Postauksessa näkyvä Kuu ja kauneus -kalenteri saatu Ellen Kustannusyhtiöltä.

Taianomaista juhannusviikkoa kaikille! Juhannustaiat ovat osa juhannuksen juhlintaan liittyvää kansanperinnettä. Juhannuksena tehdään taikoja lähinnä naimaonnea tai tulevaisuutta varten. Lähdin leikittelemään juhannuksen kalenteritaika ajatuksella ja kyselin ehdotuksia myös muulta ylläpidolta. Ohessa muutamia kalenteritaikoja näin juhannusviikolla toteutettavaksi.

  1. Saat kalenterionnen, kun juhannusyönä kieriskelet alastomana kasteisella niityllä.
  2. Juhannusyönä katsoessasi kaivoon, lampeen tai lähteeseen näet tulevan kalenterisi.
  3. Laittamalla seitsemän erilaista washiteippiä tyynyn alle juhannusyöksi näet unessa tulevan kalenterisi.
  4. Tulevasta kalenterista voi uneksia juhannusyönä myös vasemman jalan sukka väärin päin jalassa.
  5. Juhannuskokon savu kääntyy sen suuntaan, joka kirjoittaa seuraavan jäsenpostauksen Kalenterimanian blogiin.

Juhannuksen viettoon voi liittyä vuosien perinteitä tai sitä voi juhlistaa vapaasti haluamallaan tavalla. Kalenteritaikojen lisäksi voi inspiroitua juhannuksen bucket tai to do -listoista ja kesäbingosta. Kivaa keskikesän juhlaa juuri sinulle!

Juhannusterkuin Aliisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *