Avainsana: uusi vuosi

Uuden matkassa

Kalenteri saatu yhteistyönä Ainoalta, Kalenteri 2024 – Annika Välimäki.

Sain viime elokuussa Ainoalta yhteistyönä Annika Välimäen kalenterin vuodelle 2024, joka on ihan uusi tuttavuus itselleni. Tein siitä silloin esittelyn blogiin, voit lukea sen tästä. Tässä postauksessa katsotaan miten yhteiselomme on lähtenyt käyntiin nyt, kun viimein sain ”hänet” käyttöön.

Kansi on ihana laventelin sävyinen, mikä on osoittautunut todella vaikeaksi kuvattavaksi. Oikean värisävyn saaminen kotikonstein on haastavaa, mutta rakastan väriä silti. Laitoin kanteen vielä liilat PET-teippisyreenit tekemään siitä omani ja tunnistettavan. Liila sattuu olemaan yksi lempivärini.

Kautta aikain tuunaukseni ovat lähteneet washi-teipeistä ja edelleen hamuan ne ensimmäiseksi eteeni. Viimeaikoina olen käyttänyt paljon washi-sampleja, jotta saisin varastoani pienemmäksi. Kalenterin viikkoasettelu on niin erilainen, että jännitti asetella teippejä, kun en tiedä vielä mistä tyylistä pidän. Koitin myös tehdä tavasta poiketen aukeaman pelkillä tarroilla, mutta muutama washi tuntuu aina eksyvän joukkoon. Takasivulle testailin mustat lempikynäni ja näin tiedän, että kaikkia uskaltaa käyttää huolettomasti tämän kalenterin kanssa. Koitan jättää aluksi viikkosivuille enemmän tyhjää, jotta opin, paljonko tilaa tarvitsen. Tarroja saa aina lisättyä myöhemmin päivien kuluessa.

Ekojen viikkotuunausten lisäksi heti alkuun lisäsin muutaman tracker-tabin (asioiden seuranta) muistiinpanosivuille (joita on runsas määrä). Ensimmäisenä tein lukutrackerin, jossa seuraan kaveripiirin lukuhaastetta, 2024 luetut kirjat ja päiväkohtaista lukuaikatrackeria, jotka on jaettu jokaiselle kuukaudelle. Nämä sivut onnistuivat mielestäni todella kivasti.

Lisäsin myös tabit liikunnalle ja muille eläville muistiinpanoille. Käyn kerran viikossa personal tranerilla ja seuraan omaa aktiivisuuttani kuntoutumiseni saralla. Kuntoutumisesta olenkin kertonut perjantaipäiväkirjassa. Kalenterissa on kaksi merkkinauhaa ja toista pidän trackereiden välissä, toista kuluvan viikon välissä. Näin kuluvan viikon ja seurattavien asioiden toimittaminen käy vaivattomasti.

Kuukausiaukeamalle inspiraatiolauseen alle koitan aina kirjoittaa jotain kannustavaa ja tsemppaavaa. Koitan mennä positiivisuus edellä tämän kauniin kalenterin kanssa. Nähtäväksi jää pysyykö tyyli vai muuttuuko se matkan aikana. Ihanaa alkavaa viikkoa!
– Tia

Kirje vuodelle 2024 – Inka

Mainos, kuvissa näkyvä muistikirja yhteistyössä suunniteltu ja saatu Otavalta.

Helou helou helou! Haluaisin kirjoittaa tätä postausta oikein hyvällä energialla, täynnä uuden vuoden riemua ja inspiraatiota. Valitettavasti vuosi 2024 veti kierrepallolla pelin poikki vatsataudin muodossa heti alkumetreillä, ja sen jäljiltä olo on edelleen hutera. Sohvalta viltin alta tervehdys siis vaan!

Ennen sairastupailua ehdin olla alkavasta vuodesta jo kohtalaisen innoissani: mulla on tosi kiva kalenteri (Personal Plannerin sivut Tokmannin Miny-kansissa) tälle vuodelle, vähän on haaveiltu miehen kanssa 30 v-synttärijutuista ja yleisfiilis on ollut jo tovin tasaisen hyvä. Onneksi nämä asiat eivät mihinkään karkaa, ja kunhan voimat taas palautuvat, irronnee virtaa taas perusarjen lisäksi innostua ylimääräisestäkin.

En odota sinänsä mitään mahtipontista uudelta vuodelta, tai halua ladata kohtuuttomia odotuksia, vaan toivoisin sellaista soljuvaa seesteisyyttä. Arjen taikaa. Lapsen kanssa pienistä asioista iloitsemista. Treffi-iltoja rakkaan kanssa. Kummipojan kanssa sushilla käymistä, kummitytön ottamista meille yökylään. Hyvää fiilistä töissä. Hyvien kirjojen lukemista. Drag Racen katsomista. Jos oikein hyvin käy, Lontoon matkaa. Ja kaikkein eniten juuri nyt: ei toista vatsatautia!

-Inka