Postauksen muistikirja (ja valkoinen GellyRoll-kynä) saatu Teippitarhalta.

Ensimmäinen yhteistyöpostaus osoittautui heti kärkeen haasteeksi! Teippitarhan ystävällinen väki kyseli, jos haluaisin testata värillisin sivuin varusteltua muistikirjaa yhteistyön merkeissä. Ja halusinhan minä, erityisesti kun tarjolla oli itselle ehdottomasti lempparijutut: muistikirjat ja vielä sinisenä. Toimituksesta vielä erityismaininta, muistikirja tuli äärimmäisen nopeasti perille. Henkilökohtaisesti olen helposti tyhjän paperin kammoon taipuvainen ja niin kävi nytkin. Kun jokin on oikein kaunista ja hienoa, pitää käyttää hetki siihen, että miettii mitä onkaan tekemässä.

Memo of Norwayn muistikirjaa kuvailisin hyvin laadukkaaksi (huomio paperin ystävät, 120gsm paperi ja 300 sivua) ja näppäräksi. Sisältä löytyy jopa kolme kirjanmerkkinauhaa ja hennot pisteet (5mm pistegridi), jos on mieltynyt pistesivuisiin, kuten itse olen.
Paperin laadukasta tuntua ei pysty korostamaan riittävästi. Se on vahvaa ja ainakaan omilla kynilläni en ole saanut paperia esimerkiksi ghostaamaan. Kansi on kova, vegaanista keinonahkaa ja mukavan eläväpintainen. Kyseinen tuote löytyy Dusty Blue-nimellä, ja se onkin mielestäni utuisen kauniille kirjalle hyvin kuvaava nimi.

Hetken jännittelyn ja tutustumisen jälkeen tajusin, että päiväkirjani kaipaa niin sanottua sidekickiä (apuria)!
Ja tämähän on siihen tarkoitukseen oikein oiva väline. Eli muistikirja toimittaa nyt oman henkisen hyvinvoinnin teemoja säilövän tehtäväpankin virkaa. Lisäksi muistikirjan runsaat sivut suovat myös tilaa tehtävien tekemiselle ja esimerkiksi erilaisten tavoitteiden seuraamiselle. Tällä hetkellä olen kartoittanut sinne muun muassa fiilistä kohottavia ja ihania asioita, sekä tehnyt aamusivuja. Koska paperin väri on hyvin kaunis, voin hyödyntää joitakin sivuja myös esimerkiksi art journal-henkiseen virtaavaan työskentelyyn.

Toistaiseksi olen käyttänyt tähän kirjaan vain kyniä. Mutta jos vastaan tulisi esimerkiksi kirkkaita/valkoisia tarroja jotka sopivat aiheeseen, nekin varmasti mahtuisivat mukaan. Suhtauduin aluksi kovin skeptisesti GellyRoll-kynään, koska koin sen ehkä hieman suttaavana? Kuitenkin, hyvälle paperille kokeiltuna ja ahkerasti harjoitellen, näistäkin kynistä alkaa muotoutumaan niitä lemppareita.

-Eve

5 Comments on Esittelyssä – Memo of Norway-muistikirja

  1. KIITOS!
    Tosi mukava postaus ja arvio muistikirjasta! Kiva että olet tykästynyt tähän uutuuteen 🙂

    Oikein kivaa ja värikästä syksyä kaikille lukijoille ja KM:n porukalle!

    syysterveisin,
    Antti Teippitarhasta

    • Kiitos itsellenne! Ilo arvioida kun oli niin kiva tuote <3
      Hyvää syksyä Teippitarhan väelle! -Eve

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *