Avainsana: ylläpidon postas

Perjantaipäiväkirja – Janita R.

Rakas perjantaipäiväkirja,

edelliskerran kuulumisiani kirjoittelin alkukesästä ja paljon on ehtinyt sen jälkeen tapahtua, en ala kertaamaan kokonaan paikkakunnan vaihdosta – siitä tarkemmin tässä postauksessa. Tampereella vietetään nyt syksyä perin lumisissa merkeissä. Onneksi niistä hyvistä ulkoilusäistä ehti myös nauttia.

Mitä mulle ja mun kalenterilleni sitten oikein kuuluu? Olen hiljattain jäänyt työttömäksi, joten arkirutiinien kasassa pitäminen on tällä hetkellä hiukan haastavaa. Olen maininnut ryhmässä, etten pidä työhakemusten kirjoittamisesta tai että se on ainakin itselleni melko hankalaa ja sitä myöten myös aikaa vievää. Toivon voivani kehittää sen tueksi kalenteriin seurannan, josta luultavasti lisää myöhemmin.

Mainitsin edellisessä päiväkirja postauksessani kevään mielenterveyshaasteet ja sen osalta onkin ilo todeta asioiden edenneen! Aloitin pitkästä aikaa terapian ja toivon sitä kautta löytäväni pidemmän aikavälin työkaluja masennuksen selättämiseen. Tie tähän pisteeseen on ollut täynnä kiviä, kuoppia ja mutkia mutta tässä sitä ollaan. Puolittain tekisi mieli kirjoittaa piiiiitkä ränttäys siitä mitä mieltä olen siitä, että puolikuntoisen ihmisen tulee jaksaa etsiä ja tutustua eri terapiamuotoihin ja terapeutteihin, mutta ei lähdetä siihen nyt. Pääasia kuitenkin, että kivan ja fiksun oloinen tyyppi löytyi ja pääsin hänen kanssaan aloittamaan yhteistyön.

Terapian myötä aloitin myös pitämään päiväkirjaa, johon teen terapiassa saadut tehtävät. Tätä tarkoitusta varten valitsin mustasivuisen Tigerin Bullet Planner muistikirjan. Tämä kirjanen on odottanut vuoroaan hyllyssä ja sai vihdoin tilaisuutensa. Onko teillä ideoita millainen tarra kanteen voisi sopia? Ajattelin jotain vähän aiheeseen liittyvää, mutta en valmiiksi omista juurikaan vinyylitarroja tai vastaavia, jotka kestäisivät muistikirjan kannessa.

Terkuin,

Janita R.

Esittelyssä – Note Mini 2022 (Ajasto)

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Tänään esittelyyn pääsee Ajastolta viime syksynä saamani Note Mini 2022. Kalenteri saattaa olla vielä osalle uusi tuttavuus, sillä se tuli markkinoille ensimmäisen kerran vasta viime vuonna. Ensireaktioni kalenterista pääset näkemään ryhmään tallennetusta livestä.

Kyseessä on taskukokoinen kirjasidottu kalenteri, joka on kooltaan vain 108×87 mm. Tässä minikokoisessa kalenterissa on syvän violetit keinonahka kannet, jota kiinni pitää musta kuminauha.

Kalenteri alkaa tuttuun tapaan yhteystietosivulla ja sen jälkeen 2022 vuosinäkymä aukeamalla ennen varsinaisia viikkosivuja. Viikkoaukeamalla päivät ovat pystysuunnassa ja joka viikonpäivä on oma sarakkeensa. Ainoastaan viikonloppu on jaettu kahteen pienempään allekkain olevaan sarakkeeseen. Kalenteri sisältää viikot 51/2021-1/2023.

Jokainen kuukausi alkaa kuukausisuunnitelma-aukeamalla. Vasemmalla sivulla päivät ovat merkitty allekkain ja näet siinä nopeasti vilkaisemalla kuukausikohtaiset juhlapyhät. Pieneen kalenteriin tällainen kahteen osaan jaettu kuukausinäkymä on toimiva ja pistesivu antaa lisää tilaa kuukausikohtaisille muistiinpanoille.

Viikkoaukeamilla omaa silmääni eniten miellytti päiväkohtaisten sarakkeiden selkeys ja aukeama kokonaisuuden yksinkertaisuus. Pelkistetty pohja antaa tilaa koristella kalenterista juuri itselleen sopiva. Kuukausi- ja viikkoaukeamapohja tuovat itselläni mieleen bullet journalmaisia piirteitä, juuri sen selkeyden ja muokattavuuden ansiosta.

Viikkosivujen jälkeen kalenterin lopusta löytyy vuoden 2023 vuosinäkymä, vuoden 2022 liputuspäivät sekä suomalaiset nimipäivät aakkosjärjestyksessä. Aivan kalenterin viimeiset sivut ovat pisteelliset esimerkiksi ylimääräisiä muistiinpanoja varten.

Ajasto Note Mini on kompakti pikkukalenteri kulkemaan mukana joka tilanteessa. Tämä pikkukaveri sujahtaa tarvittaessa, vaikka taskuun eikä vaadi suurta tilaa olemassaolollaan.

xoxo Nanna