Tämä ei ole oma ideani – jossain näin kuvan kun joku oli vesiväreillä maalaillut etikettitarroja. Idea jäi sitten muhimaan mielen sopukoihin ja kerran sitten muistin sen ja innostuin itsekin kokeilemaan.

Ensimmäisiin etiketteihin tuputtelin musteella ja sapluunoilla sekä leimailin.

Homma tuntui sen verran kivalta että kokeilin sitten eri tavoilla. Käytin myös akryylimaaleja, painelin tuollaisella sienellä joka on muistaakseni ollut alun perin tarkoitettu kenkien käsittelyyn. Sillä tuli aika kivaa jälkeä. Yhteen arkkiin tuputtelin musteella ja tein roiskeita maalitussilla.

Innostuksissani tein vahingossa yhden arkin väärälle puolelle. Hukkaanhan ei kannata heittää joten käytettyäni tarrat toiselta puolelta leikkasin taustapaperin myös bokseiksi. Ne voi sitten liimata tai käyttää kaksipuoleista teippiä kiinnittämiseen.

Näihin etiketteihin voisi kokeilla vaikka mitä. Nopeasti ja näppärästi saa omanlaisiaan bokseja käytettäväksi eri tavoilla. Minä olen käyttänyt niitä bullet journalissa ja kalenterissa taustoina leikkaamalla eri kokoisia paloja sekä sellaisenaan viikkobokseina.

Tiia M.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *