Ajatus treenibujosta koiraharrastuksia varten tuli, kun aloitin aktiivisen ja tavoitteellisemman harrastamisen koirien kanssa. Treenien ylös kirjaaminen on tärkeää, jotta pystyy palauttamaan mieleen treeneissä tehtyjä asioita, onnistumisia ja kehittämiskohteita sekä lisätreeniä vaativia asioita. Lisäksi treenien kirjaamisten avulla pystyy seuraamaan koiran ja ohjaajan kehittymistä erilaisissa asioissa.

Oman treenibujoni olen halunnut rakentaa niin, että se sisältää kaikkien kolmen koirani asioita vaikkakin harrastan vain kahden koirani kanssa. Olen halunnut yhdistää treenibujoon koirien terveyteen liittyviä asioita, juoksujen seurantaa, ostoksia sekä metsälenkkien ja koirapuistoilujen seurantaa. Koen itselleni helpommaksi sen, että kaikki kyseiset asiat ovat samojen kansien sisällä eikä esimerkiksi jokaisella koiralla ole siksi omaa bujoa. Lisäksi bujossa on muistiinpanoille omat sivut, jonne kirjaan esimerkiksi jotakin treeneissä tai tapahtumissa tarvittavia asioita muistiin.

Koirien juoksuun ja terveyteen liittyvien asioiden seuranta yhdistettynä treenien seurantaan voi antaa hyviä havaintoja koirien käyttäytymiseen liittyen. Ostoksia haluan seurata ihan puhtaasti siitä syystä, että näen mihin palkkani käytän. Metsälenkkien ja koirapuistoilujen seurannalla ajattelin seurata sitä, että kaikki koirat saavat yhtä lailla näitä iloisia tapahtumia viikkoon. Kirjaan ylös minkälainen lenkki on tehty ja ketä on ollut mukana.

Treenien seurantasivuille kirjaan treenien päivämäärän, paikan missä treenattu ja koiran kenen kanssa treenattu. Treenien teema ja tavoite otsikon alle kirjaan treenin aiheen/lajin tai suoranaisen tavoitteen sekä kouluttajan nimen. Muistiinpanot ja fiilikset otsikon alle pyrin purkamaan treenikerran ajatuksia, fiiliksiä ja kokemuksia. Tähän kirjaan myös oivalluksia ja ideoita seuraavia treenikertoja varten. 

Suosittelen lämpimästi treenien ylös kirjaamista, omien ajatusten ja toimintatapojen reflektointia sekä koiran havainnointiin liittyvien ajatusten kirjaamista. Toivottavasti bujoni inspiroi muita tämän mukavan harrastuksen pariin

Kevätterveisin, Pirita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *