Kaupallinen yhteistyö Anun Putiikit kanssa.

Esittelin aiemmassa postauksessani mitä kaikkea ihanaa sain Anun Putiikit yhteistyöpaketista. Siinä lupasin jatkoa postaukselle, jossa tuunailen Kasvustoorin muistikirjaa joka löytyi paketista.

Muistikirja on nimeltään ”Innostava muistikirja ajanhallintaan”, jonka tarkoitus on auttaa tavoitteiden suunnittelussa ja saada ne toteutettua. Alusta löytyy suunnittelukartta, jota seuraa seitsemän osiota. Osiot alkavat to do -sivulla ja jatkuvat muistiinpanosivuilla niin, että vasen sivu on tyhjä ja oikealla viivat. Muistikirjassa on ihana kuvitus ja paljon kannustavia tsemppitekstejä.

Aloitin kynätestillä muistikirjan takaosaan. Kaivoin esiin kaikki mahdolliset kynät kokeiluun, niitä ei voi olla liikaa. Halusin varmistaa, etten käytä sellaisia, jotka kuultavat läpi ja häiritsisivät käyttöä seuraavalla sivulla. Paperi tuntuu paksulle ja ainoastaan Sharpien permanenttitussi tuli läpi, mikä toisaalta tulee mistä tahansa paperista läpi. Omaan aika raskaan käsialan, joten kuulakärkikynän painauma näkyy toisella puolella. Ecoline Brush Pen on sen verran märkä kynä, että näin toiselta puolelta paperin kuprusta mihin olin kirjottanut, vaikka väri itsessään ei tullut läpi. Se ei minua kuitenkaan haittaa ja aion jatkossakin kirjoittaa otsikoita Ecolinen kanssa muistikirjaan.

Palasin takaisin alkuun ja mietin hetken mitä haluaisin kirjata suunnittelukarttaan, jossa oli 15 kohtaa kirjauksille ja kehotettiin ”pilko suunnitelmasi sopiviin palasiin”. En täyttänyt ihan joka kohtaa, vaan listasin asioita, joihin haluan keskittyä tulevaisuudessa kuten: terveys, mitä työtä haluan tehdä, usko itseesi, uudelleen koulutus tai kurssit, perehdy yritystoimintaan, talous, koti, perhe ja läheiset, vireystaso. Sinisestä tarra-arkista leikkasin pienemmäksi tarran, jossa luki ”valitsen onnellisuuden. Vihreästä tarra-arkista lisäsin tarrat: Kaikki on mahdollista, Jaksaa jaksaa! ja Näytä mitä osaat!

Junk Journal koristelusetissä oli valmiita sivumerkkejä (tabit) 6 kappaletta ja yllä mainitsin, että muistikirjan to do -osioita on 7 kappaletta. Leikkasin tabit ja kiinnitin ne kaksipuoleisella teipillä muistikirjan to do -sivuille jakaen osiot omikseen. Yhden tabin askartelin setin koristepaperista valmiista tabeista mallia ottaen, jotta ne riittivät joka osiolle. Samasta koristelusetistä leikkasin paperikoristeita, kuten englanninkielisiä lausahduksia, kuumailmapallon ja bingon. Anun Putiikit oli laittanut mukaan myös laminoitua pilkkupaperia, joita käytin koristelussa välilehden tavoin.

Ensimmäisen to do -osion nimesin ”usko itseesi”. Tämä oli itseasiassa vaikea teema, kun piti alkaa listaamaan asioita. Muistiinpanosivut aloitin ”olen hyvä” ja alle kirjasin asioita. Seuraavaan to do -osioon otan käsittelyyn työmahdollisuudet tai koulutuksen. Mitkä työt tai koulutukset kiinnostavat ja olisivat mahdollisia tulevaisuudessa. Aion edetä suunnittelukartan aihe kerrallaan, listata asioita sekä tavoitteita muistiinpanosivuille ja palata niihin kirjaten ajatuksia, tai kun olen saavuttanut jonkun asettamani tavoitteen. Täytellä siis muistikirjaa sitä mukaan kun asiat elävät.

Muistikirjaa lainatakseni:
”Sinun valintasi on kuinka aikasi käytät.
Kaikilla meillä on sitä yhtä paljon, mutta
jokainen meistä käyttää sen eri tavalla.”

Yhteistyöpaketista löytyi myös kaksi pääsiäisteemaista tarra-arkkia, joita laitoin arkikalenteriini. Enkä malta odottaa, että alkaa loma ja pääsen käyttämään kesäiset mökkitarrat.

Kiitos vielä kerran Anun Putiikit yhteistyöstä, oli mukava päästä tuunailemaan. Kalenterimanian Facebook ryhmäläisille on ryhmässä alennuskoodi Anun Putiikit -verkkokauppaan.

Hyvää viikonloppua jokaiselle toivottelee Linksu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *