Avainsana: yliviivauskynä

Inkan lempikynät

Suvi kirjoitti jokunen viikko sitten omista lempikynistään ja tänään ajattelin seurata näissä jalanjäljissä. Olen aikoinaan esitellyt penaalissani mukana kulkevan sisällön ja oli hauskaa huomata mitkä kynät ovat tuon postauksen jälkeen vielä tänä päivänäkin penaalin vakiovarustusta – ja mitkä eivät! Ensimmäisenä osui silmään kuinka olin kirjoittanu Pigma Micron-kynistä. Ne ovat nykyään jääneet vähäiselle käytölle, kun ostin Sinellistä uuden, samantapaisten kynien setin. Näissä kynissä on kuitenkin kaksi eri kokoista kärkeä enemmän kuin Microneiden setissä, ja varsinkin hiuksenhieno 003-kokoinen kynä on vienyt sydämeni.

Tombowt ovat pitäneet pintansa käytössäni, ja niiden määrä on vain kasvamaan päin. Dual brush-kynien lisäksi olen hankkinut Fudenosuke sivellintussista jäykän version. Sillä olen kovasti koittanut harjoitella sivellinkalligrafiaa, niin paljon kuin ailahtelavaisenpuoleinen pitkäjänteisyyteni on sallinut. Tombowien lisäksi peruskalustoon penaalissani kuuluu nykyään myös Mujin geelikynät, 0.38 koossa. I h a n a s t i paperilla liukuvat, superohuet ja värivalikoimaltaan miellyttävät kynät. Toivon kovin että näitä saapuisi suomalaisille kauppiaille myyntiin, mutta tällä hetkellä näitä saa tilattua esimerkiksi Ebayn kautta.

Tomboweilla saatan kirjoittaa kalenteriin otsikoita, mutta usein käytän niitä ihan ”vain” tekstien alle- ja yliviivaamiseen, korostuskynän tapaan. Mutta kyyyllähän sitä silti tulee tykättyä myös ihan perinteisistä yliviivaustusseista! Frixionin hento vaaleanpunainen on ehkä näistä lempparini – onhan se tosiaan niin hento että hädintuskin kuvastakaan erottuu. Hyvin soma ja söpö sävy siis. Monet tuntuvat pitävän Zebran Mildliner-kynistä, mutta itse valitsen käyttöön ennemmin perinteisemmän Stabilon Boss-kynän. Kolmantena suosikkina tässä kategoriassa on Zigin Journal & Title-kynä pirteän keltaisen värisenä. Tämä kynä oli testitilaus yhden Tombow-tilauksen mukana Vihkokaupalta ja olen ollut tyytyväinen että päätin tämän testin tehdä!

Kalenterissani tai bullet journalissani käytän todella harvoin merkintöihin tai varsinkaan koristeluihin kuulakärkikynää. Silti kannan kahtakin erilaista sellaista mukana penaalissa – äly hoi.. Vetoan tässä siihen, että nämä ovat ne kynät, jotka voi kaivaa esille jos jonkun on aivan välttämättä saatava lainata kynää juuri minulta. Voin nimittäin kertoa, että esimerkiksi miehelleni en lainaisi sivellintusseja kun todellisen hädän uhatessa, jos silloinkaan. Get it together-kynä on tuliainen Kotkan reissulta, jolloin pääsimme äidin kanssa vierailemaan Chic Companyn varastolla shoppailemassa. Harrodsin kauniin kruunupäisen kynän taas toi mies tuliaisena viime syksynä Lontoosta palatessaan.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä permanenttitussit, sekä valkoinen geelikynä. Permanenttitussit eivät tosiaankaan tule hyvin toimeen kalenterisivujen kanssa, mutta niitä käytänkin ihan omaan tarkoitukseensa. Osoitteiden kirjoittamiseen nimittäin! Aiemmin kirjoitin osoitteet esimerkiksi happy mail-kuoriin milloin milläkin kynällä, ja sitten varmistin leviämättömyyden teippaamalla kirkasta teippiä koko osoitteen päälle. Permanenttikynillä kirjoittaen säästyy teippailulta, ja saa suoraan poiskarkaamatonta jälkeä! Geelikynää käytän myöskin ei-suoraan-kalentereihin-liittyvään tarkoitukseen, mutta ryhmään liittyvään kuitenkin; atc-kortteihin! En toki jokaisella vaihtokerralla, mutta usein joka tapauksessa. Geelikynällä saa helposti tuotua pieniä yksityiskohtia atc-kortteihin, tai vaikka rajattua kortin reunat kevyesti.

Kynäilevin terveisin, Inka ♡

 

Ps. Jos kynät kiinnostavat ja niistä haluaa lukea lisää, kannattaa ehdottomasti tutustua tähän megapostaukseen erilaisista kynistä ja niiden ominaisuuksista!

Kalenteritermistö auki – kynät kalenterikäytössä

Jokainen kynä tuntuu erilaiselta kädessä ja liukuu paperilla eri tavoin. Kynillä on myös erilaisia käyttötarkoituksia ja pintoja, joille ne ovat edukseen. Aina ei ole mahdollisuutta päästä testaamaan jokaista merkkiä, joten kokosimme valtavan kynätietopaketin, josta voi löytää apuja vaikeisiin valintoihin. Tämän päivän tekstissä on esiteltynä lukuisia erilaisia sivellinkyniä, kirjoituskyniä, geelikyniä, yliviivauskyniä ja maalikyniä. Lämmin kiitos kaikille kirjoittajille ja kuvaajille avustanne!

Kuretake ZIG Clean Color Real Brush

Kuretake ZIG Clean Color on aidolla pensselikärjellä varustettu tussi, joka sopii erinomaisesti kirjoittamiseen ja värittelyyn. Sivellinkärjen pituus on 0,8 cm. Sivellinkynän muste on vesiliukoista, joten sitä voi hyvin käyttää esimerkiksi leimakuvien värittämiseen ja se blendautuu sekä vedellä että tusseilla. Tämä kynä on hieman haastavampi hallita kuin jotkin toiset sivellinkynät, sillä aito pensselikärki on erittäin pehmeä. Kynissä on todella laaja värivalikoima ja niitä on saatavilla sekä yksittäin että setteinä. Esimerkiksi Suomen Taidetarvikeesta kyniä voi kysellä sähköpostitse.

Pentel Fude Touch Sign Pen

Pentel Fude Touch Sign Penissä on pieni huopasivellinkärki (2 mm) ja vesipohjainen muste. Nämä kynät sopivat kaikenlaiseen tekstaukseen ja niitä voi käyttää myös paksumpien kalenterisivujen koristeluun. Ohuemmista papereista, esimerkiksi Ajaston Planner-muistikirjan sivuilta kynä meinaa tulla läpi. Kyniä löytyy 12 eri väriä yksittäin ja erikokoisissa paketeissa. Kyniä myy muun muassa Teippitarha.

Pentel Brush Pen
Pentelin sivellinkynä on nimensä mukainen eli sen pää on taipuisa ja käyttäytyy kuin jäykkä sivellin. Kärki taipuu sekä tarkkaan ohueen, että paksuun ja rouheampaan jälkeen. Pikkutarkempaan jälkeen sopii paremmin esimerkiksi saman merkin Fude Touch -kynä, mutta tällä saa aikaan kaunista, elävää ja elämänmakuista jälkeä. Musta on todella mustaa (kuten kuuluukin), muste on permanent-mallia eli veden- ja valonkestävää. Kynällä voi tehdä kalenteriin otsikoita ja päivämääriä ja kynä pääsee edukseen myös tekstaustöissä. Kynä sopii mainiosti erilaisille papereille ja pinnoille. Näitä sivellinkyniä löytyy Suomalaisesta kirjakaupasta ja pakkauksen mukana tulee täyttöpatruunoita, joita saa ostettua myös erikseen.

Tombow Dual Brush Pen

Tombow Dual -sivellinkynissä on nimensä mukaisesti kaksi kärkeä. Toinen kärki on ohut (hieman yli 1 mm), jolla voi kirjoittaa tai piirtää ääriviivoja ja toinen on huopasivellinkärki (noin 7 mm), joka sopii sivellinkalligrafiaan. Värejä on huikeat 95 ja lisäksi erityinen blenderi, jota voi käyttää avuksi kahden värin yhdistämiseen. Kynät ovat vesiliukoisia ja niillä saa siis helposti aikaan esimerkiksi liukuvärin. Huopakärjet ovat herkkiä rikkoutumaan, jos niitä käyttää vääränlaisen paperin kanssa. Paperin tulisi olla sileää ja ei liian huokoista, jotta kynät pysyvät ehjinä. Hyvällä paperilla nämä kynät liukuvat kuin unelma. On hyvä ottaa huomioon, että sivellinkynästä tulee melko leveä alasvienti eikä ohut ylösvientikään ole kovin ohut. Näin ollen tekstistä tulee myös hyvin isoa ja se sopii parhaiten A4-kokoiselle paperille. Kyniä voi kuitenkin esimerkiksi käyttää bujon otsikoiden tekoon ja ohuella päällä voi hyvin kirjoittaa kalenteriin merkintöjä ylös. Näitä kyniä myyvät muun muassa Teippitarha ja Se Hämeenpuiston Vihkokauppa.

Tombow Fudenosuke Brush Pen

Tombow’n Fudenosuke on täydellinen kynä esimerkiksi sivellinkalligrafiaan ja tekstaukseen. Tussissa on joustava sivellinkärki ja sen jälki vaihteleekin paljon sen mukaan, kuinka paljon painetta siihen kohdistaa. Muste on hajutonta ja vesiliukoista. Tätä sivellinkynää löytyy kahdella eri kärjellä – kovalla ja pehmeällä vain mustana. Tombown Fudenosukea on saatavilla esimerkiksi Teippitarhalla ja Se Hämeenpuiston Vihkokaupalla.

Artline Stix Brush Marker

Artline Stix -sivellinkynät näyttävät hauskoilta ja myös ovat sitä! Mutta kannattaa varoa, sillä myös lapset pitävät näistä! Kädessä kynä ei tunnu kovin miellyttävältä legomaisten nystyröidensä takia, mutta kynällä tulee todella kaunista jälkeä. Kärjellä saa aikaan noin 1 mm – 8 mm levyisiä vetoja, eli samaa luokkaa kuint Tombow’n Dual Brusheilla. Näitä ei Suomesta saa, joten täytyy turvautua ulkomaisten nettikauppojen valikoimiin.

Royal Talens Ecoline Watercolor Brush Pen

Ecolinen sivellinkynissä on paksu ja todella pehmeä sivellinkärki. Kynillä pystyy tekemään todella ohutta sekä paksua jälkeä. Ecolinen sivellinkyniä on saatavilla todella monessa eri sävyssä ja ne sopivat kaikenlaiseen koristeluun, sivellinkalligrafiaan ja esimerkiksi bujoiluun. Kynien erikoisuus piilee siinä, että ne ovat todella märkiä, joten niillä pystyy tekemään liukuväriefektejä tekstiin. Mitä kovempaa kynää painaa sitä paksumpaa ja tummempaa jälkeä saa. Kynät eivät silti mene kovin helposti paperista läpi. Esimerkiksi Leuchtturmin muistikirjassa ne kyllä näkyvät sivun toiselta puolelta läpi, mutta muste ei kuitenkaan mene paperista läpi. Kyniä myyvät muun muassa Suomalainen kirjakauppa ja Suomen Taidetarvike Oy.


Sakura Koi Coloring Brush Pen

Sakura Koi -sivellinkynissä on pehmeä huopakärki, joka on hieman pienempi kuin Tombow’n Dual Brush -sivellinkynissä, minkä vuoksi Sakura Koilla saa aavistuksen pienempää tekstiä. Kyniä on laaja värivalikoima ja ne soveltuvat niin kuvien värittämiseen kuin kauniiden tekstien kirjoittamiseen. Sakura Koi -sivellinkynää on helppo käsitellä ja se ei mene helposti paperista läpi. Kynät ovat vesiliukoisia, joten niiden kanssa voi tehdä myös vesivärimäistä jälkeä. Kyniä myyvät muun muassa Sinelli ja monet muut taidetarvikeliikkeet.


Santoro Dual-Tip Watercolor Pens

Santoron Dual Tip -vesivärikynät ovat kaksipäiset: toisessa päässä on sivellinkärki ja toisessa pyöreä kuitukärki. Kynän varsi on melko ohut, joten kynällä ei ole mukava kirjoittaa kovin pitkiä aikoja. Kyniä löytyy useassa eri värissä niin pastellisina kuin kirkkaina sävyinä. Kuitukärki sopii kirjoittamiseen ja sivellinkärki sopii hyvin tekstaukseen ja kalligrafiaan, mutta myös taustojen tekemiseen ja värittämiseen. Jos haluaa tehdä taustoja, kannattaa väriä laittaa vaikkapa akryylipalikalle ja siveltimellä sutia se vesivärin tapaan paperille. Paras paperi näille kynille on akvarellipaperi, mutta myös muut hyvälaatuiset paperit kestävät kyniä jopa vesivärikäytössä. Näitä kyniä myy muun muassa Lelu- ja askartelupuoti Pikkuleppis.

Faber Castell Pitt Artist Pen, Ecco Pigment ja Broadpen

Faber Castell valmistaa laadukkaita kyniä joka lähtöön. Merkiltä löytyy niin ohutkärkisiä tusseja kuin sivellintusseja, puuvärejä, vesiliukoisia puuvärejä ja metallinhohtotusseja. Parasta Faber Castellin kynissä lienee niiden runsas pigmentti, erinomainen valonkesto ja se, että ne eivät tuhraannu helposti tai tule paperista läpi. Lisäksi onnistuneen muotoilunsa vuoksi ne tuntuvat kädessä hyvältä. Faber Castellin kynistä löytyy runsas värivalikoima. Ja vaikka kynät ovat hieman kalliimpia kuin monet muut vastaavat, ovat ne myös laadukkaita ja sen vuoksi pieni hintaero ei haittaa. Osassa Faber Castellin kynistä koot on merkitty kynään numeroin (0.1 – 2.5), mutta osassa kirjaimin. Huopakärkikynille koot ovat XS = extra small (0,1 mm), S = small (0,3 mm), F = fine (0,5 mm) ja M = medium (0,7 mm). Lisäksi kynistä löytyvät seuraavat lyhenteet: B = brush tip, eli sivellinkärki, SB = soft brush tip, eli pehmeä sivellinkärki, C = calligraphy, eli perinteinen kalligrafiakärki. Lyhenteelle SC on kaksi eri versiota, eli SC = soft calligraphy tip, eli pehmeä kalligrafiakärki ja SC = soft chisel, eli pehmeä talttamainen kalligrafiakärki, mutta kärjet ovat kuitenkin hyvin samankaltaisia keskenään.

Faber Castellin Pitt Artist -sarjaan kuuluu niin huopakärkikyniä kuin sivellinkyniä. Sivellinkyniä myydään Suomessa yleensä kuuden kynän pakkauksissa niin harmaasävyissä kuin syksyn-, pastellin- ja ihonsävyissä. Sivellintusseissa on runsas pigmentti ja esimerkiksi musta on todella musta. Kokeneempi käyttäjä tekstaa varmasti hyvin Faber Castellin sivellintusseilla, mutta niiden kärki on pehmeämpi kuin esimerkiksi Tombow’n Dual Brush -sivellinkynissä, joilla tekstaaminen on aloittelijallekin helpompaa. Kynät ovat loistavat myös isompien alueiden värittämiseen tai elävän viivan piirtämiseen. Ohutkärkisissä kynissä, erityisesti Ecco Pigment -kuitukärkikynässä ja Broadpenissä ohuinkin kärki on sen verran vankka, että saa painaa todella lujaa, jotta se kuluisi, toisin kuin Pigma Microneissa. Muste kuivuu nopeasti ja on kuivuttuaan vedenkestävä. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen merkki! Faber Castellin puukyniä löytyy hyvin, mutta muiden kynien saatavuus on Suomessa hieman heikkoa. Akateemisen ja Suomalaisen kirjakaupan lisäksi kannattaa kurkata Adlibris, Amazon sekä Prisma!

