Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa.

Tänään esittelyyn pääsee Ajastolta saamani Maker mini. Tämä kalenteri on minulle aivan uusi tuttavuus. Tai olenhan kuvia nähnyt ennen, mutta minulla ei tätä ennen ole ollut. Kalenteri on ihanan värikäs, vaikka ehkä vierastan hieman oranssia. Olen varma, että ottaessani kalenterin aktiiviseen käyttöön huomaankin tykkääväni tästä väriyhdistelmästä. Avasin paketin Kalenterimanian Facebook-ryhmän puolella livessä.

Kalenteri on A5-kokoinen parikierresidottu, jonka kannet on vahvaa kartonkia ja se on FSC®-sertifioitu tuote. Etu- ja takakannessa on sisäpuolella kartonkinen tasku, mukana kulkeville papereille. Kalenterin alusta löytyy vuosisuunnitelma 2023 sekä yksi ”ylimääräinen” TO DO -lista. Siihen on hyvä merkitä vuoden aikana suoritettavia tehtäviä.

Jokaisen kuukauden alusta löytyy sivun mittainen TO DO -lista, johon voi suunnitella kuukauden aikana toteutettavia tehtäviä. Seuraavaksi löytyy kuukausiaukeama esim. syntymäpäiviä varten.

Viikko aukeamilta löytyy vaakapäivät, joihin on myös laitettu viiden kohdan TO DO -lista, tai voihan sitä käyttää myös muilla tavoilla. Puolet sivusta on mintunvihreä koko sivun korkuinen laatikko, johon voi kirjoittaa muistiinpanoja tai merkitä ylös muita asioita.

Aivan kalenterin lopusta löytyy vuosisuunnitelma 2024, nimipäivät aakkosjärjestyksessä, viivallisia sivuja ja kolme sivua tarroja.

Suunnittelin, että tämä kalenteri jäisi ehkä vähemmille koristeluille ja käyttäisin tätä oikeasti arjen sekä ajan hallintaan. Eli jopa ehkä kuljettaisin tätä mukana.

~ Laura H.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *