Avainsana: puuvillalanka

Virkattu teepussikirjanmerkki

Kuvissa näkyy Ajastolta saatu yhteistyökalenteri Wega Life 23/24.

Jatkoa virkattu kukkakirjanmerkki -postaukseen hieman yksinkertaisemmalla tekeleellä. Tarvitaan samat tarvikkeet: pienen virkkuukoukun, lankaa, parsineulan ja sakset. Itse käytin puuvillalankaa ja koukkua nro3.

Postauksessa tehdään aloitussilmukka, ketjusilmukoita (=kjs) ja kiinteitä silmukoita (ks). Ylhäällä edellisen postauksen linkistä voi katsoa lisäkuvia silmukoiden tekoon ja Novitalla on helppoja ohjeita silmukoiden luomiseen, mikäli kaipaa enemmän apuja.

Teepussin koko on 10 silmukkaa. Aloitetaan aloitussilmukalla (lenkki) ja luodaan 11 kjs (10+1). Yhdestoista silmukka pitää huolen suunnan kääntyessä, että työn kerrokset ovat tasasivuiset (suorakaide/neliö). Eli kun virkataan toista kerrosta kiinteitä silmukoita (ks) jokaiseen kymmeneen silmukkaan, tehdään lopuksi vielä yksi ketjusilmukka ja käännetään työ.

Eli ensimmäisen kerros 11 kjs, toinen kerros ks jokaiseen 10 silmukkaan + 1 kjs kerroksen lopuun. Kolmannen kerroksen kiinteät silmukat teen viemällä langan silmukan kummankin langan alta :koukku molempien silmukoiden ali, lanka koukulle ja tuodaan silmukoiden läpi. Koukulla kaksi silmukkaa. Uudelleen lanka koukulle ja tuodaan kummankin silmukan läpi. Toistetaan kerroksen loppuun (10 ks) ja tehdään lopuksi 1 kjs. Tein yhteenssä 8 kerrosta.

Työtä voisi jatkaa samalla langalla, mutta itse halusin teepussin pohjan olevan eri värinen kuin pussin yläosan. Jatkoin toisella langalla niin, että uuden langan ensimmäinen silmukka on edellisen kerroksen viimeinen, eli kahdeksannen kerroksen ketjusilmukka on uudella värillä ja jatkan sillä seuraavalle kerrokselle.

Nyt on tarkoitus saada teepussimainen kapeneva yläosa, joten lopetin ketjusilmukoiden teon kerroksien lopussa, työ kapenee itsestään. Vain kiinteitä silmukoita kerroksen loppuun ja suunta vaihtuu. Lopetin virkkaamisen, kun yläreunassa oli enää 5 silmukkaa ja päättelin työn vetämällä langan viimeisen silmukan läpi ja piilottamalla langat parsineulalla silmukoiden väliin.

Teepussin merkkilappuun tein 7 kjs. Kerroksia luodaan kuten teepussia edeten 6 ks+1 kjs. Tein 6 kerrosta ja päättelin langat. Jotta merkki saadaan kiinni teepussiin tarvitaan välille lanka. En halunnut virkata tätä, joten tein kierittäen nyörin. Valitsin hopealangan ja teen värisen langan. Pituudeksi leikkasin n. 100cm. Solmin lankojen toiset päät yhteen ja teippasin solmukohdan washiteipillä pöytään kierittämisen ajaksi. Kieritetään lankoja tiukkaan yhteen ja taitetaan keskeltä kaksin kerroin. Langat kiertyvät automaattisesti yhteen ja hieman auttamalla saadaan siisti nyöri.

Laitoin nyörin avonaisen pään teepussin yläreunan silmukoiden läpi ja solmin takapuolelle lenkkisolmun. Umpinaisen pään solmin irtonarulla teen merkkilappuun keskeltä ja päättelin langanpäät silmukoiden väliin.

Söpön teepussista tekee kawaii-tyyliset kasvot. Ne voi tehdä millä vaan, langalla silmukoiden, hupakankaalla liimaten ja ehkä jopa tussilla piirtäen, kunhan tussi ei leviä lankaa pitkin. Itse käytin lankaa. En todellakaan ole ammattilainen, vaan laitoin piston sinne ja toisen tänne ja valmista tuli. Ja ei kuin kalenterin väliin. Minusta näistä tuli aika söpöt. Toisen lähetin yllätyksenä maailmalle.

Kerro Kalenterimanian Facebook-ryhmässä aiotko tehdä oman version – Tia

Minimakramee-kalenterikoru osa 2

Viime viikolla aloitin minimakramee-kalenterikorujen askartelun, joka saa tänään jatkoa. Tässä postauksessa opastan kruunusolmujen tekoa.

Tarvitset tähän koruun:
– 4 kappaletta 40cm puuvillalankaa
– sakset
– kamman
– pienen avainlenkin
– lukon tai ketjun, jolla saat kiinnitettyä korun kalenteriin

Aloitin ottamalla puuvillalangasta kaksi 40cm pätkää vaakatasoon ja laitoin keskelle pienen avainlenkin, johon kiinnitin kiinnitysketjun. Toiset kaksi 40cm pätkää asettelin pystyyn, ristiin edellisten lankojen päälle.

Solmu syntyy, kun langanpäät asetetaan toistensa päälle kaarelle, aina vasemmalle yli muodostaen silmukan. Viimeinen lankapari asetetaan ensimmäisen silmukan lävitse ja kiristetään jokaista lankaparia vetämällä omiin suuntiinsa. Lopuksi kiristetään jokaista yksitellen, että saadaan aikaan kaunis ja napakka solmu. Alla kuvakollaasi.

Näitä solmuja jatketaan niin kauan, kuin lankaa riittää. Taisin tehdä kymmenen kappaletta. Jos haluat pidemmän korusta, leikkaat pitemmät langat alussa ja teet enemmän solmuja, helppoa.

Lopuksi otin 20cm langanpätkän ja erottelin siitä puolet, jotta sain ohuemman langan. Tehdään kiristyssolmu (hirttosolmu) ihan kiinni viimeisen kruunusolmun tyveen, ennen lankahapsuja. Sitomislanka laitetaan niin, että langan pää jää ylös ja alas tehdään lenkki. Aloitin kieputtamaan lankaa kruunusolmujen tyveen, tiukkaan ja järjestelmällisesti, jotta saan napakan ja siistin lopputuloksen. Lankaa kieputetaan ylhäältä alaspäin lenkkiä kohden. Kun solmukohta on mieleisen pituinen, laitetaan lanka lenkistä läpi ja vedetään lankaa alaspäin samalla, kun vedät lankaa ylhäältä toisesta päästä. Niin tiukkaan kuin saa. Ylimmän langan leikkaan tyvestä ja alin lanka saa jäädä hapsujen joukkoon.

Leikataan korun hapsut haluttuun mittaan ja kammataan langat tupsuksi. Tämä oli hauska ja helppo, kun pääsee ensin jyvälle. Vaikein osuus oli ehkä saada sormet riittämään sitomisvaiheessa, jotta saa siistin lopputuloksen.
Avainlenkkiin kiinnitin vielä pöllökorun ja kalenterikoru on valmis.

Toivottavasti tykkäsitte, itse olen ainakin jäänyt makrameen ihan koukkuun. Mukavaa kässäilyä ja toivottavasti jäätte solmuihin kiinni, yhtä kovin kuin minä.

-Linksu