Avainsana: pointball

Kohti kadonnutta kalenterirauhaa

Kalenterirauha tai plannerpeace on varmasti tuttu sana ja todennäköisesti jokaisen kalenteriharrastajan haaveena. Ah, miten vaikeaa sen saavuttaminen oikeasti onkaan! Olen kuitenkin askeleen lähempänä hankittuani muutaman kenties yllättävänkin kalenterintuunaustarvikkeen.

Tällä hetkellä ykköskalenterinani toimii Ajaston Diario, jonka esittelypostaus löytyy täältä. Kalenteri on juuri sopivan kokoinen mukana kuljetettavaksi ja erilliset kannet suojaavat hyvin kalenteria pahimmilta kolhuilta.

Näistä saksista lähti tieni kohti kalenterirauhaa. Olin uteliaisuudestani etsinyt saksia jo jonkin aikaa eri kivijalkakaupoista saadakseni nähdä miltä ne näyttävät. En ollut edes ajatellut ostamista, mutta niin vaan huomasin käteni tarttuvan saksiin ja samanaikaisesti jalkojeni suuntaavan määrätietoisesti kohti kassaa. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli ystävällinen myyjä naputellut hinnan kassakoneeseen ja huomasin olevani uusien saksien omistaja. Tämä saattaa kuulostaa hassulta, mutta noissa saksissa on varmasti jokin mystinen voima, sillä koin eräänlaisen rauhan tunteen leviävän sisimpääni, kun poistuin Sinellistä uusien saksieni kanssa.

Ylläoleva sabluuna kutsui minua puoleensa monikäyttöisyydellään. Sen avulla on helppo piirtää ruudukoita muun muassa erilaisiin trackereihin eli seurantataulukoihin. Sabluunoita löytyy esimerkiksi internetin ihmeellisestä maailmasta.

Stabilon pointball -kynät ovat lukeutuneet kautta aikain suosikkikynieni joukkoon ja nyt olen löytänyt täydellisen väriset kynät. Nämä ovat saaneet paikkansa luottokynien joukosta penaalista, joka kulkee aina mukana matkassani.

Yllättäen olen koukuttunut käyttämään poispyyhittäviä kyniä. Ensin niitä oli vaan muutama, mutta kun löysin lisää erivärisiä kyniä, oli minun yksinkertaisesti pakko ostaa ne. Olen positiivisesti yllättynyt, miten hyvä kirjoitustuntuma näissä kynissä on. Esimerkiksi poispyyhittäviä Pilot Frixionin kyniä myydään Suomalaisessa Kirjakaupassa

Näiden kalenterin tuunaustarvikkeiden myötä koen olevani askeleen lähempänä täydellistä kalenterirauhaa.

-Piia

Esittelyssä Stabilo Pointball

Saatiin Stabilolta Kesämiittiin ”muutama” sponssikynä.

Nämä Stabilon ihanuudet saapuivat minulle jo hyvissä ajoin ennen miittiä, pyysimme niitä ihanille jäsenillemme Kesämiitin sponssikassiin ja saimme kuin saimmekin niitä! Millaisia nämä kynät ovat lähemmin tarkasteltaessa? Katsotaan…

Stabilo.com sivuilla kerrotaan, että kynän kohdeasiakkaat ovat koululaiset, opettajat ja toimistotyöntekijät. Toimistotyöntekijänä sanoisin, että kynän jälki on erittäin miellyttävää. En kuitenkaan täysin ymmärrä, miksi kynän kohdeyleisö on rajattu, vaikka eihän se sitä tarkoita, etteivät muuta saisi sitä käyttää. Omasta mielestäni kynä sopii jokaisen käteen!

Pointball on valmistettu 79% kierrätetystä muovista ja siinä on ns.klik -mekanismi. Erittäin kätevää siinä vaiheessa varsinkin, kun kynä pitää saada nopeasti käyttöön. Eipä ainakaan korkki tipu ties minne. Tätä Stabilon kynää saa peräti kuudessa eri värissä, joten jokaiseen makuun pitäisi löytyä sopiva. Värit ovat musta, sininen, punainen, vihreä, liila ja turkoosi. Eikä mitään hätää jos muste loppuu, kynä on uudelleen täytettävä!

Kynä tekee siistiä 0,5mm viivaa, joten se sopii mainiosti kalenterituunauksen kaveriksi! Joko sinulla on omasi?

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi