Avainsana: tuunaa kalenterisi

Käyttökokemuksia Traveler’s Notebookista lompakkona

Halusin kokeilla passport-kokoista Traveler’s Notebookia (jatkossa TN) lompakkona ja tuumasta toimeen, tein sellaisen itselleni. Kirjoitin heinäkuun alussa lompakko-TN:n suunnittelupostauksen blogiin ja nyt on aika tehdä yhteenveto käyttökokemuksistani kesän ajalta.

Minulla oli lompakko-TN mukanani useilla koti- ja ulkomaan matkoilla, ja täytyy sanoa, että se toimi loistavasti. Sain kaikki tarvittavat, eli rahat, luottokortit, passin ja matkaliput samaan paikkaan talteen lopakko-TN:ään.

Etelänlomalla oli helppoa kuljettaa lompakko-TN:ää mukana rannalla, koska se mahtui hienosti aurinkorasvan ja aurinkolasien kanssa mukana kulkevaan pussukkaan.

Hotellilla oli todella hauskaa istua omalla parvekkeella ja tuunata TN:ää, kun sai nauttia auringosta ja lämmöstä, eikä tarvinnut palella, vaikka ulkona olikin. Suomessa olen kaivannut mahdollisuutta ulkona tuunaamiseen, mutta yleensä silloin, kun lämpötila on ollut sopiva, on tuullut niin lujaa, ettei tuunaamisesta ole tullut mitään.

Kävin Ruotsissa lomalla ja myös siellä lompakko-TN oli mukanani. Oli helppoa ja kätevää kuljettaa sitä pienessä käsilaukussani. Olin laittanut eurot ja Ruotsin kruunut eri paikkoihin lompakko-TN:ssäni, joten maksaminen sujui helposti, kun eri maan valuutat eivät olleet sekaisin lompakossa.

Vaikka lompakko-TN toimii itselläni hyvin matkoilla, haluan arkielämässäni käyttää tavallista lompakkoa ja kalenteria lompakko-TN:n sijaan. Koen olevani kuitenkin sydämeltäni enemmän rengasplanner-tyttö kuin TN-tyttö. Niinpä lompakko-TN saa oleskella hyllyssä, josta nappaan sen aina matkoille mukaani.

-Piia

Kalenterituunausta pienellä budjetilla – Piia

Tämänkertaisessa ylläpidon haasteessa tuunataan pikkubudjetilla Ajastolta yhteistyössä saatuun lukuvuosikalenteriin. Minulle kolahti keväällä postiluukusta iki-ihanan Studia, jonka esittelyn voi lukea täältä.

Studian koko on 85 x 162 mm, joten se ei ole suurensuuri tuunattavaksi. Tämä ei kuitenkaan haitannut lainkaan, kun sain vision siitä miten haluan aukeaman koristella. Päätin että haluan tehdä aukeamasta mahdollisimman värikkään ja aloin sillä silmällä käydä läpi lehtiä.

Löysin Yhteishyvä-lehdestä mainoksen, joka oli puhutteli minua suuresti kirkkailla väreillään ja pirskahtelevuudellaan. Ei muuta kuin välittömästi tuumasta toimeen, sakset käteen ja leikkauspuuhiin.

Kuvassa näkyvät papukaijasakset olivat kuin tehdyt tarkkuutta vaativaan leikkaamiseen. Kolibri oli ensimmäinen kuvista jonka halusin aukeamalle. Hyvänä kakkosena tuli liila kulma yhdistettynä vihreisiin lehtiin. Halusin muotoihin hieman särmää mukaan, joten päädyin jättämään ainoastaan yhden palan suorakulmion muotoiseksi.

Torstaille, perjantaille ja sunnuntaille ei kauheasti jäänyt kirjoitustilaa, mutta kyllä sinne aina jotain saa kirjoitettua. Tai sitten hyödynnän liimalappuja kalenterimerkintöjen tekemiseen.

Aikaisempiin ylläpidon haastepostauksiin pääset klikkaamalla allaolevia nimiä;

AJ

Milja

Tuunausintoa!
-Piia