Avainsana: stressi

Perjantaipäiväkirja – Carita

Rakas perjantaipäiväkirja,

Kun tämä teksti julkaistaan, on jo maaliskuu. Minulle se tarkoittaa sitä, että on virallisesti kevät. Täytyy sanoa, että on sitä jo odotettukin. Talvi on ollut monilta osin ihana, mutta myös todella raskas. Etenkin alkuvuosi on kaikkine työkiireineen ja muine arjen haasteineen tuntunut kestävän ikuisuuden. Välillä on tuntunut siltä, että tähänhän tukehtuu. Samaan aikaan on kuitenkin lohduttanut tieto siitä, että tämä, kuten kaikki muutkin ajanjaksot elämässä, menee kyllä ohi.

Toivotankin kevään avosylin vastaan. Menee vielä hetki ennen kuin kaikki lumet ovat kunnolla sulaneet ja voidaan olla varmoja siitä, että uutta ei enää tule. Rakastan kuitenkin sitä, miten päivä päivältä voi nähdä enemmän ja enemmän kevään merkkejä heräilevässä luonnossa. Samaan aikaan päivä päivältä huomaa, miten omakin mieli piristyy samaa tahtia valon määrän lisääntymisen kanssa.

Minulla ei ole mitään erityisiä odotuksia tai suunnitelmia kevään varalle, mutta uskon ja toivon, että arki tasoittuu vähitellen. Töissä kiireet tuskin loppuvat, mutta kun oma mieli on virkeämpi, on myös enemmän sietokykyä jaksaa kiireiden ja stressin keskellä. On myös ihanaa, että voi taas pikkuhiljaa alkaa nauttia ulkoilusta enemmän, kun ei tarvitse joka askeleella pelätä kaatuvansa tai kastuvansa ihan läpimäräksi. Se tuo mukavaa vastapainoa työpäiville.

Toivon myös, että alkuvuoden sairastelut ja urheiluvammat alkaisivat nyt olla takana päin ja voisin taas keskittyä tekemään asioita, joita rakastan. Harrastukset ovat itselleni niin suuri voimavara arjessa, että huomaan olevani aivan kuin eri ihminen, jos en pääse toteuttamaan itseäni. Erityisesti liikunnan puute heijastuu suoraan omaan mielialaan ja yhdessä työntäyteisten viikkojen kanssa se on kyllä aivan takuuvarma kombo saada mieli matalaksi. Niinpä olenkin nyt ollut äärimmäisen onnellinen siitä, että olkapäävamman jälkeen olen uskaltanut vähitellen taas palata treenien pariin. Varovasti täytyy yhä ottaa ja kärsivällisyyttä tarvitaan, mutta uskon vakaasti, että kyllä tämä tästä. Aikamoinen klisee, joka kuitenkin aika usein pitää paikkansa: Kaikki kyllä järjestyy.

Mukavaa alkanutta kevättä ja ihanaa naistenpäivää!

-Carita

Perjantaipäiväkirja – Emmi

Heippa taas, päiväkirja! Edellinen päiväkirjakirjoitukseni olikin aikamoinen novelli. En voi väittää elämän ihan palanneen raiteilleen sen jälkeen, mutta päivät eivät näytä enää ihan niin epätoivoisilta.

Olen käynyt tasaisesti terapiassa parin viikon välein, ja otin myös vihdoinkin askeleet ADHD-tutkimuksiin pääsemiseksi. Selvitin ensimmäiset vaiheet jatkoon pääsemiseksi, mutta meidän sairaanhoitopiirissä on kokonaisen vuoden jono nepsytiimin hoitoon pääsemisessä, joten se homma tuntuu nyt vähän ikuisuusprojektilta. Päivien kulku vaihtelee epätoivoisten alamäkipäivien ja pirteiden onnen hetkien väliä. Mutta sellaista elämä on, ja nettona kuitenkin nautin olostani suurimman osan ajasta.

Tässä on tullut tehtyä syksyn mittaan vaikka mitä: Luettu paljon kirjoja (uutena rakkautena Aasiasta inspiraationsa saaneet YA-fantasiat!), käyty WoW-pelikillan porukan kanssa risteilyllä (tuli pää kipeäksi), otettu uusi tatuointi (Starfield-pelin inspiroimana) ja pidetty Halloween-juhlat (taas tuli pää kipeäksi).

Viime aikoina elämä on enimmäkseen kuitenkin pyörinyt täysin kahden asian ympärillä: Starfield-pelin pelaamisessa ja töissä. Kyllästyin työttömänä istuskeluun ja ”sen unelmien pelialatyöpaikan” odotteluun ja hain takaisin ns. alkuperäisille juurille ja kaupan kassalle. Olen nyt sitten vajaa puoli vuotta ollut kassatäteilemässä pienessä K-marketissa. Se on tosi kiva paikka, tykkään meidän kauppiaasta ja mun työkavereista, ainoa huono puoli siinä on tietysti aika pieni palkka ja työvuorot. On ollut jotenkin raskasta taas olla jaloillaan monen vuoden tietotyöläisyyden jälkeen, mutta toisaalta nautin tosi paljon siitä että saan tehdä aktiivista työtä jossa saa paljon hyötyliikuntaa!

Jos oot nähnyt mun viimeisimmän maanantaipostauksen, tiedät, että kalenteriharrastus ei ole ollut ihan ruusuilla tanssimista sekään. Elämän ylä- ja alamäet vaikuttavat myös luovaan tekemiseen. Yleensä erityisesti lokakuu Halloween-kuukautena on mun ehdoton tuunailusuosikki, mutta nyt ei töiden ja masentuneisuuden takia ole oikein ollut ”lusikoita” kauheasti kaikkeen luovaan. Olen kuitenkin oppinut tärkeää armollisuutta itseäni kohtaan, enkä ota enää stressiä jos en ole tarpeeksi hyvä tai tarpeeksi tuottelias, osaan tehdä tätä harrastusta itseäni varten ja nauttia tekemisestä silloin kun jaksamista löytyy.

Osallistuin ajan ja jaksamisen puitteissa lokakuussa oleviin luovuushaasteisiin, meillä Facebook-ryhmässä tein meille Journaltober-haasteen, ja löysin Instagramista ihanan ”piirtokuu”-haasteen, johon myös rustailin vähän. Molemmat jäivät kesken, mutta nautin askartelun parissa olemisesta ja se oli ehdottomasti tärkeintä!

Nyt on Spooktober taputeltu ja jouluihmiset voi päästää irti, eli ihanaa alkavaa talvea ja joulun odotusta kaikille. <3

– Emmi