Avainsana: suunnittelu

Joulubujo – hitti vai huti

Olen aina ollut jouluihminen, mutta aikuisena joulu voi olla stressaavaa ja hektistä aikaa. Silloin on hyvä istua alas, hengittää, suunnitella ja hahmotella ja miksi ei tehdä sitä tyylillä ja samalla pitää hauskaa?!

Alkuvuodesta 2020 tutustuin bujoilun ihmeelliseen maailmaan. Olin aika nopeasti koukussa inspiraatiokuviin, ja ennenkuin kukaan ehti sanoa ”hep” minulla oli jo edessäni ihka oma bujo. 

Seuraavan vuoden syksyllä aloin miettimään, miten voisin yhdistää bujoilun ja joulun suunnittelun, niin että siitä jäisi kiva muisto. Bujo, kun on minulle hyvin henkilökohtainen arjen työkalu, en halua että kuka tahansa lukee sitä, mutta joulun pitää näkyä ja kuulua ja joulun lämpöä pitää jakaa maailman kanssa. Siitä keksin, että teenpä joulua varten oman bujon johon tulee pelkästään jouluun kuuluvia juttuja.

Aloitin etsimällä internetin syövereistä ihan punaisen pikkuisen Moleskinen pistesivuisen muistikirjan ja siihen tilasin Maikki’s Pretty Bow -verkkokaupasta punaisen planner bandin ja koristeeksi punaisen rusettikorun. Tiesin, että vuosien bujoilun jälkeen tämä pikku kirjanen ei menisi enää itsestään kiinni ilman apuvälineitä. Bujoilla on tapana ”vähän” paisua. 

Sitten piti miettiä, mitä kaikkea bujooni haluan/tarvitsen. Ja Pinterest alkoi laulamaan! Keräilin reilusti inspiraatikuvia omaan kansioon ja ennenkuin tajusin mitä olin tekemässä, minulla ei ollutkaan enää bujo vaan inspiraatiokirja. Siihen tuli laitettua kaikki mikä näytti kivalta. Pelejä, leikkejä, pulmia, toivelistoja, lahjalistoja, postilistoja ja ruokalistoja, musiikkia, tarinoita ja elokuvia, ideoita ja reseptejä. Ei se ollutkaan enää bujo. Eli kunnon fiasko! Mutta hauska ja kivan näköinen sellainen. Lisäksi kirjoituskieli oli välillä suomi, välillä ruotsi ja välillä englanti. Mikä kaaos!  Kirja täyttyi hurjaa vauhtia ja tänä vuonna se saikin jäädä eläkkeelle. Hän oli täynnä. Päätin jo ennenkuin kirja oli täynnä että tänä vuonna aloitan kunnon jouluBUJON! 

Selailin taas nettiä etsien sitä täydellistä kirjaa ja lopulta se löytyi Flying Tiger of Copenhagen-kaupasta. Ei ollut hinnalla pilattu ja siitä riittää iloa moneksi vuodeksi. Kansi on kaunis tummanpunainen kangas kultaisella painautuksella ja -kuminauhasuljennalla. 

Päässäni olin jo hahmottanut, mitä bujooni haluan. Haluan, että se säilyy vuodesta toiseen ja että joka vuosi voin suunnitella tulevaa joulua samassa kirjassa. Aloitin piirtämällä musta-valkoisen simppelin aloituskuvan.  Sen jälkeen tuli aukeama, missä luki suosikkijoulukappaleeni, koska se lista säilyy vuodesta toiseen ja on tilaa lisätä, jos tulee uusia suosikkeja. 

Sitten, vuoden 2023 aloituskuva. Ajattelin että joka vuosi saa oman kuvan ja joulukuun kalenteriaukeaman. Ennen listoja ja suunnitteluja sekä lopuksi kiitollisuusaukeama, mihin kirjoitan joulukuun jokaiselle päivälle yhden asian, mistä olen tänään kiitollinen. Sillä on aika hyvä lopettaa vuotta ja aloittaa uutta. 

Listoja tulee vuosittain muutama;

  • Vuoden jouluelokuva-julkaisut
  • Lasten lahjatoiveet 
  • Ruoka-, ostos- ja tehtävälista

Sekä muita vuosittain vaihtuvia juttuja;

  • Joulukuun kalenteri, mihin tulee työpäivät, tapaamiset ja muut ohjelmat sekä siivouspäivät
  • Oma kirje joulupukille
  • Vaihtuva joulubingo
  • Kiitollisuusloki
  • Muistoja ja valokuvia joulusta

Tällä kertaa onnistuin suunnittelemalla kunnolla etukäteen, tekemään mieleiseni, kunnon joulubujon. 

Tämä onkin kiva, luova ja rentouttava tapa suunnitella joulua sekä pysyä kärryillä kaikesta, mitä joulukuussa tapahtuu. 