Kuretake ZIG Journal & Title

Kuretake ZIGin Journal & Title kynät ovat kaksikärkisiä, eli kynän toinen pää on ohuempi ja toinen paksumpi. Siis yhden kynän ostaessaan saa tavallaan aina kaksi yhden hinnalla. Kynien hinta-laatu -suhde on kohdallaan. Kynät ovat veden- ja valonkestäviä, eivätkä ne suttaannu tai juurikaan heijastu sivun läpi. Erityisesti ZIGin Journal & Title -kynät sopivat kirjoittajille ja bujoilijoille. Ohuemmalla kärjellä (0,5 mm) jälki on terävää ja elävää, kynän terä liukuu paperilla kuin unelma ja pigmentti on todella hyvä. Paksumpi kalligrafiakärki (3,5 mm) on neliskanttinen ja kalligrafian ohella sillä voi vaikkapa tehdä viivan ja kirjoittaa päälle valkoisella geelikynällä. Kyniä on todella laaja värivalikoima ja ne ovat hieman hintavampia, mutta totally worth it! Käyttöikä tuntuu pitkältä ja kynät sopivat myös valokuville, sillä jälki on pysyvää. Muista säilyttää kaksipäisiä kyniä vaakatasossa! ZIGin kyniä myyvät yhteistyökumppaneistamme Se Hämeenpuiston Vihkokauppa, Teippitarha ja Heidin Korttipaja.


Sakura Pigma Micron

Japanilaiset kuitukärkikynät Pigma Micronit ovat hinta-laatu-suhteeltaan todella hyvät, eivätkä siis ryöstä kukkaroa paljoa. Microneita käytetään ohuen kuitukärkensä ja auringon- sekä vedenkestävän musteensa vuoksi arkistokyninä sekä piirtämiseen. Vaikka Micronien muste on pitkäikäinen, kuluvat kynien ohuemmat kärjet nopeasti, mikä vähentää niiden käyttöikää. Tätä pystyy kuitenkin välttämään harjoittelemalla sitä, kuinka paljon kynää painaa kirjoittaessa. Micronit myös suttaantuvat ja leviävät hyvin vähän eivätkä ne myöskään tule läpi tai ghostaa paperista. Mustan kynäsarjan koot ovat 005 (0,20 mm), 01 (0,25 mm), 02 (0,30 mm), 03 (0,35mm), 04 (0,4mm), 05 (0,45 mm) ja 08 (0,5mm). Microneita myydään lähes joka kirja- ja taidekaupassa, mutta ainakin Suomalaisesta kirjakaupasta näitä kyniä löytää varmasti.

Stabilo point 88

Stabilo point 88 -huopakärkikyniä (0,4 mm) löytyy lähes jokaisen marketin ja kirjakaupan valikoimista ja monet ovat käyttäneet näitä kouluaikoina vihkon koristeluun. Muste on melko märkää, joten se valuu useimmista ohuista sivuista läpi. Mambin Happy Planneriin ja muille paksummille kalenterisivuille kynät ovat kuitenkin erinomaisia. Värejä löytyy peräti 47 ja kyniä on myös lyhyempinä mini-versioina. Kovin paljoa ei tätäkään kynää kannata painaa, jottei kärki hajoa.

Stabilo pen 68

Stabilo pen 68 -huopakärkikynä (noin 1 mm) on klassikko point 88 -kynän ohella. Sen värivalikoimaan kuuluu 40 tavallista ja 6 neonväriä ja ominaisuudet ovat lähes identtiset kapeampikärkisen point 88 -kynän kanssa. Myös tätä kynää löytyy lyhyempänä mini-versiona ja näitä löytyy lukuisista kirjakaupoista ja paremmin varustelluista marketeista.

Stabilo pointMax

Stabilo PointMax -kynässä on M 0.8-kärki ja sillä saa luotua tasaista kirjoitusjälkeä kaikenlaisessa käytössä. Kirjoitat sitten pidempää tekstiä, kirjaat nopeita muistiinpanoja tai vedät suoria viivoja, tekee kärki tasaisen paksuista ja voimakasta jälkeä vaivattomasti. Kyniä on saatavilla 24 värissä kahdeksassa erilaisessa paketissa. Stabilo PointMaxeja pitäisi löytyä Suomalaisesta kirjakaupasta, mutta myös nettikaupoista.


Staedtler Triplus Fineliner

Staedtlerin Triplus Fineliner -kuitukärkikynissä on ohut kärki, jolla saa aikaan pientä ja siroa tekstiä. Toiset moittivat kärkien kestävyyttä, mutta se lienee samaa tasoa kuin muissakin kuitukärkikynissä. Kynät ovat kolmiomaisia muodoltaan ja siksi varresta saa hyvän ja ergonomisen otteen. Kynät ovat hyvin samankaltaiset kuin Stabilo point 88 -kynät, mutta nämä eivät vuoda läpi eivätkä ghostaa. Kyniä löytyy peräti 48 eri värissä niin kirkkaina kuin pastellisinakin. Staedtlerin kyniä myyvät ainakin Sinelli ja Se Hämeenpuiston Vihkokauppa.

Derwent Graphik Line Maker

Derwent Graphik Line Maker -kuitukärkikyniä löytyy kolmessa eri värissä: musta (kärjet 0.05, 0.1, 0.2, 0.3, 0.5 ja 0.8), harmaa (kärjet 0.1 – 0.3) sekä seepia (kärjet 0.1 – 0.3) ja niitä saa ostettua sekä yksittäin että paketeissa. Jos kaipaa elämäänsä värillisiä kyniä, niin Derwentiltä löytyy Graphik Line Painter -kynät ja myös maalikyniä. Graphik Line Makerien vesipohjainen pigmenttimuste kuivuu nopeasti ja kestää hyvin arkistointia ja valoa (seepiassa valonkestävyys on kuitenkin heikompi). Vaikka musteen mainostetaan olevan vedenkestävää kuivuttuaan, ei se sitä tunnu olevan. Muste siis saattaa levitä, jos sitä korostaa yliviivaustussilla tai esimerkiksi Tombow’n Dual Brushilla. Nämä kynät sopivat erinomaisesti kaikenlaiseen piirtämiseen, sillä erikokoiset kärjet mahdollistavat tarkan yksityiskohtaisen työskentelyn sekä myös laajempien alueiden värittämisen. Laadukkaat kuitukärjet kestävät hyvin, mutta kuten muutkin kuitukärkikynät, kovaa painamista ne eivät kestä. Leuchtturmin muistikirjassa kynä ghostaa jonkin verran, ja 0.1 paksuisella kärjellä väri ei vuoda sivusta läpi. Näitä kyniä myy muun muassa Konsta Shop.

Molotow Blackliner

Molotow on saksalainen yritys, jonka tuotteisiin kuuluu blacklinerien lisäksi muun muassa spraymaaleja ja muita taidetarvikkeita. Molotow’lla on myös uudelleentäytettävä sivellinkynä, mutta se soveltunee paremmin kalligrafiaan kuin kalenterituunaukseen ison kokonsa vuoksi. Molotow Blackliner on korkealaatuinen luonnoskynä. Muste on vedenkestävää ja soveltuu myös arkistointiin. Kuivuttuaan muste kestää varovaisen vesivärittelyn, mutta ei ylenmääräistä lotraamista vedellä. Päällekorostaminen esimerkiksi Tombow’n dual brush -kynillä onnistuu ja teksti ei lähde leviämään, vaan pysyy siistinä. Kyniä löytyy useita eri kokoja (0,05 mm – 1,0 mm) ja lisäksi erikoiskärjet chisel (tasapäinen) ja round (pyöreä kärki). Ohuimmat kärjet sopivat Leuchtturmin muistikirjoihin, muste ei nimittäin tule sivusta läpi, vaikkakin se ghostaa hieman. Kokeilemisen arvoinen kynä, ehdottomasti! Molotow’n kyniä myy muun muassa Heidin Korttipaja.

Tombow Mono Drawing Pen

Tombow MONO Drawing Pen on Pigma Micronin kaltainen kuitukärkikynä, jolla on todella hyvä kirjoittaa ja piirtää. Sekä Tombow Mono että Staedtlerin Pigment Liner kuultavat hyvin vähän ohuemmilla papereilla eivätkä ne vuoda esimerkiksi Ajaston planner-muistikirjan sivun läpi. Kun musteen antaa kuivua useamman sekunnin, se ei suttaannu, kun värittää tekstin päälle yliviivauskynällä. Tombow Mono -kyniä löytyy kolmessa koossa 01 (0,24 mm), 03 (0,35 mm) ja 05 (0,46 mm) ja terä on hieman vankemman ja kestävämmän oloinen kuin Pigma Micronissa. Kynää myy muun muassa Se Hämeenpuiston Vihkokauppa.

Staedtler Pigment Liner

Staedtlerin Pigment Liner on Tombow Monon tavoin kuitukärkikynä. Sitä löytyy seitsemässä eri koossa (0,05 mm, 0,1 mm, 0,3 mm, 0,5 mm, 0,7mm, 1,0 mm ja 1,2 mm). Kynä on ominaisuuksiltaan hyvin samanlainen kuin Tombow Mono Drawing Pen. Staedtlerin terä on himpun verran lyhyempi kuin Tombow’n, joten se on hieman tukevamman tuntuinen. Tombow Monon varsi on hieman pidempi ja paksumpi, mutta molemmat tuntuvat hyvältä kädessä. Molempien kynien musteen pitäisi olla myös vedenkestäviää kuivuttuaan. Mono Drawing Pen kuivuu hivenen nopeammin ja Staedtler taas liukuu paperilla aavistuksen jouhevammin. Kynää myy muun muassa Se Hämeenpuiston Vihkokauppa.

Pilot Hi-Tec-C Maica

Pilotin Maicat ovat kapeakärkisiä (0,3 mm ja 0,4 mm) geelikyniä. Vaikka kynän kärki on kapea, on kynällä pehmeää ja sujuvaa kirjoittaa. Kirjoitustustuntuma saa vannoutuneen kynämaanikon hymyilemään. Kapea kärki ei raavi paperia, vaan muste soljuu terästä pehmeästi ja katkeamatta myös nopeasti kirjoittaessa. Kyniä löytyy 12 kirkkaassa värissä. Muste kuivuu nopeasti ja on arkistointikelpoista. Kuivuttuaan tekstiä pystyy korostamaan varovasti, mutta ronskimmalla otteella muste leviää. Muste ei valu paperin läpi ja läpikuultaminen on myös vähäistä myös ohuemmilla papereilla. Kaiken kynät ovat hyviä tarkkaan kirjoittamiseen ja piirtämiseen. Kyniä saa muun muassa Adlibrikseltä.


Pilot G-Tec-C4

Pilot G-Tec-C4 -geelikynässä on todella ohut kärki (0,4 mm). Kynää löytyy kolmessa värissä: musta, sininen ja punainen ja kyniä löytyy myös muita kokoja. Tällä Pilotin geelikynällä saa aikaan todella ohutta jälkeä (jopa 0,2 mm) ja muste kuivuu nopeasti. Geelikynän runko on kuusikulmion muotoinen, mutta kynästä pidetään kiinni sen verran alempaa, ettei muoto juuri vaikuta kirjoittamiseen. Kynä ei valu läpi eikä juurikaan kuulla Ajaston planner-muistikirjan sivujen läpi. Kuivuttuaan muste on arkistokelpoista ja vaikuttaa hyvin vedenkestävältä. Vaikka kynän terä on ohut, se ei rispaa paperia. Pilot G-Tec-C4 -kynää löytyy kaikissa kolmessa värissä Se Hämeenpuiston Vihkokaupasta.

Pentel Slicci

Pentel Slicci -geelikynä on todella ohutkärkinen (0,4 mm). Kynä tekee hyvin pientä jälkeä ja rullaa sileästi paperilla, jopa pehmeämmin kuin edellä esitelty Pilot G-Tec-C4. Kynän muste kuivuu nopeasti ja kyniä on olemassa useampaa kokoa ja väriä. Kirjoituksen päältä pystyy muutaman sekunnin kuluttua piirtämään yliviivauskynällä ilman, että teksti suttuuuntuu kovin paljoa. Kuivuttuaan muste ei ole täysin vedenkestävää, vaan saattaa hieman levitä. Sliccin pyöreä runko on hieman paksumpi kuin edellä esitellyn Pilot G-Tec-C4:n. Mustaa Pentel Slicciä saa muun muassa Se Hämeenpuiston Vihkokaupasta.

Pentel EnerGel RTX

Pentelin EnerGel-sarjaan kuuluu erilaisia kyniä, joista RTX:ssä on nestemäinen geelimuste. Kynää löytyy metallikärjellä (0,7 mm) sekä ohuemmalla deluxe-neulakärjellä, joita löytyy kahta kokoa (0,5 mm ja 0,7 mm). Ohuemmassa neulakärjessä on kolme värivaihtoehtoa: musta, sininen ja punainen, paksummasta löytyy lisäksi vihreä ja metallikärkisen kynän musteista löytyy edellisten lisäksi myös violetti. Kynien muste on myös vaihdettavissa. Tämä kynä on erinomainen kädessä ja sillä on miellyttävä kirjoittaa, sillä muste valuu kynästä erittäin sulavasti. Muste ei valu sivun läpi ja kummittelee hyvin vähän. Kyniä saa muun muassa Akateemisesta kirjakaupasta ja nettikaupoista.

Muji Gel Ink Pen

Muji Gel Ink Pen on erittäin suosittu kynä kalenterituunauksessa. Geelikyniä löytyy kahta kokoa (0,38 mm ja 0,5 mm) pienemmällä terällä kymmenen eri värivaihtoehtoa ja paksummalla terällä kaksitoista eri väriä, joista osaa ei myydä lainkaan erillisinä. Näiden kynien muste on hyvälaatuista ja jälki tasaista. Kynän hylsy on mattapintainen, joten siitä on mukava pitää kiinni. Geelikynät myös sopivat useimmille paperilaaduille. Mujin geelikynien huono puoli on se, että ne toimivat vain harvojen yliviivaustussien kanssa. Esimerkiksi Mildlinerit ovat liian ”kosteita” käytettäväksi geelikynän jäljen päällä. Mujin omat yliviivauskynät sen sijaan eivät juurikaan sottaa kirjoitusjälkeä, kunhan musteen on antanut kuivahtaa ensin. Mujin kyniä saa Mujin omista liikkeistä, joista lähin on Tukholman Åhlens City -tavaratalossa. Ebay on kuitenkin vaihtoehto niille, jotka eivät voi ulkomaille matkustaa.

Sakura Gelly Roll Classic, Metallic ja Stardust

Sakuran Geelikyniä löytyy monta erilaista ja niiden musteiden efektit eroavat toisistaan. Valikoimaan kuuluvat Classic (0,6 mm ja 0,8 mm), Metallic (1 mm), Stardust (1 mm), Moonlight (1 mm), Gold Shadow (1 mm), Silver Shadow (1 mm), Fuchidoru (0,8 mm) ja Kirara (0,8 mm). Tässä on esittelyssä kolme ensimmäistä mallia. Sakuran Geelikynät ovat erittäin laadukkaita ja niillä kirjoittaminen on todella helppoa laadukkaan kuulan sekä musteen takia. Muste on vesiliukoinen ja kynästä riippuen peittävä. Geelikynistä metallisia saa Suomalaisesta kirjakaupasta, classicia ja stardustia joutunee etsimään ulkomaisista nettikaupoista.

