Avainsana: washisamplet

Plan with Katja – Heinäkuu

Hyvää viimeistä kesäkuun maanantaita. Mihin ihmeeseen tämä kuukausi jo hupeni. Minulla on kalenterin vaihto tässä nyt edessä, onneksi vaihdan täsmälleen samanlaiseen niin muutos ei ole suuri. Käytännössä oli tarkoitus vaihtaa jo kesäkuun alussa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Halusin nyt vuoden tauon jälkeen ottaa käyttöön taas kuukausiaukeamat. Olen tosi huono käyttämään niitä, koska ne sijaitsevat kalenterin alkupäässä sen sijaan, että olisivat aina kuukauden lopussa. Toki koska kalenteri on päiväämätön, olisi aika mahdotonta, että kuukausisivut olisi sijoitettu eri tavalla. Siksi aloitin liimailemalla numerotarroja seuraavalle 6 kuukaudelle. Olisin tehnyt pidemmällekin, mutta numerot valitettavasti loppuivat kesken.

Minulla on tapana koristella kuukauden viikot aina etukäteen. Näin vältyn ylimääräiseltä stressiltä, koska viikkopohjat on valmiina, kun niitä tarvitsen. Pidän kalenterin koristelut aika minimaalisena. Tykkään kasailla pieniä kollaaseja, mutta kuitenkin jättää tilaa mahdollisille muistiinpanoille. Olen listaihminen ja tykkään kirjoitella kaikkea sellaista kalenteriin muistiin minkä muutoin unohtaisin.

Viimeisen pari vuotta olen hankkinut aika vähän uutta tuunailumatskua ja yrittänyt käyttää jo olemassa olevia materiaaleja. Nyt kaivoin pitkään hillotut washisamplet esiin ja lisäilin niitä sivuille. En ole yleisesti ottaen suuri washien käyttäjä, mutta silti niitä on kertynyt ryhmän washivaihtojen myötä aika monta kortillista.

Joko siellä on heinäkuun viikot tehty valmiiksi?

Katja

Inspiraationa värit – Terhi

Ihanaa huhtikuista torstaita! On vuoroni tarttua ylläpidon torstaihaasteeseen, jonka Janita V. viime viikolla aloitti. Olin ajatellut mielessäni värejä valmiiksi, mutta haastaakseni itseäni kysyin töissä nuorelta kaksi väriä. Sain väreiksi lilan ja punaisen, joten lähdetään yhdistelemään tätä parivaljakkoa!

Vähän kauhistutti, miten nämä kaksi väriä toisiinsa sulautuvat. Ärhäkkä punainen tuo mieleen joulun tai tunteista vihan, kun taas lila on harmonisempi ja rauhallisempi omissa mielikuvissani. Aloitin etsimällä washisamplet, joissa nämä värit näkyvät ja tein pohjan päiväsivulle niiden avulla.

Väritin yläreunan to do -osion laatikot lilalla ja taustan punaisella puuvärillä. Käytössäni ovat Mapedin ColorPeps -puuvärikynät ja kynien kolmiomalli sopii itselleni hyvin värittämistä ajatellen. Väriä sai pintaansa myös muu sivu, kun tällä hetkellä lukuvuorossa oleva kirja sai laatikon lilalla ja päivän hyvät asiat laatikoituivat punaisella. Punaisen laamateipin innoittamana lisäsin muutaman laamatarran koristamaan sivua. Ja totta kai, punainen Pokemon-pallo pääsi sivulle myös!

Lopputulos ei näytä ollenkaan niin katastrofaaliselta kuin mielikuvissani. Itseasiassa olen tyytyväinen tähän, vaikka nämä värit eivät yhdistelmänä paljoa kalenterissa tule näkymään. Mutta ainakin tämän sivun verran.

Halauksin, Terhi