Nähtävästi minut on nyt sitten virallisesti leimattu hulluksi, kun sain pyynnön kirjoittaa esittelyn omasta ”kalenterihulluudestani”. Mutta mikäpä siinä, ilahduin kunniasta suuresti.

Pikalaskennalla löysin vajaa sata päiväkirjaa ja kalenteria vuosien varrelta. Mies kysyi siirtelenkö seiniä, kun rymistelin kaappia hänen nukkuessaan. Varhaisin merkintä, jonka löysin, oli 8-vuotissyntymäpäivältäni. Ehkä siis täytän kalenterihullun kriteerit.

Ongelmani on aina ollut löytää omaan makuuni ja käyttötarkoitukseeni sopiva kalenteri. Välillä on tullut itsekin tehtyä kalentereita, bujoista silloin mitään tietämättä.

Viime keväänä, kun lukuvuosikalenterini oli loppumassa, lähdin taas etsimään mitä seuraavaksi. Silloin törmäsin Mambin Happy Planneriin ja siitä se sitten lähti. Pian löysin myös vertaishulluni Kalenterimanian facebook-ryhmästä.

Pidän Happy Planneristani valtavasti. Se on samalla sekä ihanaa että tuskallista omistaa 18 kuukauden kalenteri. Siitä on jäljellä vielä yli vuoden verran, ja yritän kovasti olla ostamatta uutta kalenteria sinä aikana. Voi olla, että vaihdan seuraavaksi isompaan Happy Planneriin, vaikka se valtava onkin.

Nykyisen kalenterin kokoa, ja etenkin painoa, olen pienentänyt vaihtamalla kalenteriini mini discit, ja pitämällä käytössä vain kuluvan kuun viikkonäkymiä. Tulevien kuukausien ja Suomen juhlapyhien ja nimipäivien puuttuminen ei haittaa, sillä käytän rinnalla sähköistä kalenteria. Sieltä kirjaan tulevan viikon menot paperikalenteriin vasta juuri ennen viikon alkua.

Kalenterini viikkonäkymään suunnittelen viikko- ja päiväkohtaiset tavoitteet ja alimpaan riviin pidän kiitollisuuspäiväkirjaa.

tama1

Tehtävien kirjaamiseen käytän Pilot Frixioneita. Kun tehtävä on tehty, yliviivaan sen Stabilon korostustussilla. Näin viikkonäkymistäni tulee todella värikkäitä onnistuneen viikon päätteeksi.

Päiväkirjaa kirjoitan arkistokelpoisilla kynillä kuten Sharpie Pen ja Pigma Micron.

kynat_iloaseuraamassa

Kalenterin loppuun olen lisännyt itsetekemäni seurantataulukot muun muassa päivittäisille tavoille, some- ja blogijulkaisuille, kuuntelemilleni podcasteille ja kotitöille.

seuranta_iloaseuraamassa

Kuukausinäkymään kirjaan kunkin päivän huippuhetket ja muut asiat, jotka haluan muistaa. Ensimmäisenä toki valitsen päivään sopivat washit. Eri kuoseja käytän kuvastamaan eri asioita. Minulla on muun muassa työ-, loma- ja parisuhdewashit erikseen.

kknakyma_iloaseuraamassa

Myönnän, että washimopo lähti heti käsistä hankittuani ensimmäiset rullat elokuussa. Tällä hetkellä kokoelmassani on jo yli sata erilaista kuosia.

washi_iloaseuramaassa

Koristelussa etusijalla ovat siis washiteipit, mutta pidän myös hymiötarroista kuvastamassa olo- ja tunnetiloja. Uusin ihastukseni on The Reset Girlin tekstitarrat.

tarrat_iloaseuraamassa

Happy Planner oheistuotteineen on ollut iso rahareikä, mutta kyllä se tuottaa myös valtavasti iloa. Se on päiväni kohokohtia, kun iltaisin istun kirjoituspöytäni ääreen ja valitsen päivään sopivat washit kuukausinäkymään ja päiväkirjaan. Harmittaa, kun vuodessa on vain 52 koristeltavaa viikkoa, mutta onneksi päiväkirjaa voi koristella joka päivä, joten se tyydyttää koristelutarvettani hyvin.

diary_iloaseuraamassa

Mies onneksi tukee harrastustani. Hän antoi vuosipäivämme kunniaksi lahjaksi Polaroid Zipin, mikä tuli minulle täysin yllätyksenä. Nähtävästi hän oikeasti kuuntelee välillä mitä höpötän.

Olen tyytyväinen nykytilanteeseen, joten jonkinlainen planner peace on saavutettu. Tutkin ennen ostopäätöstä tarkkaan kaikkien eri Happy Plannereiden sisällöt, jotta sain omaan makuuni parhaiten sopivan. Toki aina kun joku linkkaa uuden kalenterin, on se pakko käydä katsomassa. Huokaan aina helpotuksesta, kun voin todeta tykkääväni omasta kalenteristani kuitenkin enemmän.

En ole vielä löytänyt hengenheimolaisia lähipiiristäni, joten Kalenterimania toimii ihanana tukiryhmänä tähän hulluuteen. Kalenterien tuunaus on aika upottava suo, kun siihen jalkansa iskee, mutta minä nautin siitä suosta suunnattomasti.

Iloisin terveisin

Kati

Lisää ilon seuraamisesta voit lukea Katin blogista http://www.katiannika.net