Sakura Glaze ja Souffle

Edellä mainittujen geelikynien lisäksi Sakuralla on 3D-geelikyniä, joissa on erityinen 3D-muste, joka on paksumpaa ja jää enemmän koholle kuin muissa. Sarjaan kuuluvat Aqualip (0,8 mm), Glaze (0,8 mm) ja Souffle (1 mm), mutta esittelyssä ovat nyt vain Glaze ja Souffle. Kynillä pystyy piirtämään ja kirjoittamaan huokoisille ja ei-huokoisille materiaaleille. Kynistä Glaze on ei-peittävä kiiltävä kohoväri ja Souffle peittävä matta, joten Souffle sopii hyvin myös mustalle pohjalle kirjoittamiseen. Glaze-kynien sävyt ovat kirkkaampia ja värivalikoimasta löytyy lähes 20 eri väriä. Soufflea on yhdeksässä värissä ja värisävyt ovat Glazea pastellisemmat. Parhaan 3D-efektin saa aikaan kirjoittamalla riittävän hitaasti, jotta muste valuu hyvin, ja antamalla musteen kuivua. Sakura Glazen ja Soufflen saatavuus Suomesta on hieman heikompaa. Kurkkaa myös tämä Sakuran geelikynien esittelyvideo Kalenterimanian YouTube-kanavalta.

Stabilo Boss Original

Stabilo Boss -yliviivauskynät ovat kohtuullisen halpoja, mutta hyviä. Värivalikoimaan sisältyy  9 kirkasta sävyä ja kuusi pastellisävyä. Yliviivauskynän terä on leveä (5 mm) ja vesipohjainen muste melko märkää, mikä tarkoittaa, että se tulee helposti ohuista sivuista läpi. Yliviivauskynät ovat täytettäviä, mutta täyttömusteita ei hyllyillä ole näkynyt. Näitä kyniä löytyy lähes jokaisen marketin ja kirjakaupan hyllyiltä, esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta.

Muji Twin Highlighter

Mujin yliviivaustusseja saa sekä yksi että kaksipäisinä. Kaksipäisissä on yliviivauspään (4 mm) lisäksi toisessa päässä ohut tussi, jolla voi esimerkiksi alleviivata tekstiä. Yliviivaustussin terässä on pieni ikkuna, josta näkee mitä kohtaa on värittämässä. Värejä on yhteensä viisi ja niistä neljä on esitelty alla olevassa kuvassa. Mujin kyniä löytyy toistaiseksi vain Mujin omista liikkeistä, kuten yllä mainittiin.


Zebra Kirarich

Zebra Kirarich -yliviivaustussien (3,5mm) musteessa on mukana pientä hentoa hilettä, joten jälki kimaltaa. Hohde on niin hento, että se on lähes mahdoton saada kuvattua. Kirarichia voi käyttää tekstin korostamisen ohella värittämiseen ja kimalletta voi lisätä tuomaan kuvitusten yksityiskohtia paremmin esiin. Kirarichejä myydään viiden kynän seteissä muun muassa Paperimurussa.


Zebra Mildliner

Zebra Mildliner -yliviivaustussit ovat suosittuja bujoilijoiden keskuudessa. Kynät ovat kaksipäisiä, toisessa päässä on yliviivaukseen soveltuva kärki (3,5 mm) ja toisessa päässä tavallinen huopatussikärki (1 mm). Yliviivauspää käyttäytyy hyvin niin lyijykynän kuin kuulakärkikynän jäljen päällä. Joidenkin geelikynien kanssa täytyy ensin tehdä korostus ja sitten kirjoittaa päälle. Värejä löytyy yhteensä 20 ja sävyt vaihtelevat heleistä neonväreistä tummiin perussävyihin. Mildlinereiden muste on melko märkää, mutta kuitenkin kuivempi kuin esimerkiksi Stabilo Bosseissa. Näitä kyniä myydään sekä yksittäin että paketeissa muun muassa Paperimurussa.


Pentel Twin Checker

Pentel Twin Checker on ihastuttavan pieni yliviivauskynä. Kynää löytyy neljä eri väriyhdistelmää, joissa toinen pää on keltainen ja toisessa päässä on sininen, oranssi, vihreä tai pinkki. Kynä on noin 13,5 cm pitkä, joten se mahtuu melko varmasti penaaliin kuin penaaliin. Twin Checkerissä on ohut terä (3 mm) ja yllättävän kuiva muste, joten se ei vuoda helposti läpi ohuesta paperista ja keltainen väri ei kuulla lainkaan Ajaston planner-muistikirjan sivun läpi. Tämä on erittäin kätevä pieni lisä penaaliin. Kynien saatavuus voi olla heikkoa, mutta Ebayn lisäksi näitä voi kysellä sähköpostitse Se Hämeenpuiston Vihkokaupasta.

