Avainsana: Pinterest

Miran taidematka jatkuu

Mulla on ollut useamman vuoden Art Aqua -vesivärit kaapissa jemmassa, enkä enää muista mistä ne olen ostanut. Vesivärit ovat metallirasiassa ja sävyjä on yhteensä 48. Olen tykännyt näistä kovasti, nyt kun olen vihdoin uskaltautunut ottamaan ne käyttöön! Siveltiminä minulla on nyt käytössä Mont Marten Gallery seriesin Acrylic -sivellinsetti. Vihkona on tällä hetkellä Tigerin mustakantinen luonnoslehtiö, jossa paperi on 100g. Sitä ei ole tarkoitettu vesiväreilyyn ja paperi ei kestä isoa määrää vettä, mutta ei kuitenkaan mene kovinkaan pahasti kuprulle!

Nyt, kun olen saanut vähän tuntumaa vesiväreihin Personal planneriin taustoja tehdessä, niin olen uskaltanut kokeilla maalata muutakin. Alkuun jännitin piirustusten pilaamista väreillä, kunnes oivalsin, että kannattaa aloittaa vaalealla ja lisätä väriä kerroksittain. Joskus tulee vahingossa liian tumma viiva, silloin tilanteen voi pelastaa hellästi vedellä. Alkuun tein pitkiä siveltimenvetoja, koska ajattelin että se kuuluu asiaan, nyt kuitenkin olen tykästynyt tekemään enemmän ”pientä töpötystä” ja käyttämään sivellintä myös painamalla, jolloin jälki näyttää vähän roiskeelta.

Löysin sitten Pinterestistä kuvan, jonka halusin piirtää pieneen taidevihkooni. Se oli pitkään lyijykynällä hahmoteltuna, kunnes nyt tartuin vesiväreihin. Yleensä mulla on mielessä ihan erilainen lopputulos, kuin mitä se sitten loppujen lopuksi tulee olemaan, ja niin tässäkin kävi. Olin ajatellut tehdä vähän pyörremäistä ja utuista, mutta kun lähdin lisäämään värejä, siitä tulikin ihan kaikkea muuta!

Tummensin värejä kerros kerrokselta kunnes olin tyytyväinen. Tähän lisäsin vielä lopuksi vähän roiskeita. Alkuun minua harmitti kun niitä meni myös kasvoille, mutta pääsin onneksi nopeasti harmituksesta yli. Tämä on ollut ehkä mun isoin pelkoni, että pilaan piirrokset väreillä tai en muuten ole tyytyväinen lopputulokseen. Nyt olen tietoisesti yrittänyt löysätä vannetta pään ympärillä ja antanut vaan mennä!

Neuvoksi antaisin muille, että kokeile rohkeasti! Älä lopeta, vaikka tulee tunne että en osaa! Siitä se pikkuhiljaa lähtee ja joka kerralla oppii jotain uutta. Odotan innolla kuvia teidän vesiväreilyistä!

-Mira

Kalenteriharrastuksen kulmakivet – Carita

Ihanaa alkaneen vuoden toista torstaita kaikille! Tänään blogissa käynnistyy jälleen uusi ylläpidon postaussarja ja tällä kertaa teemana on kalenteriharrastuksen kulmakivet. On siis aika pohtia oman harrastuksen kannalta tärkeimpiä asioita. En ala arvottaa näiden asioiden tärkeyttä toisiinsa nähden, vaan koen, että ne ovat kaikki omalla tavallaan yhtä tärkeitä minulle.

Aloitetaan siitä kaikkein ilmeisimmästä eli kalenterista. Tätä harrastusta voi harrastaa niin monella tavalla, ettei kalenterikaan oletuksena ole kaikille välttämättömyys, mutta itselleni se todellakin on sitä. Tarvitsen kalenteria ihan jo pelkästään arjenhallinnallisista syistä ja varsinkin nykyään kalenteri onkin ensisijaisesti käytännöllisyytensä takia minulle tärkeä. Kalenterimerkki voi vaihtua vuodesta riippuen, mutta kyllä jonkinlainen kalenteri joka tapauksessa pitää olla. Viime vuoden kuljin ihana Tinne + Mia -kalenterin kanssa ja tämän vuoden aloitin A6-kokoisen Wonderland 222 -kalenterin parissa. Sen rinnalla kulkee pitkästä aikaa Happy Planner Classic päiväkirjan muodossa.

Toisena listalleni pääsevät vesivärit. Innostuin kaikenlaisesta maalaamisesta noin pari vuotta sitten, ja siitä lähtien olenkin kokeillut erilaisia maaleja, opetellut, yrittänyt, erehtynyt ja joskus jopa onnistunut. Maalaaminen on minulle todella terapeuttista, vaikka etenkin vesivärien kanssa se on joskus myös hermoja raastavaa. Viime vuoden kalenterini ei ikävä kyllä kestänyt vesivärejä, joten maalaaminen jäi selkeästi vähemmälle. Tänä vuonna olen kuitenkin taas päättänyt maalata enemmän, sillä Wonderland 222:n sivut kestävät oikein hyvin. Koen, että maalaamalla pääsen paitsi toteuttamaan omaa luovuuttani, myös ilmentämään omaa persoonaani kalenterissa aivan erityisellä tavalla.

Sitten vähän niihin perinteisimpiin kalenterimaanikon tarvikkeisiin eli washiteippeihin. En ole koskaan ajatellut, että washit olisivat minulle mitenkään erityisen olennaisia, mutta nyt kun katselen taaksepäin kaikkea tekemääni, huomaan, että käytän niitä todella paljon viikkoaukeamien pohjissa. Washeilla pystyy tekemään niin paljon kaikenlaista!

Toinen perinteisempi asia harrastuksessani ovat tarrat. Olen harrastustaipaleeni alusta asti ollut todella rakastunut Mambin (Me and My Big Ideas) tarrakirjoihin ja omistakin niitä vinon pinon. En enää nykyisellään ostele juurikaan uusia juttuja, mutta Mambin julkaistessa uudet tarrakirjat on aina tarkistettava, olisiko siellä joku mikä iskee kovasti. Lisäksi nyt, kun minulla on päiväämätön kalenteri, olen huomannut, että päivämäärätarrat ovat todella näppärä keksintö!

Nyt kun ollaan perusasioiden äärellä, täytyy myös mainita kynät. En ole koskaan oikein osannut hifistellä kynillä, koska en ole mitenkään erityisen hyvä esimerkiksi tekstauksessa, mutta muutama perushyvä kynä täytyy olla, jotta päivittäisten merkintöjen tekeminen onnistuu. Kynistä ehdottomasti tärkein minulle on Mujin 0,38-kärkinen kynä. Sen kanssa on vain niin hyvä kirjoittaa!

Seuraavaksi listalleni pääsevät tulostettavat kuvat. Koska olen tietoisesti vähentänyt asioiden ostelua enkä oikein edes koe tarvitsevani mitään ihmeellistä, olen sukeltanut internetin ihmeelliseen maailmaan. Esimerkiksi Pinterestistä löytyy todella upeita kuvituksia, joita tulostelenkin yleensä kerralla ison kasan ja käytän niitä sitten mieleni mukaan kalenterissani.

Kuten monet meistä tietävät, tämä harrastus tarvitsee välillä todella paljon tilaa. Senpä takia mainitsenkin seuraavaksi oman ihanan työpöytäni. Työpöytä näkee harvoin siistiä päivää, mutta se siinä juuri parasta onkin, että voin levittäytyä sille juuri niin paljon kuin haluan ja pitää sen niin hallitussa kaaoksessa kuin milloinkin tuntuu. Ehdottomasti paras päätös koronapandemian alkuaikoina oli sijoittaa isoon puulevyiseen sähköpöytään. En enää pärjäisi ilman!

Seuraavaksi sitten vähän aineettomia asioita. Musiikki on itselleni muutenkin tosi tärkeä osa elämää, joten se on sitä myös tämän harrastuksen osalta. En tiedä mitään parempaa kuin uppoutua askartelupuuhiin jonkun fiilikseen sopivan musiikin soidessa taustalla.

Myös inspiraatio pääsee minun listalleni. Se tarkoittaa eri hetkinä eri asioita, mutta yhtä kaikki se on itselleni tärkeä tekijä. En halua pakottaa itseäni tekemään mitään, koska tämän harrastuksen on kuitenkin ensisijaisesti tarkoitus tuottaa hyvää mieltä ja on minulle tärkeä keino rentoutua. Inspiraatiota ammennan monista asioista, kuten tietysti Kalenterimanian ryhmästä muilta maanikoilta, ympäröivästä luonnosta ja vuodenajoista, musiikista, milloin mistäkin. Usein löydän inspiraatiota ihan vain pysähtymällä ja katsomalla ympärilleni.

Viimeisenä kalenteriharrastukseni kulmakivenä haluan mainita harrastusyhteisön. Ilman Kalenterimaniaa tuskin olisin edelleen vuodesta toiseen yhtä innostunut luomaan ja kokeilemaan uutta ja haastamaan itseäni. Inspiraation ja harrastuksen tuoman ilon jakamisen lisäksi olen löytänyt ryhmän kautta elämääni uskomattoman ihania ihmisiä ja en jaksa lakata hämmästelemästä sitä, miten ainutlaatuinen ja upea porukka meillä onkaan.

-Carita