Avainsana: sponssi

Esittelyssä – Diario Vertical (Ajasto)

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Ennen Syysmiittiä huristelin Suvin kanssa Helsinkiin hakemaan Ajaston lahjoittamia sponssituotteita. Samalla nappasimme mukaamme ison pinon ensi vuoden kalentereita ylläpidolle arvosteltavaksi. Minä sain tällä kertaa Diarion kätösiini, vertical versiona. Kiitos Ajastolle tästä yhteistyöstä.

Ensinnäkin on pakko heti alkuun sanoa, että nämä kannet ovat aivan äärettömän kauniit. Kannet ovat pehmeää materiaalia, jotka tuntuvat sileiltä käden alla, todella mukava käteen siis. Kukkapainatus on vasemmassa reunassa ja on aivan nappivalinta marjapuuron väriseen kanteen. Etukannessa on kaksi taksua, iso ja pieni. Takakannessa on läpinäkyvä tasku, jonne varsinainen kalenteri on sujautettu. Se pysyy siinä hyvin paikoillaan. Taskujen lisäksi kannessa on yksi kynälenkki.

Itse kalenteri alkaa vuoden 2020 kuukausinäkymillä ja henkilötietosivuilla. Yllätyin positiivisesti, kun avasin kalenterin ja hipelöin paperia. Oletin sen olevan ohkaista, mutta se tuntuukin olevan laadukasta, paksua paperia. Nimensä (vertical) mukaisesti viikkoaukeama on pystyyn, eikä siinä ole kellonaikoja. Tämä on hyvä, sillä koen kalenterin olevan monikäyttöisempi ilman niitä. Kalenterin väritys on perintinen, tekstit mustalla muuten, mutta pyhäpäivät punaisella. Oikean sivun alalaidassa on kuluvan, sekä tulevan kuukauden kuukausinäkymä. Kuukausien väliin on laitettu kaksi muistiinpanosivua: viivallinen ja blanko.

Viikkosivujen jälkeen on runsaasti tilaa muistiinpanoille. Diariosta löytyy iso nippu viivallisia muistiinpanosivuja ja viisi kappaletta lukujärjestys-sivuja. Lukujärjestykseen on merkattu myös lauantai ja sunnuntai, joten tämä käy loistavasti esimerkiksi perheen harrastusten merkkaamiseen. Nopea kynätesti muistiinpanosivuille näyttää, että en kuvitellut omiani paperin laadun suhteen. Se kestää hyvin perinteiset kynät.

Diario vertical on loistava peruskalenteri kelle tahansa. Jos etsit simppeliä, pystypäiväistä kalenteria jossa on tilaa muistiinpanoille, löysit sen nyt.

-Mirppu

Esittelyssä – Project365 (Ajasto) Piia

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Ajaston kanssa. Tänään esittelyvuoron saa Ajaston aatelia oleva ihanaakin ihanempi Project365. Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka rakastunut olen tähän kalenteriin. Tein jo aikaisemmin Kalenterimanian Facebook-ryhmään livevideon Project365:stä ja se löytyy täältä.

Project365 on kooltaan A5 (148 x 210 mm), mutta niin siro, että kalenteria voi kuljettaa mukanaan laukussa. Kalenterin kannet ovat kauniit kuin koru ja perhonenhan symboloi muun muassa kauneutta, joten mielestäni se on nappivalinta kansikuvaksi. Kannet ovat laadukasta keinonahkaa, mattapintaiset ja silkinpehmeät. Meneekin jonkun aikaa ennen kuin kalenterin malttaa aukaista, koska kannet suorastaan kutsuvat silittelemään pintaa.

Kalenterin etukannessa on kaksi pienempää taskua, jotka vaativat koristelemaan ne die cutseilla. Kuvan die cutsit valitsin lähestyvään jouluun sopivalla teemalla. Esimerkiksi tarra-arkit pysyvät hyvässä tallessa etukannen isommassa taskussa. 

Kalenterin alusta löytyvät vuoden 2020 liputuspäivät, jonka jälkeen ovat vuositaulukot 2020-2022. Aikaisempiin Project365-kalentereihin verrattuna tämän vuoden kalenteriin on tehty parantava uudistus. Renkaita on nykyään kuusi ja ne ovat todella jämäkät. Ajastolla ollaan huomioitu vanhempien Project365-kalentereiden omistajat, sillä vuosipaketin keskimmäiset reiät ovat soikeat, jotta ne sopivat rengasväliltään myös kaksirenkaisiin Project365-kansiin. 

Kuukausiaukeamalla on oma pystysarake, jossa on viikkonumerot. Näihin ruutuihin suunnittelin kirjoittavani kyseisen viikon erityisimmän päivän päivämäärän; olkoon se sitten viikon paras, tärkein tai hauskin päivä. Mielenkiintoista nähdä sitten vuoden lopussa, kuinka usein maanantai on ollut viikon paras päivä vai onko kertaakaan. 

Viikkonäkymässä päivät on jaettu kolmeen osaan. Suunnittelin, että yhteen ruuduista tulee kyseisen päivän menot, toiseen ruutuun kirjoitan päiväkirjamaisesti tapahtumista ja kolmannen käytän aina koristeluun. Sillä tavoin saan viikkonäkymää elävöitettyä.

Kirjan lopusta löytyy erilaisia seuranta- ja muistiinpanosivuja. Ylläolevan kirjahyllyaukeaman ajattelin toteuttaa niin, että toiselle sivulle listaan vuoden aikana luetut kirjat ja toiselle sivulle kerään listan kirjoista, jotka haluan lukea. Allaolevalla projektiseurantasivulla on 12 viivaa eli jokaiselle kuukaudelle omansa. Näille sivuille voi helposti toteuttaa esimerkiksi päivittäisen vedenjuonnin tai rahankäytön seurannan.

Olen todella onnellinen tästä yhteistyöstä ja tuskin maltan odottaa, että pääsen aloittamaan tämän ihanuuden käyttämisen. Suurkiitos vielä kerran Ajasto!

-Piia

Aikaisemmat Project365 esittelypostaukset löydät täältä ja täältä.