Lisäksi siitä voi tulla ihana muisto. 

/Sabina

Esittelyssä – LuKLabel-tuotepaketti

Postauksen tuotteet on saatu kaupallisessa yhteistyössä LuKLabelin kanssa. 

Posti toi minulle aivan ihanan tuotepaketin LuKLabel-verkkokaupasta. Ensifiilikset tuotteista voi katsoa Kalenterimanian Facebook-ryhmässä olevasta livevideosta. Tässä postauksessa esittelen tarkemmin saamani paketin, johon kuuluu kansio, kierrevihko, kynä ja My success story -planneri

Kaikki paketin tuotteet ovat värimaailmaltaan rauhallisia ja maanläheisiä. Kaikki muut tuotteet paitsi kynä on saatavilla myös muissa väreissä kuin näissä, jotka olen itse valinnut. Musta kansio sopii hyvin A4-kokoisille papereille. Sen kannessa on ruusukultaiseen foiliin kirjoitettu teksti Keep going. Olen juuri niitä ihmisiä, jotka hukkuvat erilaisiin irtopapereihin, joten tämä kansio tulee siis aivan varmasti tarpeeseen. 

Kansion lisäksi paketissa on harmahtavan vihreä, kovakantinen kierrevihko. Vihko on A5-kokoinen, ja sen kannessa on samanlainen, ruusukultaiseen foiliin kirjoitettu Keep going -teksti. Vihkossa on kymmenen kierrettä ja sen sivut ovat puhtaan valkoiset. Vihko sopii oikein hyvin vaikka muistiinpanokäyttöön tai luonnosteluun. Itse voisin hyvin kuvitella sen muuttavan esimerkiksi työpöydälleni sitten, kun on aika palata etätöistä takaisin toimistolle. 

Paketissa tuli mukana uskomattoman kaunis, niin ikään myös ruusukultainen kuulakärkikynä hopeisilla yksityiskohdilla. Ei varmastikaan tarvitse erikseen edes mainita, että kynä sopii mainiosti väreiltään muihin paketin tuotteisiin ja on oiva pari esimerkiksi Keep going -kierrevihkon tai seuraavaksi esittelemäni plannerin kanssa.  Kynän muste on siniliilaa.

Viimeiseksi paketti sisälsi My success story -plannerin, josta olin aivan erityisen innoissani. Planneri on tavoitteiden saavuttamiseen ja projektinhallintaan suunniteltu kokonaisuus. Se on korkeussuunnassa samaa kokoa A5-kokoisen kierrevihkon kanssa, mutta on sitä hieman leveämpi. Valitsin itse tähän tuotteeseen saman harmahtavan vihreän värin kuin kierrevihkoonkin, mutta saatavilla on tosiaan myös muita värejä. Kanteen on kirjailtu kauniilla, ruusukultaisella fontilla plannerin teksti This is my success story. Kannet ovat kovat, ja aukeavat kolmesta eri taitoskohdasta haitarimaisesti. Valkoinen kuminauha pitää plannerin nätisti kiinni. Vaikka kannet ovat hieman leveämmät, ovat sisällä olevat sivut A5-kokoiset. Plannerissa on Keep going -kierrevihkon tavoin kymmenen kierrettä. 

My success story sisältää pienempiä kokonaisuuksia useille tavoitteille ja projekteille. Käynnissä voi olla useita projekteja samanaikaisesti tai vain yksi kerrallaan. Alun saateteksti kertoo, että plannerin tarkoitus on tavoite kerrallaan auttaa käyttäjäänsä löytämään oikea polku ja johdattaa hänet kohti unelmiaan. 

Planneri alkaa sivulla, jossa listataan kootusti kaikki käynnissä olevat tavoitteet ja projektit ja niiden aikataulut. Niiden alapuolelle kirjataan asioita, joita täytyisi olla valmis muuttamaan tai kehittämään, jotta tavoitteet toteutuvat. Viereiselle sivulle on mahdollista listata asioita, joista on tuolla hetkellä kiitollinen. Jatkossa kaikissa tällaisissa pidemmissä, vapaissa tekstikentissä on vaaleanharmaat pisteet taustalla. 

Vielä ennen kuin päästään yksittäisten projektien ja tavoitteiden kimppuun, on plannerissa aukeama, jonka tarkoitus on auttaa pohtimaan, missä tilanteessa itse on tällä hetkellä ja mitä kohti haluaa suunnata. Aukeamalla oleva kaavio auttaa hahmottamaan, milloin parhaat tulokset syntyvät. Kun kaikki kolme osa-aluetta (energisyys, aika, mielenhallinta) ovat yhtä aikaa kunnossa, syntyy tuloksia. Jos joku näistä puolestaan puuttuu, syntyy ongelmia, kuten uupumusta tai kaaosta. Viereiselle pistesivulle voi kirjata ylös omia ajatuksia ja pohdintoja. 

Varsinaiset yksittäiseen tavoitteeseen keskittyvät sivut alkavat aukeamalla, jossa pohditaan kyseiseen tavoitteeseen tai projektiin liittyviä perusasioita. Mikä kyseinen tavoite on, miksi se on tärkeä ja niin edelleen. Lisäksi tehdään jonkinlainen suunnitelma ja listataan omia välitavoitteita ja projektiin liittyviä haasteita. Tällä aukeamalla listataan myös ne asiat, joista on hyvä aloittaa kyseinen projekti.

Seuraavalla aukeamalla tarkastellaan omia vahvuuksia ja heikkouksia. Tätä tarkastellaan nimenomaan siitä näkökulmasta, millaisia vahvuuksia projektissa tarvitaan ja mitä uusia rutiineja tulee omaksua tai vahvistaa, jotta projekti voisi onnistua. Aukeamalla pisteytetään eri asioita sen mukaan, miten tärkeitä ne missäkin projektissa ovat ja lisäksi pohditaan ongelmia ja niiden ratkaisuja. Seuraava aukeama jatkaa vielä rutiinien parissa. Plannerin käyttäjä voi valita itselleen tärkeitä rutiineja sekä päivä- että viikkotasolla ja seurata niiden toteutumista. Tavoitteena tässä on riittävän toiston jälkeen tehdä tärkeimmistä rutiineista automaattisia, arkisia toimintoja. Aukeaman vasen sivu puolestaan on tarkoitettu omien ajatusten kirjaamiselle. Tämä nähdään selkeästi tärkeänä osana projektia, sillä erilaisia ajatussivuja esiintyy koko plannerin läpi.

Älä unohda -tekstillä otsikoitu aukeama on nimensä mukaisesti tarkoitettu tärkeiden asioiden listaamiselle. Kummankin sivun lopussa on pieni Tilaa luovuudelle -osio, jonka voi käyttää miten itse parhaaksi näkee. Lisää tilaa luovuudelle annetaan myös seuraavalla aukeamalla. Kaksi pistesivua mahdollistavat erilaiset hahmotelmat, suunnitelmat tai vaikka piirrokset. Sivut on mahdollista käyttää itselleen parhaalla tavalla hyödyksi. 

Seuraavaksi siirrytään luovuudesta inspiraatioon. Aukeaman vasemmalle sivulle on mahdollista listata otsikoiden mukaisesti projektin tai tavoitteen kannalta itseä inspiroivat kirjat, äänikirjat ja podcastit, jotta niihin on myöhemmin helppo palata. Toinen puolikas sivusta on varattu inspiroivia ihmisiä ja sometilejä varten. Viereisellä sivulla on jälleen ylimääräistä kirjoitustilaa.

Tämän jälkeen päästään yhteenvetoon. Yhteenvedossa on tarkoitus pohtia, mitä uutta on oppinut itsestään projektin aikana, miten on ylläpitänyt luovuuttaan, mikä oli haastavinta projektissa ja missä olisi voinut olla parempi. Lisäksi pohditaan, mistä asiasta itsessään on ollut erityisen ylpeä. Yhteenvedon jälkeen projektikohtaisessa osiossa on vielä yksi aukeama, jossa vasemmalla puolella on tyhjä pistesivu ja oikealla puolella jälleen tilaa listata asioita, joista on tuolla hetkellä kiitollinen. Tämän jälkeen projektiosio alkaa alusta ja on aika listata seuraavaan projektiin liittyvät yksityiskohdat. 

Projektisivujen lisäksi plannerissa on loppupuolella runsaasti tyhjiä valkoisia sivuja. Niitä voi hyödyntää oman mielensä mukaan projektien aikana. Suttupaperia ja tilaa ajatuksille löytyy siis tästä plannerista yllin kyllin. My success story on kokonaisvaltainen työkalu, josta on käyttäjälleen taatusti apua ja tukea omien tavoitteiden saavuttamisessa. Planneri on ulkoasultaan selkeä ja sen värimaailma on hyvin rauhallinen ja seesteinen, mikä toimii hyvänä vastapainona arjen kaaokselle ja kiireelle. Koristeelliset, koko plannerin läpi toistuvat tsemppilauseet tuovat oman lisämausteensa tähän jo valmiiksi kauniiseen ja inspiroivaan kokonaisuuteen. Planneri sopii mielestäni tueksi niin suurempiin projektikokonaisuuksiin kuin pienempiin arjen keskellä tehtäviin projekteihin. 

Kokonaisuutena LuKLabelin tuotepaketin tuotteet ovat kauniita ja ajattomia ja sopivat varmasti monenlaisiin tarkoituksiin toimistosta koti- ja kouluaskareisiin. 

-Carita