Avainsana: Tasapaino

Tasapainotellen eteenpäin

Kukkuu täältä arjen pyörteistä! Miten taas voi olla maanantai? Onneksi tällä kertaa vapaa sellainen, kiitos pääsiäisen ja pitkän viikonlopun. Alkuvuosi on hujahtanut melkein ohi ja sitä kuin jää ihmettelemään, että mihin nämä kuukaudet ovat kadonneet? Siihen, että matkaa bussilla töihin ja illalla kotiin. Tämä kiire painaa töissä ja kotona, mutta silti on tähän asti selvitty. Mutta kevät tulee ja kohta saa alkaa laskea aamuja kesälomaan!

Kiire on vaikuttanut luonnollisesti myös kalenterin ajantasalla pitämiseen. Päivittäiset nopeat merkinnät ovat loistaneet poissaolollaan ja tilalle ovat saapuneet muistilaput aiheesta kuin aiheesta. Viikonloppuisin, kun on aikaa levätä ja kerätä voimia, löydän itseni kirjaamasta viikkoa jälkikäteen ylös. Onneksi olen oppinut olemaan armollinen itselleni sen suhteen, että kalenteria voi täyttää myös jälkikäteen. Tätä tasapainottaa se, että päivä- ja viikkopohjat syntyvät yleensä viikonloppuisin.

Kaiken kiireen takana on oman tasapainon puuttuminen. Olen hukannut sen kyvyn, jolla saan kaiken pysymään tasapainossa ja narut sopivasti käsissä. Tilalle on tosin saapunut arki-iltaiset iltalenkin ystävän kanssa, joten osittain olen hyvinkin tyytyväinen. Vielä, kun saisin kalenterin pysymään ajantasaisesti menossa mukana!

Halauksin, Terhi

Voimasana – Piia

Tämänkertaisen ylläpidon haastepostauksen aineena on voimasana, jonka valitsimme ylläpidon kesken toisillemme. Minulle valikoitui sanaksi tasapaino. Ajoittain olen miettinyt, että kenties tasapaino kuuluu samaan mystiseen kategoriaan kuin esimerkiksi kalenterirauha; kaikki siitä puhuvat, mutta kukaan ei ole sitä saavuttanut.

Mitä tasapaino sitten on? Tähän ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Kaikki mitä olen tehnyt tai kokenut tähänastisen elämäni aikana on muovannut minusta sen ihmisen, joka tällä hetkellä olen. Jos mietin henkistä tasapainoa, niin itselleni se tarkoittaa sitä, ettei sisäisessä ja ulkoisessa maailmassani ole kamalasti ristiriitoja. Ja olen sinut itseni kanssa.

Yllä olevassa kuvassa näkyviin vaakakuppeihin olen kirjannut asioita, jotka tasapainottavat omaa elämääni. Sieltä löytyy muun muassa sellaisia sanoja kuin rakkaus, perhe, ystävät, työ, sekä monia muita itselle tärkeitä ja merkityksellisiä juttuja. Tein aukeaman sillä ajatuksella, ettei siitä tule kerralla valmista. Jätin aukeamalle tilaa, jotta voin käydä myöhemmin lisäämässä minulle merkityksellisiä sanoja vaa’an molemmin puolin.

Tämän ihanan kuvan myötä tahdon toivottaa sinulle oikein tasapainoista torstaipäivää!

-Piia