Avainsana: tuunaus

Askarrellaan muovailumassasta

Mainos: Suomalainen Kirjakauppa

Ostin Suomalaisesta Kirjakaupasta paketin muovailumassaa ajatuksena tehdä erilaisia pikkulautasia (tasseja) ja kippoja askartelutarvikkeille sekä koriste-esineiksi. Työpöytäni vakiovarusteena on nytkin pieni lautanen, johon kerään kaikki pienet roskat, joita kertyy kalenteria tuunatessa. Olen käyttänyt massaa aiemmin isänpäivälahjoihin ja joulukuusen koristeisiin, joten se on minulle entuudestaan tuttua.

Huomasin tarvitsevani toisen lautasen työpöydälle, johon saan kerättyä ennen tuunauksen aloittamista kaikki pienet inspiroivat tarrat ja pikkukoristeet. Näin ne eivät eksy pöydällä.

Päätin käyttää mallina luotto pikkulautastani. Pala massaa pyöritellään käsissä tasaiseksi palloksi ja sitten kaulitaan. Asettelin lautasen nurin päin massan päälle ja leikkasin oikein kokoisen palan.

Laitoin mallilautasen pöydälle oikein päin ja sen sisälle elintarvikekelmun. Asettelin leikatun massan lautasen sisään ja silloittelin massan pinnat kauniiksi. Apuna voi käyttää kosteita käsiä. Massa kuivuu huoneilmassa noin 24 tuntia paksuudesta riippuen, jonka jälkeen sen voin maalata askartelumaaleilla. Pinnan voi viimeistellä halutessaan askartelulakalla. Itse valitsin valkoista pohjamaaliksi ja eri värisiä sydämiä koristeeksi.

Kaulinta vaiheessa pinnalle voi painaa kuvioita vaikka pitsillä, leimasimilla tai puiden lehdillä, sekä hyödyntää erilaisia savityökaluja. Kesällä aion tehdä tammen lehteä apuna käyttäen pienen lautasen, johon jää lehden jälki, sekä leikata sen lehden muotoon.

Muita ideoita massan käyttöön on esimerkiksi sivellinteline. Innostuitko muovailumassasta askarteluissa?
-Tia

Rauhallisen tuunaushetken valmistelua

Siitä onkin pidempi tovi kun olen edellisen kerran kirjoitellut maanantaipostauksen merkeissä teille. Tuolloin koetin järjestellä elämää uudessa asunnossa. Tietyllä tapaa järjesteleminen on kantava teema myös tällä kertaa – joskin hieman eri näkökulmasta. Olen pohtinut terapiassakin viime aikoina sitä, miten onnistuisin nauttimaan mielekkäiden asioiden tekemisestä enemmän sen sijaan, että asiat alkavat tuntua pakolta, kun stressaan niiden tekemättä jäämistä. Tästä pääsemmekin aasinsiltaa siihen täydellisen plannerointihetken rakenteluun.

Monesti tuntuu että kiireessä sitä tulee vain läiskäistyä vähän tarraa sinne ja tussia tänne kun ei enempää ehdi. Ja palveleehan se kalenteri parhaimmillaan nimenomaan niin, ettei siitä syntyisi ylimääräistä stressiä. Mulle osa harrastuksen lumovoimaa on aina ollut se semmoinen fiilistelyhetki plannerin kanssa kun mihinkään ei ole kiire, ja voi vaan upota kivaan tekemiseen. Faktuaalisesti ei tähän arjessa ole aina aikaa, mutta siksi koitankin mahdollistaa sellaisen hetken itselleni vähintään yhden kerran viikossa.

Muistattekin ehkä ylläpidon postaussarjan Kalenteriharrastuksen kulmakivet jossa pääsin itsekin omiani listaamaan. Myös sen täydellisen plannerointihetken rakentelu lähtee osin ihan perusjutuista. Yleensä kun olen hakenut plannerin / muistikirjan ja kynän, ehkä joitakin kivoja tarroja tai muita koristeita, alan orientoitua eli keitän itselleni kahvia tai muuta lämmintä juotavaa. Jos meillä sattuu olemaan kämppä tyhjänä, laittelen yleensä jotain musiikkia soimaan, jos taas puoliso on kotosalla niin heitän kuulokkeet korviin. 

Nykyisessä asunnossa on kyllä työpiste minullakin, mutta koska se on arjessa usein työkäytössä niin valtaan edelleen mielelläni pätkän keittiönpöytää tai sohvan nurkan tuunaillessani tai journaloidessani. Tästä tulee kyllä aika ajoin myös sanomista kodin toiselta asukilta, mutta tehän tiedätte, että ne harrastus kamppeet levittäytyy ihan omine nokkineen sinne tänne!

Mun rento tuunaushetki onnistuu toisaalta myös julkisella paikalla. Joskus se juuri oikea tunnelma ja paikka fiilistelyyn löytyy nimenomaan kahvilasta tai kirjastosta. Tästä syystä koitan pitää muistikirjaa mukana aina kun olen keskustassa. Tuolloin eivät tuunauskamat lähde mukaan, mutta se oma rauhallinen hetki voikin olla ihan vaan minä ja hetken verran journalointia. 

Millaista valmistelua sun rauhallinen hetkesi plannerin kanssa vaatii? Kulkeeko kaikkialle tietty määrä tarvikkeita vai riittääkö ihan vain planneri ja kynä? Löytyykö rauha plannerointiin vain kotoa?

Fiilistelyterkuin Janita R.