Montaa erilaista on tullut koitettua, ei silti ole vielä yhden voittanutta.

Happy Planner, Heidi Swapp ja Color Crush kotimaisen Ajaston rinnalla on hivelty kannesta kanteen, kokeiltu, tuunattu ja makusteltu.

Ehdottomaksi lemppariksi on valikoitunut Color Crush A5. Valkoisin keinonahkakansin. Color Crushissa ihastuin juurikin niihin keinonahkaisiin, valkoisiin kansiin, pyöreisiin kulmiin ja nepparikiinnitykseen. Kannen tikkaukset ovat siistit, ja kalenteri vaikuttaa täten laadukkaalta. Vaikka kalenteri onkin suhteellisen kookas, se sopii silti laukkuuni, ja on näyttävä kokonaisuus. Erityisen ihastunut olin myös tagiin, jossa tässä valkoisessa versiossani lukee ”Be Yourself”. Ei ole inspiraatiolauseita voittanutta.

Sisäosassa rakastuin läppätaskuihin ja ikkunataskuun. Ikkunataskuun saa vaihdella vaikka vuodenajan mukaan uutta ilmettä, ja muissa taskuissa päivittäin käytettävät tarrat, paperit tai listat kulkevat mukana. Valkoisessa Color Crushissa sisus on kultainen, ja vaikken muuten olekaan kullan ystävä niin tässä sitä en vaihtaisi mihinkään. Kansilehden inspiroiva lausahdus jälleen puhuu täyttä asiaa.

Paperi on laadukasta ja suhteellisen paksua, silti hieman saattaa kuultaa musteet läpi, mutta niitä harvemmin tulen käyttäneeksi muutenkaan. Yhdellä aukeamalla on kokonainen viikko vaakasuorassa ja tämä on ollut itselle toimivin kokonaisuus. Kuukausinäkymän ruudukkokin istuu juuri omiin tarpeisiini. Kalenterin mukana tulevat lisäsivut kirjoituksille ja  listoille ovat mukavia mutten ole vielä oppinut niitä hyödyntämään ja tuunaamaan. Ehkä vielä jokin päivä innostun, nyt sivut kulkevat mukana inspiraatiota odottaen. Ostin toki myös itse lisäsivujakin (vain koska ananas!):

 

Muutamia ominaisuuksia kuitenkin Color Crushistakin korjaisin, jotta se olisi se unelmien kalenteri.

Unelmien kalenterini olisi siis:

  • Nahkaiset tai keinonahkaiset pyöreäkulmaiset kannet, laadukas ulkonäkö
  • Vaakasuora viikkonäkymä yhdellä aukeamalla
  • Kuukausinäkymä ruudukkona
  • Maanantai-Sunnuntai
  • Kansissa valkoinen ja kultainen väriyhdistelmänä, ilman kuvioita
  • Nepparikiinnitys
  • Kannen sisätaskut, ikkunatasku
  • Kaksi kynänpidikettä
  • Laadukas paksu paperi
  • Valmiiksi päivätty (vielä kun olisi kotimaiset pyhäpäivät laitettuna)
  • Kaunis fontti (ei mikään perus Times New Roman)
  • Rengaskiinnitys, 6 rengasta ja isommat renkaat (nyt aivan liian pienet)
  • Välilehdet, paksut ja kartonkiset, kaksipuoleiset
  • Inspiraatiolauseet
  • Simppelit listat  (helposti tuunattavissa ja hyödynnettävissä)

Nykyinen kalenterini kattaa näistä siis 10/15. Ei huono!