Tiiättekö mähän lähdin Kalenterimaniaan lopulta aika rytinällä mukaan. Ensin olin vuoden seurannut sivusta kaikkea ja en oikein osallistunut mihinkään, enkä julkaissut ryhmään mitään. Sitten näin Miran julkaisun, jossa etsittiin YouTube tiimiin vetäjää ja ehkä muitakin apuun. Lupauduin editointiavuksi, mutta aika pian sain vastuun koko tiimistä ja sillä tiellä olen edelleen. Melkein jo viisi vuotta olen pyörittänyt YouTube -kanavaa ja kaikkea siihen liittyvää. Tämän postauksen tarkoitus ei kuitenkaan ole puhua minusta, vaan kertoa YouTube tiimistämme.

Tiimissämme on vaihteleva määrä jäseniä, jotka tekevät yhden videon kuukaudessa YouTube -kanavallemme. Videon kuvaamisessa on jokaisella jäsenellä aika vapaat kädet ja yhdessä voimme ideoida, mitä tehdä, jos haluaa apua. Apua saa aina ideoihin sekä teknisiin ongelmiin. Videoita voi kuvata puhelimella tai kameralla. Muutamia pieniä toiveita videoille on esim. vaakasuuntaan kuvattu, mahdollisimman hyvässä valaistuksessa. Mutta mitään uutta ei tarvitse hankkia, jotta pääsee kuvaamaan. Kuvaustelineinä olen nähnyt vuosien varrella ihmeellisimpiä ratkaisuja, mutta hei ne on olleet ihan toimivia. Toki jonkunlainen kuvausteline helpottaa huomattavasti.

Vuosiin on mahtunut monenlaisia videoiden tekijöitä. Suurin osa videoiden tekijöistä on Kalenterimanian facebook ryhmän jäseniä, jotka kuvaavat ja editoivat videoita kanavallemme kerran kuussa. Vähän niin kuin täällä blogissakin on tiistaisin jäsenpostauksia, mutta tuben puolella on videoita ja niihin sitoudutaan hieman pidemmäksi aikaa. Myös osa ryhmän ylläpitäjistä tekee videoita tai on joskus tehnyt.

Ihmisten erilaiset elämäntilanteet ovat vuosien varrella useasti muuttaneet tiimin kokoonpanoa, mutta olen kiitollinen kaikille, jotka ovat olleet jollain tavalla osana tiimiä tekemässä videoita. Oikeasti KIITOS <3 olette aivan supereita!

Itse tykkään, että kaikki videot eivät ole vain yhden ihmisen vastuulla, sillä se tuo esiin monipuolisempia tyylejä ja erilaisia ideoita kalenterintuunauksen ja askartelun saralla. Se ei myöskään samalla tavalla kuormita yhtä ihmistä, sillä kanavallemme tulee kolme videota viikossa. Siinä olisi yhdelle tekijälle aika paljon kuvaamista ja editoimista.

Tubetiimiin pääsee mukaan, jos kiinnostaa!

~ Laura H.

p.s. postauksen kuvituksena kuvia jutuista joita olen itse kuvannut videolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *