Postauksessa näkyvä Ajasto Note A5 -kalenteri saatu yhteistyönä

Heips! Monelle ei varmaan tule yllätyksenä, että esittelen teille millä tavoin olen käyttänyt kuusikulmioita kalenterin tuunauksessa sekä muissa askartelujutuissa. Rakkauteni kuusikulmioita kohtaan lähti kalenteriaskartelun alkutaipaleella, kun löysin Tigerista kuusikulmiotarroja ja ostinkin silloin niitä kasapäin. Jossain vaiheessa yritin itse askarrella sabluunaa, jossa olisi kuusikulmioita, se oli aivan mahdotonta. Yritin myös etsiä verkkokaupoista löytämättä itselleni mielestä. Lopulta kuitenkin sain haluamani sabluunan, kiitos siitä kuuluu Kuusateen Jennalle. Pari vuotta menikin sabluunoiden ja tarrojen kanssa, kunnes jostain keksin idean kuvioleikkurista. Senkin löysin lopulta ja sillä tiellä ollaan. Kuvioleikkuri on uusin rakkauteni.

Kuvioleikkuri on ollut todella paljon käytössä ostamisen jälkeen. Mulla on ollut paljon todella vanhoja maalien sävykarttoja, joista olen leikellyt paljon leikkurilla. Pienistä paperisilpuista on myös hyvä leikata talteen tai käyttöön heti kuusikulmioita. Minulla on pieni rasia, johon kerään ylimääräiset kuviot talteen myöhemmin käytettäväksi. Mainos- sekä aikakausilehdistä saa kivojen kuvien lisäksi kuvioleikkurilla napsittua erilaisia värejä, muotoja tai ihan kuvista. Kokeilkaapa arvailla alla olevien kuusikulmioiden kuvia.

Uusimmassa kalenterissani Ajasto Note A5:ssä olen ihastunut käyttämään kuusikulmioita osana kollaaseja, joita teen tyhjälle sivulle ja aina vien hieman koristelua viikkosivun puolellekkin. Aika usein etsin varastoistani sivun muuhun koristeluun sopivia värejä tai sitten teen niin, että suunnittelen koristelut kuusikulmioiden värien ympärille. Tykkään käyttää aina vähintään paria eri väriä, jotka sopivat kuitenkin toisiinsa. Voisin kyllä haastaa itseni tulevaisuudessa ja valita värejä, jotka eivät välttämättä sovi toisiinsa niin harmoonisesti. Tai sitten heittäytyä aivan villiksi ja valita vastavärejä.

Rengasplannerissa tein todella usein sivujen keskelle sabluunalla ja musteilla pieniä kuusikulmioita. Värin tummuutta aina vaihdellen, miten näkyvästi halusin niiden erottuvan. Kokeilin myös erilaisia tekniikoita käyttää sabluunaa, mutta ne eivät toimineet aivan halutulla tavalla. Lopputulos oli silti hauskan värikäs sateenkaaren väreissä oleva aukeama. Rengasplannerissa käytin lisänä usein Tigerin tarroja tai sitten rajasin kynällä sabluunalla tehtyjä kuusikulmioita, niitä korostaen.

Art Journalissa olen käyttänyt myös paljon kuusikulmioita eri teoksissa. Olen leikannut käsin suuren määrän kuusikulmiota, koska en silloin vielä omistanut kuvioleikkuria. Se on muuten yllättävän vaikeaa leikata kaikista sivuista saman mittaiset.

Olen myös omistanut yhden aukeaman pelkästään kuusikulmioille. Käytin sabluunaa musteiden sekä tekstuuripastan kanssa. Monilta muiltakin aukeamilta art journalistani löytyy kuusikulmioita eri tekniikoilla tehtynä. Yksi omista lempiaukeamistani on viimeisessä kuvassa oleva aukeama, josta löytyy pienistä nahkapaloista leikattuja kuusikulmoita.

Toivottavasti saatte tästä inspiraatiota omaan tekemiseenne.

~ Laura H.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *