Avainsana: throwback thursday

Kirje vuodelle 2024 – Aliisa

Postauksessa näkyvä kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Hei vuosi 2024,
sinua on kulunut jo yli kahden kuukauden ajan ja kolmattakin edetään koko ajan kiihtyvällä tahdilla vääjäämätöntä kevättä kohden. Edeltäjäsi erittäin käänteentekevä vuosi 2023 oli hyvin poikkeuksellinen ja täynnä uusia täysin tuntemattomia muutoksen tuulia. Viime vuonna alkaneen muutosprosessin pureskeluun ja palasteluun menee vielä varmasti tovi jos toinenkin, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen tekemääni päätökseen ja matkan varrella tapahtuneisiin valintoihin.

Nyt sinulta uudelta jo kuluvalta vuodelta toivoisinkin lempeyttä, armollisuutta ja rauhaa. Aikaa ja kärsivällisyyttä oman kasvun ja kehityksen pohdiskeluun, mutta myös avointa ja ennakkoluulotonta mieltä tämän täysin arvaamattoman elämän edessä. Toivoisin myös vahvistavani ajatusmaailmaani siitä, kun asiat tapahtuvat helposti, niin niiden on tapahduttavakin. Haluaisin soljua hieman paremmin ja enemmän elämän virrassa ja stressata vähemmän asioista, joihin en voi vain vaikuttaa.

Vielä muutaman kuukauden ajan saan dokumentoida arkeani hyvin tutuksi tulleen lukuvuosikalenterini kanssa. Se toimiikin parhaana mahdollisena muistina tästä ajasta, joka määrittää taas seuraavia mahdollisia elämän askelmerkkejä. Jo kasvavalla jännityksellä odotankin millaiseen kalenteriin tulen tarttumaan, kun syksy saapuu, mutta nautitaanhan keväästä ja kesästä ensin.

Terveisin Aliisa

PS. Tämän haastepostauksen ylläpidon kirjeet vuodelle 2024 löydät täältä.

Kirje vuodelle 2024 – Carita

Tämän vuoden ensimmäinen haastepostaussarja starttasi viime viikolla, ja nyt oli minun vuoroni tarttua sen aiheeseen. Teemana on kirje vuodelle 2024, eli pääasiassa pohtia, mitä toivoo ja odottaa tältä juuri alkaneelta vuodelta.

Olen yleensä aiemmin ollut niitä ”uusi vuosi, uusi minä” -tyyppejä ja tehnyt aina vähintään yhden uudenvuodenlupauksen, jota en sitten kuitenkaan ole välttämättä edes pystynyt pitämään. Uusi vuosi on aina symboloinut uuden alkua ja mahdollisuuksia, joita se tarjoaa. Olen hypännyt tammikuun ensimmäiseen hirveällä pöhinällä, pää ajatuksia ja ideoita täynnä ja valmiina suorittamaan kaiken, mielellään jo heti ensimmäisellä viikolla.

Tänä vuonna vuoden vaihtuessa mieleni oli kuitenkin kummallisen tyyni. En muistanut tehdä mitään lupauksia ja jälkikäteen asiaa pohtiessani tajusin, etten edes olisi keksinyt, mitä erityistä olisin halunnut luvata. Suhtautumiseni alkavaan vuoteen on utelias ja odottavainen, mutta en ole tällä kertaa kasannut mitään suuria ennakko-odotuksia omasta suoriutumisestani tai siitä, miten asioiden pitäisi mielestäni mennä. Voi olla, että tämä on nyt vain joku ohimenevä mielenhäiriö, mutta toistaiseksi olen kliseisesti sitä mieltä, että kyllä se elämä kantaa.

Varovaisesti uskallan kuitenkin myöntää, että on minulla muutamia toiveita ja ajatuksia tästä vuodesta. Toivon ainakin, että pysyn terveenä ja saan jatkaa urheiluharrastusten parissa myös tänä vuonna. Toivon, että saan luettua monen monta kirjaa ja saan nauttia kivoista lukuelämyksistä. Toivon, että inspiroidun kalentereista, askartelusta ja maalaamisesta tänäkin vuonna. Toivon myös, että löydän edelleen innon uusia asioita kohtaan ja jaksan kiinnostua opettelemaan uutta samalla lailla kuin tähänkin asti – uusimpana esimerkkinä kuvassakin näkyvä Rubikin kuutio. Toivon, että tämän vuoden aikana opin ratkaisemaan sen ilman ohjeita!

Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä vuosi 2024 tuo tullessaan. Jos nämä ennakkotuntemukset yhtään näyttävät suuntaa, niin ainakin toivottavasti hieman rennompaa asennetta tulevaisuutta kohtaan!

-Carita