Pilot FriXion

Pilot FriXionit ovat poispyyhittäviä kyniä, joita löytyy lukuisissa eri malleissa ja väreissä.FriXion -kynien musteen pyyhittävyys perustuu lämpöön, joten vaikka tekstin pyyhkisi pois, se saattaa tulla uudelleen näkyviin alle -10 asteen lämpötilassa. Toisaalta teksti katoaa kuumuudessa, joten tekstiä sisältäviä papereita ei kannata jättää kuumaan autoon tai laittaa auringonvaloon. Jotkut ovat kuitenkin saaneet kuumuudessa kadonneet tekstit takaisin laittamalla paperin pakastimeen, joten tämä on mahdollisesti kokeilemisen arvoinen vinkki, jos törmää vastaavaan ongelmaan! Kannattaa myös huomioida, että jos kirjoittaa paperin molemmille puolille ja pyyhkii toiselta puolelta, kitkan aiheuttama lämpö pyyhkii tekstin myös paperin toiselta puolelta.

Ensimmäisessä kuvassa on kuulakärkikynän kaltainen malli (Ball Knock Retractable Gel Ink Pen), jota löytyy kahdella erikokoisella kärjellä (0,5 mm ja 0,7 mm). Muste kuivuu nopeasti eikä leviä helposti kirjoittaessa. Muste jää pysyväksi vasta noin 2 vuoden jälkeen, eikä näin ole omiaan muistojen säilömiseen tai tärkeiden tietojen arkistoimiseen, mutta erityisesti ristikkojen täyttämiseen tämä kynä on loistava. Toisen kuvan yliviivauskynien (Light Erasable Highlighters) muste on melko kuivaa, joten se ei vuoda läpi eikä varsinkaan pastellisävyissä kuulla läpi. FriXioneja saa muun muassa Lelu- ja askartelupuoti PikkuLeppiksestä sekä Heidin Korttipajalta.

Sakura IDenti-Pen

Sakuran IDenti-Pen on kaksipäinen permanenttitussi, jota löytyy kahdella kärjellä (1 mm ja 0,4 mm). Kynän jälki on erittäin pysyvä, ei-peittävä, materiaaliin imeytyvä muste, joka sopii hyvin liukkaille materiaaleille ja kestää hyvin vettä. Kynä on ohuen päänsä ansiosta täydellinen muun muassa washi-teipille kirjoittamiseen, mutta kalenterin sivuille se ei ole paras mahdollinen. Muun muassa Suomalainen kirjakauppa myy näitä kyniä.


Sakura Pen-Touch Paint Marker

Sakuran metalliset Pen-Touch -kynät kuivuvat nopeasti ja ne ovat peittäviä permanenttimaalitusseja kaikille pinnoille. Kynän jälki näkyy parhaiten liukkaalla, ei-huokoisella pinnalla. Kyniä on kahdella erilaisella kärjellä, joista pyöreällä kärjellä löytyy kolme eri kokoa (0,7 mm, 1 mm ja 2 mm) ja kalligrafiakärjellä kaksi (1,8 mm ja 5 mm). Näitä kyniä löytyy muun muassa Temperalta.


Uni Posca

Uni Posca on vesipohjainen, myrkytön, valonkestävä, peittävä ja runsaspigmenttinen maalitussi kaikille pinnoille. Kynissä on eripaksuisia kärkiä ohuesta 0,7 mm kärjestä aina paksuun 15 mm kärkeen asti. Maali on pysyvää huokoisilla pinnoilla ja pois pyyhittävää ei-huokoisilla. Kuivana maalin pitäisi olla vedenkestävää, mutta tarvittaessa sen voi kiinnittää lujemmin lämmöllä tai lakalla. Uni Posca -tusseja myy muun muassa Lelu- ja askartelupuoti PikkuLeppis ja Sinelli.


Winsor & Newton Promarker

Winsor & Newtonin Promarkerit ovat alkoholipohjaista mustetta sisältäviä huopakyniä piirtämiseen ja värittämiseen. Näiden kynien muste imeytyy paperiin ja valuu paperista läpi. Alkoholimusteita pystyy sekoittamaan yhteen paperilla, kun muste on vielä märkää, joten näillä saa kauniisti väritettyä esimerkiksi leimakuvia. Kalenteriaskarteluun ne sopivat vain, jos haluamansa teoksen tekee erilliselle paperille ja liimaa kalenteriin jälkikäteen. Samalla merkillä on olemassa vesivärikyniä, Winsor & Newtonin Watercolor Marker, joilla musteen ei pitäisi valua läpi varsinkaan paksummilla papereilla. Kyniä löytyy peräti 148 värissä ja kynässä on kaksi päätä, leveä ja ohut (Winsor & Newtonin vesivärikynien toisessa päässä on sivellinosa ja toisessa samanlainen ohut kärki kuin Promarkereissa). Lisäksi kyniin on saatavilla myös erikoispientä jälkeä aikaansaava lisäosa, joka kiinnitetään ohuempaan kärkeen. Suurten alueiden värittäminen vaatii paljon mustetta ja heikompi paperi menee tällöin helposti rikki. (Huom! Kuvissa esiintyvät Promarkerit on hankittu ennen kuin Letraset yhdisti voimansa Winstor & Newtonin kanssa, kyseessä on kuitenkin sama kynä.) Promarkereita saa muun muassa Suomalaisesta kirjakaupasta ja lukuisista askartelu- ja taidetarvikeliikkeistä kautta maan.