Avainsana: Persoonallinen kalenteri

Esittelyssä – Personal Planner

Hyvää huomenta Maniakansa! Tänään mulla on jotain tosi jännittävää esiteltävänä – nimittäin kalenteri, jonka olemukseen pääsin itse vaikuttamaan. Itselleni Personal Planner oli jo entuudestaan tuttu, joten tiesin saavani esiteltäväksi jotain ihanaa! 

Persoonallisen kalenterin juju piilee siinä, että asiakas saa suunnitella sen ulkoasun hyvinkin pitkälle oman makunsa mukaiseksi. Kalenterin kannen designin pääsee valitsemaan joko valmiista, runsaasta valikoimasta tai tekemään ihan oman kantensa alusta loppuun kuvatiedostoista lisäämällä. Tein itse Photoshopilla tällaisen hunajakennoja imitoivan, Sherlock Holmes -quotella varustetun designin.

Myös inserttien, eli kalenterin sivujen, ulkoasun saa valita useammasta vaihtoehdosta. Itse valitsin tällaisen omassa käytössäni täysin uudenlaisen mallin! Hauska päästä kokeilemaan jotain itselle täysin uutta pitkästä aikaa. Inserttien yläreunan kuvion (minulla kultainen glitterhenkinen) pääsee myös itse valitsemaan laajasta valikoimasta. 

Sivuille saa valita myös erilaisia täytteitä. Otin itse lisätäytteiksi alareunaan parit erilaiset listauskohdat, ja päivien kohdille säätrackerit sekä työvuorojen merkkaukseen oman pienen boksinsa. Päiväboksien taustan pystyy myös valitsemaan kellonajat sisältävästä, viivoitetusta, blancosta ja niin edelleen. Tätä kalenteria suunnitellessa aikaa saa kyllä kulumaan helposti jopa tunteja, kuten itsellä pääsi käymään. 

Oma kalenterini on A5-mallia, sivustolta löytyy yhteensä viittä eri kokoa olevia kalenteripohjia. Seinäkalenterit, muistikirjat ja erilaiset kynät kuuluvat myös Personal Plannerin valikoimaan! Omistan itse edellisten Persoonallisen kalenterin ostoksieni yhdeydessä ostamani Uni-ball Eye Fine 0.7 -mustekynän, johon olen ollut todella tyytyväinen käytössä! 

Asiakas pääsee suunnitellessaan valitsemaan kalenteriinsa myös mukanatulevan kirjanmerkkiviivottimen värin, kuin myös sulkijakuminauhan sävyn. Kalenterisivujen lisäksi kansiin mahtuu loppuun haluamaansa muuta sivua – pistettä, viivaa, blancoa, värityssivuja, sudokuita, osoitesivuja, ja niin edelleen. 

Kalenterin mukana tuli myös iso arkillinen tarroja, jotka sopivat enemmän kuin hyvin tähän tammikuusta korkattavaan uuteen kaveriini! Kalenterin alkamispäivään pääsee myös vaikuttamaan – ajattelin tämän olevan oiva lisä alkavaan vuoteen, joten valitsin itse vuoden ensimmäisen viikon aloitukseksi. 

Oliko monelle tämä kalenteri jo tuttu? Millaisen designin itse valitsisit? Hashtagilla #itsprettypersonal löytyy valtavasti inspiraatiota muiden suunnittelemista kalentereista, kuten myös Personal Plannerin Instagramista. 

Kalenterimanian Facebook-ryhmästä pääset kurkkaamaan myös livevideon, jossa avaan oman kalenterini postipaketista – sieltä siis myös lisää kalenterini sisällöstä! Nyt kannattaa ehdottomasti vilkaista Tapaninpäivän kunniaksi muutenkin ryhmää, sillä sieltä löytyy myös muuta kivaa Personal Plannerin merkeissä! 

~ Milja 

Persoonallinen Kalenteri(mania)

Moikka! Täällä kirjoittelee Olga, 26-vuotias kalenterimaanikko. Kerron teille hieman omaa kalenterihistoriaani ja siinä samassa Persoonallisesta Kalenterista. Kalenteria olen käyttänyt säännöllisesti jo yläasteajoilta lähtien, muistaakseni seiskaluokalta alkaen eli 13 vuotta. Nyt perehdytään kuitenkin yhteen tiettyyn merkkiin, jonka olen todennut itselleni erittäin hyväksi.

Personal Planner eli suomeksi Persoonallinen Kalenteri on ollut käytössäni yhteensä viisi vuotta. Löysin kyseisen firman vuoden 2013 lopussa, jolloin tilasin ensimmäisen kalenterini alkamaan tammikuusta 2014. Ihastuin ensimmäisenä ideaan, että saan kanteen valita haluamiani kuvia ja sisältöön, johon on mahdollista myös vaikuttaa.

Ensimmäinen kalenterini oli koossa ”square” eli neliö. Tämä oli oikein oiva, laukkuun kuin laukkuun sopiva. Tämän jälkeen siirryinkin kokoon A5, ja siinä koossa olenkin pysynyt jo neljä vuotta. Tässä on riittävästi tilaa, ja tämä on muutenkin miellyttävämpi muodoltaan.
Ensimmäiset vuodet valikoin huolella tärkeimpiä kuvia, joita jaksan katsella vuoden. Nyt tänä ja viime vuonna päätin mennä helmpomman kautta. Viime vuonna etsin sarkastisia quoteja ja tänä vuonna valitsin Persoonallisen Kalenterin omista kuoseista.

Kalenterin sisältöön on ulkonäön lisäksi mahdollista vaikuttaa. A5 koossa on tällä hetkellä tarjolla viisi erilaista layout vaihtoehtoa. Itse suosin aluksi pystysarakkeita viivoilla, herkästi vinoon kirjoittavana viivat olivat ehdottomat. Tämän vuoden kalenterissani halusin kokeilla täysin uudenlaita ulkoasua.

Layoutin lisäksi yläpalkkiin on mahdollista valita laajasta valikoimasta miellyttävä kuosi, omia kuvia siihen ei kuitenkaan saa. Näiden lisäksi sivun alalaidassa oleviin sarakkeisiin on mahdollista valita monista eri vaihtoehdoista. Itse suosin to do -listoja, päivälliset -listoja sekä viivastoa. Näiden lisäksi siellä on valittavisa myös esimerkiksi nuottiviivat, tentit ja muita opiskeluun liittyviä tai nimeämättömiä listoja.

Jokaiseen kalenteriin kuuluu tietty määrä lisäsivuja, jotka voit myös itse valita. A5 kokoisessa on myös mahdollista valita kuukausinäkymä jokaisen kuukauden alkuun. Tämän lisäksi valittavina on mm. vuosinäkymiä, pistesivut, sudokut tai värityskuvat. Tämän hetkisessä kalenterissani on valittuna kuukausiaukeamat , vuosinäkymä 2019 ja pistevisut kalenterin loppuun

Vanhempia kalentereita selaillessani huomasin, että pelkkä yhdellä kynällä kirjoittaminen ei riitä. Puuvärit ja tussit olivat joskus kovassakin käytössä. Kalenterimanian löysin joulukuussa 2016. Hain ideoita ja inspiraatiota ja tammikuussa 2017 aloitin virallisesti kalenterin koristelun ja sillä tiellä ollaan edelleen. Eikä loppua näy!

-Olga