Avainsana: vetskarikalenteri

Kesä vei mukanaan

Huh huh, onpas ollut jotenkin kiireiset pari kuukautta. Onko teillä ikinä sellaista oloa, että elämä vain menee eteenpäin hirmuista tahtia ja perässä pysymisen kanssa on ongelmia? Oletan ja toivon etten ole ainoa josta tuntuu tällaiselta.

Kävipä sitten niin, että noin viikko sitten huomasin etten voikaan suoraan vain päivitellä tulevia asioita kalenteriini, koska tadaa! En ollut päivännyt sitä. Rakastan päiväämättömiä kalentereita, syitä siihen on useita: voin aloittaa uuden kalenterin koska tahansa (tiedätte, että olen tuuliviiri), voin vaihdella viikkonumeroinnin tyyliä helposti ja esimerkiksi jos jokin aukeama menee piloille, voin kalenterin loppupäästä ottaa tyhjiä sivuja tilalle. Ainoa miinus on tosiaan tuo, että se pitäisi muistaa numeroida.

Kun hankin ensimmäiset päiväämättömät kalenterini, päiväsin ne heti vuoden loppuun asti. Nyt olen oppinut ettei kannata tehdä niin, koska hyvin suurella todennäköisyydellä en koko vuotta, tai edes puolikasta vuotta, käytä samaa kalenteria. Tällä hetkellä minulla on edelleen aktiivikäytössä aiemmassa postauksessani mainitsemani Recollectionsin vetoketjullinen kalenteri ja kyllä, edelleen rakastan sitä.

Mutta se ei ole tuonut lisäaikaa viikkoihini, valitettavasti. Erityisesti pari viimeistä viikkoa olivat yhtä hurlumheitä, sillä vietimme ihanan kesäisen viikon Kotkassa ja siitä seuraavalla viikolla meillä olikin kaksi hoitolasta. Eipä noiden viikkojen aikana hirveästi ehtinyt istua alas tuunaamaan kalenteria. Kotkaan pakatessani mietin kyllä, että pakkaanko kalenterini ja tuunauskamat mukaan, sillä tiesin, että treffaamme Chic Companyn Omziinin kanssa. Onneksi jätin tarrat ja muut kuitenkin kotiin, sillä ne olisivat olleet täysin tarpeettomia.

Tällä kertaa en kuitenkaan tunne syyllisyyttä tekemättömyydestä eikä minulla ole edes täysin tyhjiä aukeamia. Merkintöjä on sen verran, että pysyn perässä sovituissa asioissa ja tuunaan kun siltä tuntuu. Kalenteri on Se Oikea, joten mitä sitä stressaamaan.

Aurinkoista kesää kaikille, Mirppu

Esittelyssä – Live Plan Zippered Planner By Recollections™

Mirppu täällä moi! Jos olette seuranneet Instagramiani olette varmasti huomanneet että jokunen viikko sitten luokseni rantautui Ameriikan ihmemaasta Recollections-sarjan ihana vetskarikalenteri. Siitä saan kiittää erästä ihanaa Kalenterimanian jäsentä joka reissullaan poimi tämän kaunottaren mukaansa minua varten. Hankintani aiheutti muutamia hämmästyneitä kyselyjä, sillä kyseessä ei suinkaan ole A5 kokoinen kalenteri joita minulla on totuttu näkemään, vaan ”pienen pieni” personal kokoinen kalenteri. Pohdin pitkään että kannattaako minun edes pyytää tätä vai jääkö se sitten käyttämättä, olen kuitenkin selannut mm Sannan Color Crushia ja todennut että personal on pieni, todella pieni. Live Plan oli kuitenkin niin järjettömän kaunis että olihan se melkeinpä ”pakko saada”.

Olen lisännyt kalenterin kansien väliin paljon ylimääräistä materiaalia. Pääosin olen tuunannut Heidi Swappin personalistani sivuja tämän mukaan. Ne ovat hieman erikokoiset, mutta asia ei suuremmin minua häiritse. Swappin sivut on leveämmät mutta matalammat. Eli käytännössä jouduin leikkaamaan koko valmiiksi rei`itetyn osuuden pois. Samalla tavoin jouduin tekemään uudet reiät Priman shaker dashboardiin, sillä halusin sen ehdottomasti kalenterini väliin. Sehän on tarkoitettu A5-kokoiseen kalenteriin. 

Tässä kalenterissa on horisontaalinen, eli vaakaviikko. Pienessä tilassa se toimii mielestäni paremmin, kuin lokerikkoversio ja vaikka alunperin mietin että vaihdan koko sisällön olen pysynyt kuitenkin uskollisena Recollectionsin omalle valinnalle. Viikkoaukeama on kaikenkaikkiaan simppeli ja kiva. Joka viikolle voi asettaa tavoitteen, sitten on viikonpäivät ja sunnuntain jälkeen vielä tila muistiinpanoille. Koska olen tarrahamsteri niin tarroitan kaikki aukeamani ja asetan tavoitteksi ”smile often” tai jotain muuta Miljan ja muutaman muun manialaisen mielestä ällöttävän positiivista. Olen pyrkinyt myös muistiinpanotilan täyttämään tarroilla ja inspiraatiolla sillä pääasiassa viikoaukeamani välissä kulkee ylimääräinen lappu johon kirjaan ylös muutamalla lauseella jotain päivästä.

Luulen että suurin syy siihen miksi olen täysin, totaallisen rakastunut edelleen tähän on se, että olen modannut sitä todella paljon. Erja lähetti minulle muutamia turhaksi jääneitä Color Crushin sivujaan jotka pääsivät myös kalenterini väliin, ne helpottavat kuukausien suunnittelua etukäteen. Ja koska suurin osa kalenterin välilehtien värimaailmasta oli mielestäni blaah, päädyin vaihtamaan ne pääosin Swappin välilehtiin. Ja näinhän sen pitäisi ollakin. Jokaisen kalenterin tulisi olla yksilöllinen, omistajansa näköinen kokonaisuus. Ehkä perun puheeni siitä ettei kalenterirauhaa ole olemassa… Sillä tämän jälkeen minulle on kotiutunut myös Swappin pinkki uutuus ja se on jäänyt kyllä todella vähälle huomiolle, kuten kaikki muutkin kalenterini.

ps. pääasiassa käytän MAMBIn tarroja, mutta oikeasti kaikki käy minulle.