**Postauksessa esitelty muistikirja on saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajaston kanssa

Muutama kuukausi sitten postiluukustani tipahti lähetys Ajastolta, olin jo autuaasti unohtanut mitä minulle on tulossa joten yllätys oli itselleni yhtä suuri kuin teille. Olen viime kuukausina hurahtanut bullet journalin maailmaan ja pääsin tämän yhteistyön myötä hyppäämään sen kanssa niin sanotusti syvään päähän. Mutta jutellaanpa ensin ihan yleisesti tästä muistikirjasta.

Pidän siitä, että sivut on valkoiset, oikeasti minulla ei ole mitään kellertävää paperia vastaan, mutta jos saan valita, otan valkoisen. Pidän myös siitä, miltä paperi tuntuu. Se on sileä, ei karhea ja sormenpäät liukuvat sen pinnalla mukavasti. Pisteet ovat harmaat ja pisteväli juuri minulle sopiva. Alunperin muistikirja ei auennut ihan niin nätisti, kuin toivoisin, mutta nyt käytössä selkämys on selvästi antanut periksi ja muistikirja aukeaa niinkuin kuuluu. Sitten! Rehellisesti voin nyt sanoa, että paperi yllätti minut. Täysin. Ajaston kohdalla on vuosia puhuttu siitä, että kalenterien sivut ovat turhan ohuita, mutta tähän on selvästi tullut viime vuosina muutos.

Plannerin paperi vaikuttaa ohuelta, mutta se kestää todella hyvin kyniä. Olen jo jonkin aikaa toteuttanut siihen bullet journalia pelkästään (Tombown) kynillä ja käyttänyt värittelyssä myös vettä. Ja kaksi kertaa kynät ovat tulleet läpi. Kyseessä eivät kuitenkaan ole olleet kalenterituunajien suosiossa olevat vesiliukoiset ABT:t, vaan alkoholipohjaiset ABT PRO:t. Ja alkoholipohjainen nyt tulee läpi melkein kaikesta. Joten voisin sanoa, että Ajaston Planner on varsin varteenotettava vaihtoehtoa, kun pohdit uutta muistikirjaa bullet journaliksi.

Lyhyestä virsi kaunis, kiitän:

*valkoinen paperi

*harmaat pisteet

*pyöristetyt kulmat

*neutraali kannen väri

*kynälenkki ja kiinnitysmekanismi

Toivon:

*muistikirjan avautumista flatiksi ilman säätöä

-Mira

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *