Avainsana: toiveet

Kirje vuodelle 2024 – Janita V.

Hei 2024,

olen aiemmin ollut niitä ”New Year, New Me” -tyyppejä, jotka lupaavat aina vuoden alussa aloittaa jonkinlaisen elämäntapamuutoksen. Ostetaan jäsenyys kuntosalille, aloitetaan joulun herkuttelun jälkeen dieetti ja unohdetaan koko lupaus maaliskuuhun mennessä. Omalla kohdallani olen todennut, että on aivan turha tehdä minkäänlaisia lupauksia, kun en niitä kumminkaan pidä. Miksi tuhlata energiaa johonkin vain sen vuoksi, että uudenvuoden lupauksia kuuluu tehdä. Tuleeko paine uudistumiseen jostain ulkopuolelta? Media syöttää meille jatkuvasti uusia ideoita, joita aivomme imuroivat sisäänsä tietämättämme. Pysähtyessä miettimään saatat huomata, että juurisyy lupaukselle ei olekaan sinä itse vaan jokin ulkopuolinen tekijä. Oletko miettinyt, jos et tänä vuonna lupaisikaan mitään, ei paineita, ei turhia odotuksia.

Ei lupauksia vaan toiveita ja haaveita. Haluan tänä vuonna keskittyä enemmän omaan hyvinvointiin. Toivon löytäväni jaksamista aloittaakseni ADHD-tutkimukset ja saavani Perjantaipäiväkirjoissani esille tuomani 99 muuta kanavaa jonkinlaiseen järjestykseen pääni sisällä. Toivon tämän auttavan myös siihen, että tulevaisuudessa minun on helpompi saada aloittamani työt tehdyksi. Toivon, että saan luettua kaikki #PorttolaLukee24 -haasteen 12 kirjaa vuoden loppuun mennessä. Toivon myös löytäväni uudelleen innon vesiväreillä maalaamiseen ja monipuolisempaan kalenteriaskarteluun.

Varovaisesti haaveilen uuden harrastuksen aloittamisesta tai vanhaan palaamisesta. Viime viikkoina mielessäni on käynyt ajatus siitä, että haluaisin aloittaa tanhun uudelleen. Samalla mietin osaanko enää mitään ja olenko liian vanha aloittamaan tanssia uudelleen. Mitä jos kehoni ei löydäkään rytmiä enää samalla tavalla kuin vuosia aiemmin. Työnantajan tarjoamaan savityöryhmään ilmoittautumisen missasin loppuvuodesta, mutta kenties yritän päästä mukaan nyt keväällä. Haaveilen myös pidennetyn viikonlopun reissusta Berliiniin tai Lontooseen keväällä puolisoni kanssa.

Ennen kaikkea toivon vuoden 2024 olevan hyvä, kun ei aseta rimaa liian korkealla on kaikki sen yli menevä vain plussaa.

-Janita V.

Arjen hahmotelmaa – Haaveet, toiveet, unelmat

Hyvää uutta upeaa alkanutta vuotta 2023! Mira mainitsikin jo ryhmässä ylläpidon kanssa käydystä keskustelusta mikä teema voisi sopia kantamaan meitä läpi tämän alkaneen vuoden. Päädyimme pohdinnoissamme, että vuosi 2023 on arjen hallinnan vuosi. Miran ryhmässä aloittamaan keskusteluun arjen hallinnasta tuli todella paljon vastauksia. Kalenteri ja erilaiset muistikirjat ovat arjenhallintavälineitä, jotka voivat auttaa pitämään arkea edes vähän koossa, oli se sitten ihan minkälaista tahansa. Mira tiedustelikin millaisista osasista sinun arkesi koostuu? Vastauksista nousivat seuraavat aiheet:

Terveys – Lääkkeet, hoitovälinetilaukset, ravintolisät, lääkäri-, terveydenhoitaja-, diabetespolikäynnit, labrat, terapiat, hieronnat, kauneudenhoito, oman hyvinvoinnin seuranta, uni, lepo, ruokavalio, paino, kuukautiset, mieliala, itsestä ja parisuhteesta huolen pitäminen, lähimmäisten ja lemmikkien terveys

Ihmissuhteet – Puoliso, kumppani, lapsi, lapset, lapsenlapset, sukulaiset, ystävät, kaverit, lemmikit, tapaamiset, tapahtumat, syntymäpäivät, loma-ajat

Koti – Tehdyt ja tekemättömät kotityöt, ruoanlaitto, leipominen, siivous, pyykit, lakanoiden/ verhojen vaihto, viherkasvit, pihatyöt, kasvimaa, kasvihuone, kauppareissut, ruokasuunnittelu, ostoslista, reseptit, auton tankkausten, katsastuksen, huoltojen, renkaan vaihtojen ym. seuranta, pidemmät projektit, remontit, isommat tarvehankinnat, sähkönkulutus

Opiskelu – Yhteishaku, lukujärjestykset, kurssit, deadlinet, lähipäivät, teamsit, ennakkotehtävät, jälkitehtävät, itseopiskeltavat, näyttöjen, kehitystehtävien, opinnäytetyön, väitöskirjan kirjoittamista, täydennyskoulutus, ammattitaidon kehittäminen, lasten koulu

Työ – Päivä-, vuoro-, tunti-, osa-aika-, ilta-, viikonloppu-, projekti-, yritys-, järjestö-, vapaaehtois-, reissu-, keikka-, työajat, tapaamiset, kokoukset, palaverit, teamsit, oppitunnit, ryhmät, asiakastapaamiset, luottamustoimet, puolison työt

Vapaa-aika – Uuden oppiminen, uudet kokemukset, matkustaminen, retkeily, luonnossa oleskelu, mökkeily, tapahtumissa, näyttelyissä ja konserteissa käyminen, lukeminen, kirjoittaminen, roolipelit, tv-sarjat, elokuvat, käsityöt, kalenterihommat jne. luovat puuhat, liikuntalaji, kesto, sykealue, lasten harrastukset, treenit ja ottelut, lemmikit

Budjetointi – Tulojen ja menojen seuranta, laskujen eräpäivät, lainanlyhennykset, säästöt, osakejutut, ostosten ja tilauksen seuranta

Minulla on ollut muutaman vuoden ajan tapana kirjoittaa itselleni ylös talteen paperille tulevalle vuodelle haaveita, toiveita ja unelmia. Kiinnittää paperi esimerkiksi jääkaapin oven muistuttamaan koko kuluvan vuoden ajan mihin ja millaisiin asioihin minun tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Jostain käsittämättömästä syystä tämä paperi jäi minulta viime vuonna kirjoittamatta. Jossain vaiheessa vuotta tuntuikin siltä, että olin hieman hukassa tavoitteideni kanssa. Itse asiassa olette saaneet aiheesta jo hieman esimakua jäsenpostauksessani 2021 vuoden alussa.

Ohessa pieni alkukatsaus siitä kuinka tänä vuonna lähdin käsittelemään arjen hallinnan näkökulmasta vuoden haaveita, toiveita ja unelmia muistikirjaani.

Arjen hahmotelma on vuonna 2023 kerran kuukaudessa keskiviikoisin ilmestyvä postaussarja 101-vinkkipalstalla. Niissä hyvin helpoilla ja yksinkertaisilla välineillä sekä materiaaleilla pääasiassa kirjoittaen ja piirtäen pyrin tekemään tuiki tavallista arkea helpottavaa elämän kokonaisuutta hahmoittavia asioita. Lähde mukaan tekemään kalenteristasi ja/ tai muistikirjastasi sinun tarpeitasi ja toiveitasi täyttävää ajankäyttövälinettä.

Terveisin Aliisa