kalenteri. Manialaisistakin muutamalta löytyy tämä, mutta suurta suosiota se ei ole vielä saanut, sillä toimitukset tapahtuvat jenkeistä ja toimistuskulut ovat sen mukaiset. Huhuja siitä että myös Eurooppaan avattaisiin oma piste on kulkenut jo pitkään ja moni manialainen odottaakin tätä mahdollisuutta jo kieli pitkänä.

HP – Happy Planner

  • Happy Planner on se merkki, josta koko Kalenterimania alkoi. Sitä valmistaa Me & my big ideas, eli kotoisammin MAMBI. Happy Planner on edelleen yksi ryhmän suosituimmista kalenterimerkeistä. HP:n erottaa muista se, että siinä on ihan oma kiinnitystapansa, eli discbound system. Kiekot jakavat mielipiteet selkeästi kahtia, toiset rakastavat ja toiset vihaavat niitä. Mistä ostaa: Klemmarikellari, Chic Company, Heidin Korttipaja, Taitopuoti Paperinauha.

HS – Heidi Swapp

  • Heidi Swappin kalenterit myydään memory planner nimellä, eli ne on ”tarkoitettu” muistojen keräämiseen. HS:n kalenterit myydään aina setteinä eli kannet ja sisältö (insertit) myydään samassa paketissa. Swappin kalenterit ovat myös nelirenkaisia ja niiden rei`itys eroaa muiden merkkien kalentereista. Mistä ostaa: Chic Company, Klemmarikellari, Taitopuoti Paperinauha, Heidin Korttipaja.

Kikki.K

  • Kikki.K on ruotsalaistaustainen merkki, jolla on toimiva nettikauppa ja muutamia omia liikkeitä ympäri maailmaa. Kikkin tuotteita ei siis saa jälleenmyyjiltä. Rei`itykset ovat yhteensopivia muiden merkkien kanssa.

My Prima Planner

  • My Prima Plannerin takana on Prima Marketing ja tällä hetkellä saatavilla on A5 kokoa ja traveler`s notebookeja. Koot ovat standardeja joten esimerkiksi tn:n kansiin menevät myös Color Crushin vihot. Kuusirenkainen kiinnitys kansissa. Mistä ostaa: Se Hämeenpuiston Vihkokauppa, Klemmarikellari, Heidin Korttipaja, Chic Company

Recollections

  • Recollections on Michaelsin oma merkki josta moni manialainen haaveili pitkään, sillä näitä ei ole vielä kovin kauaa saanut Suomesta. Tällä hetkellä esimerkiksi Heidin Korttipaja saa tuotua pieniä määriä tuotteita Suomeen ja tottakai kannattaa seurailla myös Kalenterimanian Kirppistä, jos haaveilee omasta. Erityisesti vetoketjulliset kalenterit ovat olleet suosittuja. Rei`itykset ovat yhteensopivat suurimman osan merkkien kanssa. Recollectionsilla on myös mm kierrekiinnitteisiä kalentereita.

Ylempi kuva: Mira Jyläskoski, alempi kuva Raija Kaljunen