Avainsana: Tavoitteet

Koukuttavaa bongailua ja sommittelua

Minua pyydettiin kirjoittamaan jäsenpostaus ”aikakauslehtien superluovasta käytöstä kalenterituunauksessa”. Kalenterimanian yhteisö on superluovia tekijöitä pullollaan, joten olin vähän hämilläni, mutta toki tykkään kirjoittaa siitä, miten itse tuunailen.

Kirjoitin vuoden 2021 lokakuussa Kalenterimanian blogiin samaa aihetta liipaten: ”Kierrätyksestä kauneutta ja iloa kalenteriin”. Sen jälkeen tyylini on aika paljon muuttunut – se, mikä ei ole muuttunut, on kierrätysmateriaalien eli pääasiassa vanhojen aikakauslehtien ja mainosten käyttäminen. Vain joskus jokunen lahjaksi saatu tarra pääsee mukaan kalenteriin.

Minulla on nyt toista vuotta peräkkäin kalenterina Maaret Kallion Lujasti lempeä. Siinä on tuunaustilaa
viikkoaukeamissa sekä jonkin verran kuukausiaukeamissa ja kuukausittaisissa tehtävissä. Tosin joku voisi
sanoa, ettei viikkoaukeamissa ole tuunaustilaa, mutta itse tykkään täyttää päiviä viikon väri- tai muun
teeman mukaisesti. Kun viikko on menossa, täytän surutta merkintöjä kuvien päälle.

Tässä tammikuun aukeamassa teemana ovat muodot ja väriyhdistelmä lila-oranssi. Osa kuvista on jonkun
aikakauslehden leivontaohjeista, osa Oriflamen esitteestä. Aloin viime vuonna tehdä leikkeisiin kynällä
tarkoituksellisen rosoiset reunaviivat, ja tykkään edelleen tästä tyylistä. Käytän kuvissa sekä suoria linjoja
että epämääräisiä revittyjä reunoja.

Kollaasimaisuus näkyy tuunauksissa välillä paljonkin, kuten tässä maaliskuisessa aukeamassa.

Tässä vähän arkisempaa tyyliä, jossa teemana laatikot ja väriyhdistelmät. Poimin lehdistä myös sopivia
tekstinpätkiä.

Kalenterin puolivälistä löytyvä tehtävä – joka tehdään tammikuussa – ”Tämän vuoden haaveita” on lähes
kokonaan lehdistä poimituista teksteistä koottu.

Lisäksi tykkään poimia kalenteriin erilaisia kodin kalusteita ja sisustusta, kuten sohvia, sänkyjä, lepotuoleja,
laatikoita, peilejä, pöytiä… sekä ikkunoita ja ovia.

Vaaleat ja kauniit sisustusyksityiskohdat tuovat kalenteriin raikkautta.

Helmikuun Pysähdyksen paikka sai kuvakseen harmonisen värisen sohvan.

Tottakai käytän paljon myös kukkia ja luontokuvia.

Toisinaan aukeaman kuvitus saa teemansa Maaret Kallion tekstistä, kuten tässä.

Lehtipino vaatehuoneessa on vielä korkea, kiitos lehtiä lahjoittavien ystävien sekä kirjastosta tuotujen
poistolehtien. Nämä lähteet tuntuvat olevan ehtymättömiä, joten rauhoittava ja koukuttava lehtituunailu
varmasti jatkuu pitkään!

-Satu

Arjen hahmotelmaa – Haaveet, toiveet, unelmat

Hyvää uutta upeaa alkanutta vuotta 2023! Mira mainitsikin jo ryhmässä ylläpidon kanssa käydystä keskustelusta mikä teema voisi sopia kantamaan meitä läpi tämän alkaneen vuoden. Päädyimme pohdinnoissamme, että vuosi 2023 on arjen hallinnan vuosi. Miran ryhmässä aloittamaan keskusteluun arjen hallinnasta tuli todella paljon vastauksia. Kalenteri ja erilaiset muistikirjat ovat arjenhallintavälineitä, jotka voivat auttaa pitämään arkea edes vähän koossa, oli se sitten ihan minkälaista tahansa. Mira tiedustelikin millaisista osasista sinun arkesi koostuu? Vastauksista nousivat seuraavat aiheet:

Terveys – Lääkkeet, hoitovälinetilaukset, ravintolisät, lääkäri-, terveydenhoitaja-, diabetespolikäynnit, labrat, terapiat, hieronnat, kauneudenhoito, oman hyvinvoinnin seuranta, uni, lepo, ruokavalio, paino, kuukautiset, mieliala, itsestä ja parisuhteesta huolen pitäminen, lähimmäisten ja lemmikkien terveys

Ihmissuhteet – Puoliso, kumppani, lapsi, lapset, lapsenlapset, sukulaiset, ystävät, kaverit, lemmikit, tapaamiset, tapahtumat, syntymäpäivät, loma-ajat

Koti – Tehdyt ja tekemättömät kotityöt, ruoanlaitto, leipominen, siivous, pyykit, lakanoiden/ verhojen vaihto, viherkasvit, pihatyöt, kasvimaa, kasvihuone, kauppareissut, ruokasuunnittelu, ostoslista, reseptit, auton tankkausten, katsastuksen, huoltojen, renkaan vaihtojen ym. seuranta, pidemmät projektit, remontit, isommat tarvehankinnat, sähkönkulutus

Opiskelu – Yhteishaku, lukujärjestykset, kurssit, deadlinet, lähipäivät, teamsit, ennakkotehtävät, jälkitehtävät, itseopiskeltavat, näyttöjen, kehitystehtävien, opinnäytetyön, väitöskirjan kirjoittamista, täydennyskoulutus, ammattitaidon kehittäminen, lasten koulu

Työ – Päivä-, vuoro-, tunti-, osa-aika-, ilta-, viikonloppu-, projekti-, yritys-, järjestö-, vapaaehtois-, reissu-, keikka-, työajat, tapaamiset, kokoukset, palaverit, teamsit, oppitunnit, ryhmät, asiakastapaamiset, luottamustoimet, puolison työt

Vapaa-aika – Uuden oppiminen, uudet kokemukset, matkustaminen, retkeily, luonnossa oleskelu, mökkeily, tapahtumissa, näyttelyissä ja konserteissa käyminen, lukeminen, kirjoittaminen, roolipelit, tv-sarjat, elokuvat, käsityöt, kalenterihommat jne. luovat puuhat, liikuntalaji, kesto, sykealue, lasten harrastukset, treenit ja ottelut, lemmikit

Budjetointi – Tulojen ja menojen seuranta, laskujen eräpäivät, lainanlyhennykset, säästöt, osakejutut, ostosten ja tilauksen seuranta

Minulla on ollut muutaman vuoden ajan tapana kirjoittaa itselleni ylös talteen paperille tulevalle vuodelle haaveita, toiveita ja unelmia. Kiinnittää paperi esimerkiksi jääkaapin oven muistuttamaan koko kuluvan vuoden ajan mihin ja millaisiin asioihin minun tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Jostain käsittämättömästä syystä tämä paperi jäi minulta viime vuonna kirjoittamatta. Jossain vaiheessa vuotta tuntuikin siltä, että olin hieman hukassa tavoitteideni kanssa. Itse asiassa olette saaneet aiheesta jo hieman esimakua jäsenpostauksessani 2021 vuoden alussa.

Ohessa pieni alkukatsaus siitä kuinka tänä vuonna lähdin käsittelemään arjen hallinnan näkökulmasta vuoden haaveita, toiveita ja unelmia muistikirjaani.

Arjen hahmotelma on vuonna 2023 kerran kuukaudessa keskiviikoisin ilmestyvä postaussarja 101-vinkkipalstalla. Niissä hyvin helpoilla ja yksinkertaisilla välineillä sekä materiaaleilla pääasiassa kirjoittaen ja piirtäen pyrin tekemään tuiki tavallista arkea helpottavaa elämän kokonaisuutta hahmoittavia asioita. Lähde mukaan tekemään kalenteristasi ja/ tai muistikirjastasi sinun tarpeitasi ja toiveitasi täyttävää ajankäyttövälinettä.

Terveisin Aliisa