Minun oli tarkoitus hankkia ensi vuodelle kalenteri, jossa olisi kuukausiaukeamat ja paljon tilaa tuunauksille. Kun näin Maaret Kallion Lujasti lempeä -kalenterin ja selailin sitä, tuunaustila tuntui toissijaiselta.

Olen lukenut Maaret Kallion blogitekstejä, ja tykännyt niistä. Kalenterin sivuilta aukeava ajatusmaailma olikin se, joka sai minut tarttumaan kirjamaiseen kalenteriin ja lopulta ostamaan sen. Takakansi lupaa: ”Lujasti lempeä -kalenterissa yhdistyvät arjen aikataulut ja mielen taidot.”

Sivut kutsuvat pohtimaan ja kirjoittamaan. Toki tuunailullekin löytyy tilaa, kuten ensimmäisistä ”tyhjistä” aukeamista huomaa.

Tuunaus tarkoittaa minulle edelleen lähinnä kollaasimaista koristelua. Tein jonkin verran kollaasitöitä jo ennen kalenterituunauksen aloittamista. Käytän lehdistä ja mainoksista löytämiäni tekstejä ja kuvia. Kirjoitin tästä aiemmin Kalenterimanian blogiin (Kierrätyksestä kauneutta ja iloa kalenteriin). Olen kirjoittanut vuoden 2021 tuunauksista kuukausittain blogipostauksia omaan blogiini. Ne löytyvät Kalenterimanian Blogit-osiosta

Kalenterin alusta löytyy vuosi 2022 yhdellä aukeamalla ilman juhlapäiviä tai muita merkintöjä. Seuraavaksi vuosi on jaettu kolmelle aukeamalle, ja mukana ovat pyhäpäivät sekä kuun vaiheet. Tässä on myös pieni tila joka päivälle. Käytän itse tätä osiota Maya-kalenterin jaksojen ja niiden vallitsevien ominaisuuksien merkitsemiseen. 

Uuden kalenterini ”Tervetuloa uusi vuosi” -sivun teksti kertoo: ”Mitä ikinä tapahtuukin tai on tapahtumatta, sinun mielesi on läsnä. Kehosi huomaa muutokset, tunteesi kertovat tärkeää tietoa ja ajatuksesi tuottavat oivalluksia.”

Joka kuukaudella on mieleen liittyvä teema: haaveileva mieli, avara mieli, mielen turva, mielen ääniä, mieli luonnossa, kehomieli ja niin edelleen. Teemaa avataan aina sivun tekstillä. Teema-aukeamalla on sopivasti tilaa tuunauksille!

Viikkoaukeamilla on alareunassa kohta ”Tärkeintä tällä viikolla”, jossa on pieni tila muistiinpanoille, sekä voimavaramittari, johon aina viikon alkaessa voi merkitä, mikä numero vastaa omia voimavaroja juuri sillä hetkellä. Lisäksi aukeaman oikealla sivulla on alareunassa pieni tila muistiinpanoille (tai tuunauksille), ja usein tämän vieressä on kuukauden teemaan liittyvä herättelevä kysymys tai ajatus.

Tammikuun lopusta löytyy pohtimistehtävä, jossa on tarkoitus palata vuoteen 2021 ja miettiä sitä eri näkökulmista. Lisäksi tehtävänä on kirjoittaa itselle viesti puolen vuoden päähän: mitä toivoisin ja kaipaisin tämän vuoden aikana. Millaisten arvojen tahdon määrittävän tämän vuoden arkea, ajankäyttöä ja valintoja? Näille mietteille löytyy paikka kesäkuun lopusta.

Kalenterissa on Kati Vuorennon herkkä kuvitus, jota täydennän aika paljon värikkäämmillä tuunauksilla. Jokaisen kuukauden lopusta löytyy runosivu, tehtäväaukeama sekä ”Pysähdyksen paikka”. Siinä on tarkoitus pysähtyä pohtimaan, mikä oli menneessä kuukaudessa tärkeintä, mikä antoi tai otti eniten voimavaroja sekä mitkä olivat kuun tärkeimmät oivallukset ja havainnot.

Kalenterin lopusta löytyy ”Tilinpäätös”-tehtävä, jossa on tarkoitus hiljaisuuden äärellä palata kuluneeseen vuoteen ja sen eri tavoin merkityksellisiin tapahtumiin. Seuraavalla aukeamalla mietitään, mikä todella on tärkeää ja mitä haluan muistaa vuodesta myöhemmin. Muistiinpanosivuja on neljä aukeamaa. 

Ja aivan lopussa olevat tyhjät aukeamat ovat jo täyttyneet kollaaseista.

Satu Haapala

4 Comments on Lujasti lempeä puhuttelee

  1. Hei Muskotti! Kiva kun luit postauksen 😊

    Huomasin tuplapäivät nyt kun otin kalenterin käyttöön. Tykkään kokonaisista viikkonäkymistä, joten ne tuplapäivät, jotka eivät ole kokonaisia viikkoja, täyttyvät kollaasituunauksista ja voimalauseista 😄

    Muistiinpanotilaa on jonkin verran aukeaman alalaidassa, mutta ainakin itse käytän erillistä muistiota oivalluksille ja muille muistiinpanoille. Toisaalta kuukausipohdintojen aukeamalle voi kirjata oivalluksia ja päiväkirjamerkintöjä, jos haluaa soveltaa. Mutta jos käyttää kuukausipohdintojen aukeamat niille tarkoitettuihin tehtäviin, ja haluaa muuten kirjoitella paljon päiväkirjamaisesti, silloin tässä on ehkä liian vähän tilaa. 😊

  2. Tervehdys! Kiitos postauksestasi. Pohdin samaisen kalenterin hankintaa. Huomasin sitä selatessani, että kuukausien viimeiset päivät ovat toistamiseen kalenterissa. Siis kahteen kertaan. Keksitkö käyttöä tälle? Toinen kysymys, jota pohdin liittyy siihen, että mitä mieltä olet siitä, onko kalenterissa tilaa viikon mittaan rakentuneille oivalluksille/päiväkirjamerkinnöille? Yleensä olen käyttänyt tähän kalenterin viikkoaukeaman sivun laidassa jommalla kummalla puolella olevaa tilaa, ja tätä ei tästä kalenterista löydy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *